Onko elämäsi mennyt niin kuin..

no ei tod!

Ei. Mun piti seikkailla, matkustella, ottaa hulvattomia riskejä, toteuttaa itseäni  ja elää kädestä suuhun elämää, mutta elän tasaista perhearkea. Parikymppisenä vielä kuvittelin, etten jämähtäisi koskaan. Osittain sama unelma on vieläkin.

Aika lailla on mennyt niin. Matkassa on ollut kyllä enemmän positiivisia yllätyksiä ja elämyksiä kuin haaveilin, mutta muuten kyllä haaveet ovat toteutuneet. N40

Ei ole ihan mennyt. Kouluttautuminen hyvään ammattiin ja työuran alku on mennyt suunnitelmien mukaan hienosti, mutta muuten varsinkin parisuhderintamalla on ollut vaikeampaa. Kokonaisuutena hieman rankempaa on elämä ollut kuin kuvittelin, mutta ei onneksi mitään isoja katastrofeja.

EI :D Kaiikki urahaaveeni olen mennettänyt kotiäitivuosina. Hyvä jos pääsen kaupan kassalle töihin enää. 

On mennyt, sillä teen aivan älyttömän paljon unelmieni eteen töitä ja näen asiat projekteina pitkällä aikavälillä, eli en elä vain katsoen tätä päivää. Monen asian saavuttaakseen on joutunut tekemään vuosien tausta työn. Nyt kantaa hedelmää :)

Voi vtut, olisko jo parikymppisenä pitänyt suunnitella elämä?!? Tuolloin vielä opiskelin ns. pohjatietoja puhtaasta oppimisen innosta, ja asuin satunnaisten kaverien kanssa. Aika pitkälle siinä samassa on jatkunut, paitsi nyt on järkeä valita paremmin mitä opiskella ja kenen kanssa asua. En vain ole vieläkään ymmärtänyt että elämään tarvitaan joku suunnitelma. Kuitenkin kaikki hienostelijapyrkyritkin sit lopult blogeissaan tunnustavat että "parhaat asiat tapahtuvat suunnittelematta". Mä oon kyllä täysin jättänyt sen varaan, on ollut muutakin tekemistä kuin suunnitella.

Mitä sä skitsoot? Onhan ihmisillä jotain unelmia, suunnitelmia, toiveita jo siinä iässä. Hirvee keuhkooja.

En ois ikinä uskonu saavani elämältä näin paljon hyvää.

Kuvittelin, että olisin jo tähän ikään mennessä valmistunut ammattiin ja että mulla olisi mies- tai naisystävä. Ehei. Yhä opiskelija ja sinkku.

Nyt myöhemmin, yli 3-kymppisenä on kyllä on mennyt. Olisin 2-kymppinsenä ollut helpottunut, jos olisin tiennyt, miten lopulta käy.

..Römps ö:ssä. On.

Ei.:)  Minun piti olla tässä iässä (35) lapseton ja miehetön biologi, joka elää Nuuskamuikkusen vapaata elämää, tekee työkseen jotain mielenkiintoista tutkimusta ja asuu kissan kanssa keskellä kaupunkia kivassa pienessä yksiössä, ehkä kaksiossa.

Olen hoitaja, elän miehen ja lasten ja lemmikeiden kanssa oikein hyvää elämää kaukana kaupungin vilinästä.  Parempi näin. :)

Ei. Hitsi mikä nöösä olinkaan silloin.

Joo, siltä osin kuin nyt jotain ylipäänsä suunnittelin.

Pitkälti joo. Tai mun piti olla jo valmistunut, mutta työelämä on vetänyt magneetin lailla puoleensa, joten se homma vähän laahaa. 

Voi ku työelämä vetäis muaki magneetin lailla...

Ei täysin. Olen joutunut näkemään paljon enemmän vaivaa saavuttaakseni tavoitteeni ja kokemaan surullisen menetyksen. Mutta pääpiirteissään olen siinä pisteessä, missä kuvittelinkin olevani.

Ei. 

Ensin mun piti muuttaa Saksaan töihin erään vanhemman rouvan koiran ulkoiluttajaksi. Se kuitenkin romuttui koska rouva joutui sairaalaan, ja menin töihin tehtaaseen. Piti muuttaa Turkuun ja siitä lähteä sitten taas Saksaan, samaa hommaa mitä tehtaassakin, mutta vaan Saksassa. 

Toisin kävi, pari kuukautta ennen kuin piti päätös tehdä, tapasin miehen jonka kanssa sit vuosien mittaan perustin perheen ja menin naimisiin. Piti elää loppuelämä yhdessä, mutta mies muuttui vuosien aikana epäluotettavammaksi ja pelottavammaksi ja minä otin lapset ja lähdin. Muutin lähemmäs vanhempiani ja vaihdoin työpaikkaa. Löysin uuden miehen jonka kanssa olemme vanhenneet yhdessä jo monta vuotta  ja nyt suunnittelemme vihdoinkin sitä muuttoa sinne Saksaan :) - tosin pari vuotta vielä pitää kärvistellä täällä koska lapset opiskelevat.

Osittain, mulla on perhe ja ihanat lapset, mutta opiskelin ihan väärän ammatin.