Miesjoukko hyökkäsi Eerikan isän selliin Vantaan vankilassa
Tytön murhasta syytetyn isän kertoman mukaan hän oli ollut sellissään, kun sinne oli äkkiä rynnännyt useita miehiä.
- Hän on kertonut, että yksi miehistä löi, rikoskomisario Kimmo Hyvärinen sanoo.
Muut siis pitivät vahtia tai muutoin varmistivat pahoinpitelyn onnistumisen. IS:n tietojen mukaan isä itse on kertonut muissa yhteyksissä, että hyökkääjiä oli neljä.
Minun mielestä oikein tehty!!! Kyllä isää nyt itkettää kun vastassa onkin kovempi kaveri! Olisi miettinyt Eerikan tilannetta! Nössö ja tosi raukkamainen temppu tappaa 8 vuotias! Onneksi vangit saaneet tietoon mitä tämä mies on tehnyt!!
Kommentit (17)
Hyvä! Ei yhtään harmita vaikka näitä naisten/lasten tappajia/raiskareita vähän kuritetaan. Suomen oikeuslaitos näitä hyysää niin hyvä etteivät pääse niin helpolla.
Suomen oikeuslaitos on niin perseestä että on hyvä että on tällainen rinnakkainen järjestelmä ihmispaskojen rankaisemiseksi.
Väkivalta ei ole ratkaisu väkivaltaan. Ja täysin turha ihannoida vankeja jotka koittavat saada yleisöä puolelleen pahoinpitelemällä eniten halveksittuja vankeja. Ne tekevät se van saadakseen yleisön puoelleen ja vaikuttaakseen muka paremmilta tavallisen kansan silmissä vaikka ovat saastaisia rikollisia itsekkin.
[quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 15:02"]
Suomen oikeuslaitos on niin perseestä että on hyvä että on tällainen rinnakkainen järjestelmä ihmispaskojen rankaisemiseksi.
[/quote]Eli omankädenoikeus on ok? Entä sharia? Tyttöjen parvekkeilta heittely? Nehän ovat kaikki ihannoimiasi rinnakkaisia järjestelmiä.
[quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 15:14"][quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 15:02"]
Suomen oikeuslaitos on niin perseestä että on hyvä että on tällainen rinnakkainen järjestelmä ihmispaskojen rankaisemiseksi.
[/quote]Eli omankädenoikeus on ok? Entä sharia? Tyttöjen parvekkeilta heittely? Nehän ovat kaikki ihannoimiasi rinnakkaisia järjestelmiä.
[/quote]
Kyllä, jos virallinen järjestelmä ei toimi. Suomessa voitaisiin ottaa oppia Brasilian faveloista.
[quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 15:23"]
[quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 15:14"][quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 15:02"] Suomen oikeuslaitos on niin perseestä että on hyvä että on tällainen rinnakkainen järjestelmä ihmispaskojen rankaisemiseksi. [/quote]Eli omankädenoikeus on ok? Entä sharia? Tyttöjen parvekkeilta heittely? Nehän ovat kaikki ihannoimiasi rinnakkaisia järjestelmiä. [/quote] Kyllä, jos virallinen järjestelmä ei toimi. Suomessa voitaisiin ottaa oppia Brasilian faveloista.
[/quote]Kuka päättää rinnakkaisista laeista? Sinä olet niiden puolesta niin kauan, kun et itse joudu saamaan happoa kasvoille tai että palataan siihen, kun perheväkivalta ei ollut rangaistavaa.

Niin, siellähän tuollaiset lastenkurittaja-tarkit olisivat sankareita.
[quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 15:26"][quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 15:23"]
[quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 15:14"][quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 15:02"] Suomen oikeuslaitos on niin perseestä että on hyvä että on tällainen rinnakkainen järjestelmä ihmispaskojen rankaisemiseksi. [/quote]Eli omankädenoikeus on ok? Entä sharia? Tyttöjen parvekkeilta heittely? Nehän ovat kaikki ihannoimiasi rinnakkaisia järjestelmiä. [/quote] Kyllä, jos virallinen järjestelmä ei toimi. Suomessa voitaisiin ottaa oppia Brasilian faveloista.
[/quote]Kuka päättää rinnakkaisista laeista? Sinä olet niiden puolesta niin kauan, kun et itse joudu saamaan happoa kasvoille tai että palataan siihen, kun perheväkivalta ei ollut rangaistavaa.
[/quote]
Silmä silmästä on se laki, jonka jokainen tuntee sydämessään. Tappajat on tapettava, raiskaajat kuohittava ja pahoinpitelijät hakattava tai silvottava.
[quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 15:05"]
Väkivalta ei ole ratkaisu väkivaltaan. Ja täysin turha ihannoida vankeja jotka koittavat saada yleisöä puolelleen pahoinpitelemällä eniten halveksittuja vankeja. Ne tekevät se van saadakseen yleisön puoelleen ja vaikuttaakseen muka paremmilta tavallisen kansan silmissä vaikka ovat saastaisia rikollisia itsekkin.
[/quote]
No ei ne kyllä ole hevon v....a kiinnostuneita maineestaan tavallisen kansan silmissä, vaan toistensa silmissä. Siellä rikollisten keskuudessa nyt vain on sellainen ilmapiiri, että lasten ja naisten kiduttajia ei ymmärretä, vaan ovat alinta pohjasakkaa. Heitä kiusataan oman egon pönkittämiseksi siinä porukassa. Eli periaatteessa syy on sama kuin muissakin yhteisöissä esiintyvässä kiusaamisessa.
[quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 15:31"]
Silmä silmästä on se laki, jonka jokainen tuntee sydämessään. Tappajat on tapettava, raiskaajat kuohittava ja pahoinpitelijät hakattava tai silvottava.
[/quote]
Puhu vain itsestäsi.
[quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 15:33"][quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 15:31"]
Silmä silmästä on se laki, jonka jokainen tuntee sydämessään. Tappajat on tapettava, raiskaajat kuohittava ja pahoinpitelijät hakattava tai silvottava.
[/quote]
Puhu vain itsestäsi.
[/quote]
Taidat olla palsta-pedo.
[quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 15:31"]
[quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 15:26"][quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 15:23"] [quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 15:14"][quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 15:02"] Suomen oikeuslaitos on niin perseestä että on hyvä että on tällainen rinnakkainen järjestelmä ihmispaskojen rankaisemiseksi. [/quote]Eli omankädenoikeus on ok? Entä sharia? Tyttöjen parvekkeilta heittely? Nehän ovat kaikki ihannoimiasi rinnakkaisia järjestelmiä. [/quote] Kyllä, jos virallinen järjestelmä ei toimi. Suomessa voitaisiin ottaa oppia Brasilian faveloista. [/quote]Kuka päättää rinnakkaisista laeista? Sinä olet niiden puolesta niin kauan, kun et itse joudu saamaan happoa kasvoille tai että palataan siihen, kun perheväkivalta ei ollut rangaistavaa. [/quote] Silmä silmästä on se laki, jonka jokainen tuntee sydämessään. Tappajat on tapettava, raiskaajat kuohittava ja pahoinpitelijät hakattava tai silvottava.
[/quote]
Mitäs sulle saisi olla?

[/quote]Miksi tällainen järjestys ei sitten toteudu missään? Olisiko niin, että se on nähty ettei toimi?
[quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 15:05"]
Väkivalta ei ole ratkaisu väkivaltaan. Ja täysin turha ihannoida vankeja jotka koittavat saada yleisöä puolelleen pahoinpitelemällä eniten halveksittuja vankeja. Ne tekevät se van saadakseen yleisön puoelleen ja vaikuttaakseen muka paremmilta tavallisen kansan silmissä vaikka ovat saastaisia rikollisia itsekkin.
[/quote]Juuri näin. Naurattaa kun vähä-älyisten ja lyhytjännitteisten vankien tempauksia käytetään esimerkkinä oikeudesta.
[quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 15:35"]
[quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 15:33"][quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 15:31"] Silmä silmästä on se laki, jonka jokainen tuntee sydämessään. Tappajat on tapettava, raiskaajat kuohittava ja pahoinpitelijät hakattava tai silvottava. [/quote] Puhu vain itsestäsi. [/quote] Taidat olla palsta-pedo.
[/quote]
Logiiikkasi ja kausaalien johtopäätösten tekemisen taitosi on todella ihailtavan hyvää. Not.
No niin. Kun et lähdettä osaa laittaa niin minäpä laitan. Tuo sun uutinen on vuodelta 2012, ja tässä linkki:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288497881164.html
Ensi kerralla tuoreempia uutisia, kiitos.