Muistisairas isä ja väsynyt äiti -miten auttaa?

Olisiko mahdollista että isäsi pääsisi johonkin hoivakotiin vaikka yhdeksi viikoksi kuukaudessa? Tai viikonlopuksi? Koska äitisi on omaishoitaja hän voisi tuon kuntoutuspäivän lisäksi saada kotihoitajan viikolla välillä muutenkin? 

Ongelma on lähinnä siinä, että vanhempani pystyvät kyllä hoitamaan nuo kotipalvelun tarjoamat asiat. Eli siivoamaan jne. Niiden haluaisin itsekin olevan mahdollisimman isän tehtävinä, kun niihin hän pystyy. Lähinnä tarvittaisiin "lapsenvahti" muistiksi isälle, kuuntelemaan samaa juttua kuudettatoista kertaa, palauttamassa tekemisensä pariin jne. Kuntoutuksessa on oltu, mutta siellä isän pärjääminen on siellä oudossa paikassa huonompaa kuin kotona ja äidillä huoli sitten siitä. 

Ihan tuohon ei ole vastausta, mutta yksinäisen vanhuksen kohdalla yhteiskunta pyrkii auttamaan kotiin niin kauan kuin se on mahddolllista. Käytännössä tamä tarkoittaa, että vanhuksen luona käydään maksimissaan 4 kertaa vuorokaudessa.

Tämä on sosiaaliviranomaisten asia, elikkä sitten vain reippaasti ottamaan yhteyttä ja kertomaan asiat juuri niin kuin ne tuntuu. Nykyaikana ne joiden omaiset pitävät vanhuksien oikeuksista puolta saavat juuri sitä apua, mitä tarvittaankin. Muuten vvanhuksia ei kukaan muista.

[quote author="Vierailija" time="03.12.2014 klo 21:23"]

Asun muutaman sadan kilometrin vanhemmistani. Isälläni (80v) on pitkälle edennyt muistisairaus ja äiti toimii hänen omaishoitajanaan. Isä pärjää kotona arjen asioissa. Hän hoitelee pihaa, siivoaa yms. Äiti joutuu kuitenkin koko ajan toimimaan isän muistina ja se rasittaa henkisesti äitiäni todella paljon.

Olen hankkinut isälleni kuntoutuspaikan, jossa hän on yhden päivän viikosta. Silloin äidilläni on mahdollisuus levätä.

itse en voi matkan takia jatkuvasti käydä auttamssa vanhemmillani, lisäksi koko perheellä kyläily rasittaa etenkin äitiäni. Isälle kotona oleminen on helpointa, koska siellä on tutut paikat ja tutut rutiinit, joten isän muuttaminen meillekään ei ole ratkaisu. Olisin siis ihan valmis olemaan vaikka pois töistä ja ottaa isän meille, jotta äiti voisi levätä. Oman kodin ympäristössä isäni osaa liikkua itsenäisesti, täällä hän olisi ihan muiden vahdittavana. Voisi tietysti mennä asumaan vanhempieni kanssa heille, mutta en voi jättää lapsiakaan omilleen. Laitokseen isä joutuisi, jos äiti ei häntä hoitaisi, mutta toisaalta tuntuu pahalta viedä nämä isän vielä toimivat taidot pois, sitomalla hänet johonkin laitokseen.

mitä te tekisitte tai miten te samassa tilanteessa olevat olette asian ratkaisseet?

[/quote]

Älä huoli: laitospaikkoja ei saa kuitenkaan, joten huolta laitostumisesta ei ole.

Vaihtoehtoja nyt:

-kotihoito

-omaishoitajalle vapaita ja isä tilapäishoitoon

-vapaaehtoinen "ystävä" esim. ystäväpalvelusta

-palkkaatte avustajan isällesi

Ap, en osaa sinua auttaa, koska olen itse samassa tilanteessa, mutta asun vain paljon, paljon kauempana vanhemmistani kuin sinä. Lisäksi myös äitini on sairastellut. Menisin mielelläni auttamaan joksikin aikaa, mutta en osaa tehdä sitä niin, etteikö olostani olisi lisävaivaa vanhemmilleni. Toivottavasti löydät jonkinlaisen ratkaisun tilanteeseen, jotta äitisikin saa levätä. Tsemppiä!

Mulla on ihan vastaava tilanne ja mietin miten voisin auttaa.

Meillä oli sama tilanne. Isäni uhkasi uupua pahemman kerran, joten järjestimme äidille laitospaikan ennen kuin molemmat vanhemmat ovat laitoskunnossa. Voi kuulostaa julmalta, mutta kun äidillä ei ns. ole enää toivoa ja hän on maailman menosta pitkälti tietämätön, katsoimme parhaaksi pelastaa sen mikä pelastettavissa oli eli isäni henkisen ja fyysisen terveyden. Äiti oli aluksi intevallihoidossa, lopulta kokoaikaisesti. Nyt molemmat voivat olosuhteisiin nähden hyvin.

  Hei, En tiedä miten auttaa, mutta halusin sinulle kertoa oman tarinani, liippaa läheltä.. Äitini kuoli viime Tammikuussa ( aivan yllättäen nukkui pois omaan sänkyyn, ilman suurempaa syytä..flunssa) ja isällä ollut Alzheimer jo 7- vuotta. Äitini oli toiminut niin hienosti isän muistina, ettei sitä huomannut, vasta kun viimeisen puolen vuoden aikana. Äitini käytännössä kuoli suruun, stressiin ja murheeseen, muutei apua halunnut, eikä kertoa totuuttaa, kuinka raskasta on !! Voi kunpa olisin nuo kaikki asiat tiennyt, ennen kuin, oli jo liian myöhäistä :( ainoana lapsena on välillä vaikeaa, kun ei ole vertaistukea samalla tavalla ja myös kynnys puuttua omien vanhempien asioihin, voi olla liian suuri !! Nyt isä asuu palvelutalossa Kuusankoskella, minä Helsingissä ja äiti Malmin hautuumaalla <3  Välillä pitää tehdä tulvaisuutta ajatellen ratkaisuita, mitä ei haluiaisi tehdä.

 Oma kokemukseni on järisyttänyt koko maailmani tässä vuoden aikana, enkä vieläkään usko, ettei äitä enää ole ! Olisin isälleni järjestänyt ties-mitä muistileiriä, intervallihoitoja, äiti ei niihin suostunut, hän ei halunnut apua, tätini joka heidän yläkerrassaan asui, hän näki totuuden, muttei siitä voinut puhua, ilman ettei äitini juossut heti takaisin yläkertaan karkuun kiukkua puhkuen..

p.s äitini oli vasta 67- vuotta ja isäni 71- juuri täyttänyt, kun äiti nukkui pois <3 surullista <3