Siskollani on pälvikalju!

Nyt tiedätte miltä meistä miehistä tuntuu. Mitään ei oo tehtävissä, pitää vain hyväksyä kohtalo.
m21

Pälvikalju on tauti, josta suurin osa parantuu itsestään. Hoitoa ei ole.

Keppikeitto! Eli metsään hakemaan kuusen, männyn ja koivunoksia. Nämä paloitellaan noin viiden -kymmenen sentin paloiksi ja keitetään liedellä pari kolme tai neljä tuntia väljässä vedessä. Kun kepit on kiehuneet hiljaisela tulella, niin siivilöidään ja neste jäähdytetään. Juodaan joka aamu pari desiä ja illalla pari desiä. Toimii!

Itsellä on tähän mennessä tullut kerran iso (yli 10 cm halkaisija) kalju kohta. Aiemmin vain pieniä aukkoja. Kortisoniliuos ja tablettikuuri, priorinia lääkkeenä. Puoli vuotta meni tuon ison aukon umpeen kasvamiseen. Uusii todennäköisesti taas joskus..

Monilla se paranee itsestään. Kaverillani (miehellä) on pälvikalju, hiukan hankalampi sellainen. Hänellä on vähän pidempi hiusmalli eivätkä ihmiset edes tienneet pälvikaljusta (hiusmalli peitti pikkulaikut) ennen kuin n 20v sairastamisen jälkeen tuli 10cm laikku.

[quote author="Vierailija" time="25.12.2014 klo 22:43"]

Nyt tiedätte miltä meistä miehistä tuntuu. Mitään ei oo tehtävissä, pitää vain hyväksyä kohtalo. m21

[/quote]

musta tuntuu että naisille tämä on ehkä vielä pahempi..

Olen viime aikoina huomannut kuinka paljon pälvikaljuja on... Johtuuko ohuista suomalaisista hiuksista, sairaudesta, stressistä vai mistä mutta miehet (ja naiset) näyttävät kaljuuntuvan hyvin aikaisin...

Olen entistä onnellisempi omista paksuista ja hallitsemattomista kutreistani jotka eivät näytä ohenemisen merkkejä...

Moikka, vastaan tohon väliin

[quote author="Vierailija" time="25.12.2014 klo 22:39"]

Siskoni huomasi vähän aikaa sitten päänahassaan useita n. sentin halkaisijan kokoisia kaljuja alueita. Aluksi olin lähinnä huvittunut, mutta tutkittuani asiaa hieman tajusin kuinka vakava ongelma tästä voi muodostua. Nyt on vitsit vähissä. :( no ei todellakaan ole vitsailun aihe, mutta "tauti" ei onneksi ole kuolemaksikaan. 

Mielessä velloo kysymysten tulva, joten kohtalotoverit/tästä vaivasta kärsivän ihmisen tunteva!

-Onko kyseessä tosiaankin lopullinen tuomio osittaiseen tai totaaliseen hiuksettomuuteen? Kukaan ei tiedä. Itselläni tuli ekaa kertaa n. 20 läikkää/80 % hiuksista lähti. Olin tosi stressaantunut, sain peruukin, mutta pipomeiningillä mentiin. Olin 25 v. Sen jälkeen tullut silloin tällöin laikkuja. Yritän pitää hiusmallin vähän pidempänä, että voi säätää. 1,5 vuotta sitten lähti niskasta 15 sentin alueelta koko niskan pituudelta kaikki hiukset. Mulla on kasvanut vähitellen takaisin. Nyt tosta vikasta isosta rysäyksestä jäljellä muutama laikku vielä. Alopecia on aina yksilöllistä ja ennustetta on mahdoton sanoa. Tosin maalaisjärjellä ajateltuna, jos ne kasvaa kerran takaisin, niin luultavasti toisenkin. Oli TOSI kova paikka ekan kerran, nyt vaan tekee surulliseksi. Nyt olen 40. Siskoni sairasti syövän tässä välillä ja oli ihan kaljukin, mutta nopeammin hän sai hiuksensa takaisin (mutta en missään nimessä vaihtaisi osia). 

-Onko olemassa sanoja, jotka oikeasti lohduttaisivat? Mahdollisimman normaali käytös. Ne on oikeasti vain hiukset. Mä luin blogia prinsessa ilman kruunua. Älä vähättele tautia, mutta muista, että siskosi on yhtä arvokas hiuksettomanakin. 

-Löytyykö mitään keinoa, mikä edes hidastaisi taudin kulkua? Mulla auttaa stressin vähentäminen. Ja se siis mulla laukaisee alopecian. Rentoutus, rentoutus, rentoutus. Eka paha tuli burnotin yhteydessä, toinen yhden mustan talven jälkeen, jolloin kuoli liian monta tärkeää ihmistä. 

Kaikki vinkit kehiin! Mulla on hirveän paha mieli siskoni puolesta, joka on itkenyt jo useamman illan läpeensä.

Iholiittoon kannattaa olla yhteydessä, sieltä saa vertaistukea. 

Halaus siskollesi. Elämä on täynnä yllätyksiä, myös niitä ihania! (Ps. miehelleni asia ei ole tärkeä. Olen hänelle edelleen Se Ihanin ja Oikein Nainen. Nyt meillä myös 3 upeaa lasta)

[/quote]

Hei. Mietin, jos kyseessä on stressin aiheuttama vaiva, niin auttaisiko meditointi? Ja jos ei auta, niin meditoinnsta on muuta apua ja iloa.