Joululahjojen antaminen
Minkä ikäisenä on mielestänne sopivaa alkaa antamaan joululahjoja/ minkä ikäistä voi velvoittaa ostamaan joululahjoja? Minkä ikäiseltä kehtaa toivoa jotain joululahjaksi? Ovatko alakouluikäiset lapsenne antaneet teille joululahjoja? Mitä?
Kommentit (4)
Ei minkään ikäistä voi velvoittaa. Lapseni oli tehnyt ala-asteella ollessaan kerran minullle valokuvakehyksen kaverinsa isän verstaalla. Siihen laittanut oman kuvansa. Rakkaimpia lahjojani ikinä.
Minkään ikäistä ei voi velvoittaa antamaan lahjoja. Kouluikäisiltä voi odottaa/toivoa jotain itse tehtyä.
No kyllä mielestäni ala-asteikäisen voi kehoittaa tekemään esimerkiksi kummeille jonkun lahja, ei nyt pakottaa ehkä, mutta kyllä toi aika itsestäänselvyys on. Ehkä yläasteikäisen sitten vanhemmille ja sisaruksille ostamaan jotain pientä. Kyllähän tuollainen muiden huomioiminen kuuluu ihan tapakasvatukseen, joten siinäkin mielessä ihan hyvä harjoitella.
Ei minkään ikäinen. Koko lahjakulttuurista pitäisi päästä eroon.