Crohnin epäily - milloin lääkehoito kuuluu aloittaa?
Moikka!
Mulla todettiin pitkäaikaisten mahavaivojen pahenemisvaiheen aikana viimeviikolla colonoskopiassa tulehdus suolistossa ohutsuolen lopussa, paksusuolen pohjukassa) mutta ei varmuudella Crohn, odotetaan ensin vastaukset koepaloista. Siihen menee kuukausi. Vointi nyt todella heikko, enkä tiedä miten pärjään kuukauden? Onko muillakin odotettu koepalavastaukset ennen lääkityksen aloittamista? Lääkäri kuitenkin pystyi toteamaan, ettei ole syöpä eikä Colitis ulcerosa. Mulla on myös sukurasite. Vaivaa jo yhteensä ollut 2 vuoden ajan.
Kovin olisin kiitollinen vastauksista.
Kommentit (5)
Mun Crohn todettiin silmämääräisesti jo noin minuutti tähystyksen aloituksesta. Suoli oli niin pahassa kunnossa kauttaaltaan, ettei taudista ollut epäilystäkään. Gastologeja oli paikalla kaksi. Lääkkeet aloitin seuraavana aamuna (hirmu annos kortisonia + joku lääke joka silloin 20 vuotta sitten oli yleinen ja jota lumelääkkeeksikin joku gastrologi vähän aikaa sitten kutsui). Sun tilanne on tainnut olla eri, eli suolesta ei varmaan voinut heti sanoa mistä on kysymys? Nykyajan lääkkeet on lisäksi sen verran kehittyneitä, ettei niitä voi määrätä lonkalta. Mutta mikset saanut kortisonikuuria kuitenkin, jo ennen kuin varmuus taudista tulee. Mulle "pikku" kuuri kortisonia on auttanut pahenemisvaiheisiin täydellisesti aina ja kys lääkettähän syödään tulehduksiin muutenkin (?)
Lääkitys aloitetaan kun diagnoosi on melko varma. Se voidaan aloittaa jo heti tähystyksen jälkeen, jos silmämääräisesti nähtynäkin suoli on pahasti tulehtunut. Lievissä, epäselvissä tapauksissa odotetaan koepalatuloksia.
Soita lääkärille ja kerro huolestasi! Voimia ikävän taudin kanssa!
Kortisoni on aiheuttaa joskus kovia sivuoireita, eikä sitä tosiaankaan määrätä kovin helposti ilman diagnoosia.
Kiitos vastauksista.
Lääkäriä olen tavoitellut, tätä kokenut hoitaja osastolta suositteli. Hänestä oli outoa, ettei mitään selkeää jatkosuunnitelmaa tai lääkitystä ole. Suolisto siis kuitenkin selvästi tulehtunut.
Olen itse sairaanhoitaja, enkä todellakaan sivuvaikutusten vuoksi mitenkään tahtoisi kortisonia alkaa syömään. Tiedän senkin, etten varmasti pysty nukkumaan kortisonia syödessäni. Vointi on kuitenkin siinä määrin huono, että olisin jo valmis siihenkin. Ja kai sitä tulehtunutta suolistoa jollain pitäisi hoitaa? Menee vielä pahemmaksi kun tässä nyt odotellaan. Ja nyt kun on nämä pyhät niin tuskin saa tuloksia edes kuukaudessa.
Oli mielenkiintoista lukea omista kokemuksista kun Crohnin taudin toteamisen ja tutkimisen aikaan, sitä lisää!