Hassua että kun on rouvia puutteessa ja aviomiehiä

ja lähes aina...

avoimessa suhteessa, ja mun mielestä olis ihan kiva kun voitaisiin ehdotella puolin ja toisin :=) Oma moraalini on, että kunhan ei puolisoa petetä ja toimitaan rehellisesti, niin kaikki on ok.

tämä on aihe, jota voi pohtia varsin syvällisesti :) On vain aikojen saatossa " kehitetty" sellainen kuin romanttisen rakkauden illuusio, jossa toisen pettäminen on kiellettyä. Kaipa sellainen uskollisuuden tavoittelu ja uskottomuuden paheksunta (avioliittoinstituutioineen) lisää jollain lailla yhteiskunnan koheesiota. Tiedä häntä...

perustuu totunnaiseen ajattelutapaan ja on pitkälti kulttuurisidonnainen (monissa alkukantaisissa kulttuurimuodoissa ei vastaavia käsitteitä ole: perhe usein kattaa koko heimon, eikä " pareja" muodostu kuin satunnaisesti). Onkin hyvä joskus pohtia, onko tuo länsimainen ajattelutapa todella se luontevin ja toimivin. Se tietysti pyrkii suojaamaan yksilön asemaa (lasten, parisuhteen heikomman osapuolen eli useinmiten naisen) ja standardisoimaan yhteiskunnan sosiaaliset suhteet, jolloin esim. lainsäädäntö käy helpommaksi.



Mutta onko se yksilötasolla paras mahdollinen ratkaisu? Se, että länsimaissa n. puolet avioliitoissa päätyy eroon, ja että " uskottomuus" (miten se sitten tulkitaankin) on monelle aivan luonnollinen käyttäytymismuoto (eikä siis mikään perversio tai rikollinen tapa), pistää ajattelemaan. Minun oman käsitykseni mukaan yksilön elämään mahtuu useampia, samanaikaisiakin sukupuolikumppaneita, jotka eivät siis automaattisesti sulje pois toisiaan. Yksilöiden vuorovaikutus on ainutlaatuinen tapahtuma, ja siis jokaisen osapuolen välillä erilainen. Sukupuolisuhteita on siis myös eritasoisia - intohimoisia, helliä, älyllisyyteen perustuvia, yhteisiin " erikoisuuksiin" perustuvia ym - yksi partneri ei voi millään kattaa koko skaalaa.

Onhan se niinkin, että yksi kumppani harvoin kattaa kaikkia tarpeita eikä ihminen ole luonnostaan yksiavioinen. Ihminen on kuitenkin ihminen, ei eläin, ja täten hänellä on myös tunteet ja moraalintaju. Itse olen kokeillut avioliitossani luvalla rinnakkaissuhteita ja mulla ainakin tunteet tulevat ennemmin tai myöhemmin mukaan - yhdistän tunteet ja seksin. Eli mulla ainakaan sellaiset kuviot eivät toimi, jos haluan kuitenkin elinikäisen parisuhteen. Ja se on ainakin minulle tärkeintä eikä sitä korvaa irtosuhteet. Eli käytännön kokemusta asiasta löytyy. Käytäntö on usein eri asia kuin teoria. Jos seksiä voisi harrastaa vieraiden kanssa ilman rakastumisen vaaraa, niin silloin rinnakkaissuhteet toimisivat mainiosti. Rakastuminen on kuitenkin todellinen vaara ydinperheelle, se on psykoosin kaltainen tila jonka kohdatessa jopa lasten tarpeet ja pitkä yhteinen historia kumppanin kanssa saattavat menettää merkityksensä :-( Rakastumisen tunne on kuitenkin pettävää - alkuhuuma haihtuu ja jos sen perässä lähtee juoksemaan, ei kestäviä suhteita voi saavuttaa.

juontaa kulttuurista. " rinnakkaissuhde" , " elinikäinen parisuhde" , " vaara ydinperheelle" ovat kaikki ilmaisuja, jotka perustuvat kulttuuriin joka rakentuu parisuhteelle/ydinperheelle. Ei siinä mitään pahaa ole, mutta ketjun idea lienee pohtia sitä, mitä (sukupuoli-)elämä olisi jos ihmiset olisivat irti näistä kulttuurisidonnaisista käyttäytymismalleista.



Eli siis: jos yhteiskunta (ihmiset, tavat, sosiaalinen käytäntö) sallisi yksilölle nykyistä suuremman vapauden mm. seksikäyttäytymisessä, ei sellaisia käsitteitä edes syntyisi kuin " moraalintaju" , " pettäminen" , " rinnakkaisuhde" , " syyllisyys" ym. Seksisuhde olisi aina ja ainoastaan kahden kauppa. Rakastua saisi niin moneen ihmiseen kuin ikinä jaksaa, se ei olisi keneltäkään pois, eikä raastavia joko-tai-valintoja tarvitsisi syntyä.



Mutta utopiaahan tämä lienee.

nautinnollista ja monipuolista seksielämää riittämiin mutta ei niitä kestäviä kumppanuuksia. Kumppani vaihtoon vähintään parin vuoden välein. Uskon että myös mustasukkaisuusdraamoja olisi enemmän, koska ihmiseen lienee kuitenkin sisäänrakennettuna jonkinlainen halu omistaa toinen..?

Vierailija:

juontaa kulttuurista. " rinnakkaissuhde" , " elinikäinen parisuhde" , " vaara ydinperheelle" ovat kaikki ilmaisuja, jotka perustuvat kulttuuriin joka rakentuu parisuhteelle/ydinperheelle. Ei siinä mitään pahaa ole, mutta ketjun idea lienee pohtia sitä, mitä (sukupuoli-)elämä olisi jos ihmiset olisivat irti näistä kulttuurisidonnaisista käyttäytymismalleista.

Eli siis: jos yhteiskunta (ihmiset, tavat, sosiaalinen käytäntö) sallisi yksilölle nykyistä suuremman vapauden mm. seksikäyttäytymisessä, ei sellaisia käsitteitä edes syntyisi kuin " moraalintaju" , " pettäminen" , " rinnakkaisuhde" , " syyllisyys" ym. Seksisuhde olisi aina ja ainoastaan kahden kauppa. Rakastua saisi niin moneen ihmiseen kuin ikinä jaksaa, se ei olisi keneltäkään pois, eikä raastavia joko-tai-valintoja tarvitsisi syntyä.

Mutta utopiaahan tämä lienee.

Ellei seksin vähyys johdu tilapäisestä häiriöstä, kuten akuutista tai miksei vaikkapa kroonisestakin sairaudesta, josta voi parantua.

Avointa liittoa en kuitenkaan hyväksy omalta kohdaltani, koska rakastan miestäni ja haluan ja yritän tehdä kaikkeni, että hänen olisi hyvä olla. Olen myös kertonut, kuten hän minulle, että en tahdo muita ihmisiä väliimme.

Hyvä syy on myös sukupuolitautien kirjo, joita nykyään on. Jos sille tielle lähtee, että muitakin voi napsautella, niin riski kasvaa.

Vielä se, että jos haluaisin monta, niin olisin sinkku. Miksi sitoutuisin uskollisuuteen (avioliitto), jos en sitä haluaisi. Kerranhan täällä eletään; niin hyvässä kuin pahassa. On paljon ihmisiä, jotka eivät voi eivätkä halua repiä itseään, mikä väistämättä tapahtuu, jos yrittää vakisuhdetta ja sivusuhteita päällekkäin. Aina joku saattaa rakastua ja ihastua...seksi ei ole pelkkää tekniikkaa kuitenkaan.

Kirkolla on suuri osuus yhden kumppanin /yhden avioliiton/yhden perheen ihanteen synnyssä ja ylläpitämisessä.

Kirkolla on suuri osuus yhden kumppanin /yhden avioliiton/yhden perheen ihanteen synnyssä ja ylläpitämisessä.

on osuutensa. Monet muut uskonnothan hyväksyvät helpommin yhdessä elämisen moninaiset muodot.



Mutta taas joku tuossa lähti sivupoluille: keskustelun aihe ei todellakaan ollut se, onko oikein pettää/onko seksiä ilman rakkautta/avoin liitto tms., vaan paljon syvällisemmät pohdinnat länsimaisen kulttuurin luomasta myytistä yksiavioisuudesta ja " uskollisuudesta" parisuhteessa. Joku kirjoittaja tuossa sanoi, että useat kumppanit estävät kestävän parisuhteen muodostamisen, ettei seksiä voi olla ilman rakastumisen tunnetta ymym. - eli taas kirjoittaja (huomaamattaan) toistaa käsitteitä, jotka ovat nimenomaan syntyneet tuon yksiaviosuus-/ydinperhemyytin päälle. No, tämä taitaa olla noidankehä, josta on vaikea irrottautua edes teoreettisella tasolla.



Se, ettei hanki muita kumppaneita vakituisen ohella sukupuolitautien pelosta, on kyllä hieman hutera peruste....

Tarkoitan vaan, että teoria on eri asia kuin käytäntö. Nämä teoreettiset pohdinnat siitä mikä ' ' voisi olla mahdollista" eli vapaa seksi, eivät vain voi toteutua käytännössä mielekkäällä tavalla: Ehkä juuri siksi yksiavioisuuden sosiaaliset ja kulttuuriset käytännöt ovat muodostuneet, että ihmiseen on biologisesti sisäänrakennettu se rakastumisen PLUS omistushalun kaava. Ehkä luonto on sillä tavalla viisas, että se pyrkii saamaan aikaan pysyviä suhteita, pysyviä perheitä, jälkeläisten tasapainoisen kasvun turvaamiseksi.

Olen itse käytännössä testannut asiaa olemalla rakastavassa vakisuhteessa avoimessa liitossa. Vaikka yrittäisi harrastaa pelkkää seksiä ' sivuhoidon' kanssa niin tunteet tulevat mukaan peliin ennemmin tai myöhemmin jolloin homma käy liian repiväksi. En usko että tämä johtuu kulttuurista vaan se on biologinen juttu. Tottakai seksiä voi aikansa harrastaa ilman rakastumisen tunnetta. Eihän jokaiseen ihmiseen rakastu eikä aina heti, mutta kokeilkaa itse vapaata seksiä, ilman ajatuksia kestävän suhteen muodostamisesta, ja testatkaa onnistuuko rakastumatta oleminen pidemmän päälle :-) Raportoikaa sitten osallistuvan observoinnin tulokset täällä ;-)

Vierailija:

Joku kirjoittaja tuossa sanoi, että useat kumppanit estävät kestävän parisuhteen muodostamisen, ettei seksiä voi olla ilman rakastumisen tunnetta ymym. - eli taas kirjoittaja (huomaamattaan) toistaa käsitteitä, jotka ovat nimenomaan syntyneet tuon yksiaviosuus-/ydinperhemyytin päälle. No, tämä taitaa olla noidankehä, josta on vaikea irrottautua edes teoreettisella tasolla.

Se, ettei hanki muita kumppaneita vakituisen ohella sukupuolitautien pelosta, on kyllä hieman hutera peruste....

Vierailija:

Ehkä juuri siksi yksiavioisuuden sosiaaliset ja kulttuuriset käytännöt ovat muodostuneet, että ihmiseen on biologisesti sisäänrakennettu se rakastumisen PLUS omistushalun kaava.

- Käsitys romanttisesta rakkaudesta on syntynyt vasta keskiajan jälkeen - sitä ennen ihmiset pariutuivat sopivimman kumppanin kanssa eikä koko käsitettä " parisuhde" edes tunnettu. Kuten jo aiemmin mainitsin, monissa (alkukantaisissa) kulttuureissa ei edelleenkään eletä parisuhteessa/ydinperheessä, perhe on yhtä kuin heimo tai kylä-yhteisö. Vanhemmuus ei ole parisuhteeseen liittyvä, lapsia hoidetaan yhteisön voimin. Kuinka tällainen järjestely selittyy biologisesti sisäänrakennetulla kaavalla?

Vierailija:

Tarkoitan vaan, että teoria on eri asia kuin käytäntö. Nämä teoreettiset pohdinnat siitä mikä ' ' voisi olla mahdollista" eli vapaa seksi, eivät vain voi toteutua käytännössä mielekkäällä tavalla: Ehkä luonto on sillä tavalla viisas, että se pyrkii saamaan aikaan pysyviä suhteita, pysyviä perheitä, jälkeläisten tasapainoisen kasvun turvaamiseksi.

- Pysyvät suhteet, pysyvät perheet ovat länsimaisen kulttuurin luoma käsite. Jos tämä järjestys olisi " viisaan luonnon järjestämä" , miksi puolet liitooista päättyy eroon, ja 60% partnereista hakeutuu liiton ulkopuolisiin suhteisiin? Niissä (harvoissa) tapauksissa, joissa yksiavioisuus TODELLA on luonnon järjestämää (esim. jotkut lintulajit), " pettämistä" ei esiinny lainkaan - pari on yhdessä hamaan loppuun saakka. Jälkeläisten tasapainoinen kasvu ei riipu siitä, ovatko he kasvaneet ydinperheessä (ja sehän on nähty....!) vaan siitä, ovatko he kasvaneet tasapainoisessa, rakastavassa, kunnioittavassa ja virikkeitä anatvassa yhteisössä. Länsimaissa tämä yhteisö on yleensä ydinperhe, tulokset eivät vaan ole erityisen ylentäviä.

Vierailija:

Olen itse käytännössä testannut asiaa olemalla rakastavassa vakisuhteessa avoimessa liitossa. Vaikka yrittäisi harrastaa pelkkää seksiä ' sivuhoidon' kanssa niin tunteet tulevat mukaan peliin ennemmin tai myöhemmin jolloin homma käy liian repiväksi. En usko että tämä johtuu kulttuurista vaan se on biologinen juttu. Tottakai seksiä voi aikansa harrastaa ilman rakastumisen tunnetta. Eihän jokaiseen ihmiseen rakastu eikä aina heti, mutta kokeilkaa itse vapaata seksiä, ilman ajatuksia kestävän suhteen muodostamisesta, ja testatkaa onnistuuko rakastumatta oleminen pidemmän päälle :-) Raportoikaa sitten osallistuvan observoinnin tulokset täällä ;-)

- No, henkilökohtaista observointia: minulla on ollut jo pitkään kaksi kumppania. Rakastan kumpaakin omalla tavalla, eri tavalla. En koe tilannetta mitenkään raastavana tai joko/tai tilanteena. Jos minulla olisi aikaa, voisin hankkia kolmannen tai neljännenkin kumppanin. En halua " omistaa" ketään, enkä varsinkaan halua olla " omistettu" ! Mutta taidankin olla poikkeustapaus. En ole koskaan halunnut naimisiin tai hankkia lapsia.

Voit olla hyvinkin oikeassa. Itse olen vain niin herkkätunteinen ja voimakkaasti tunteva, että nuo tilanteet jossa on monta rakkautta, tuntuvat siltä kuin pitäisi olla kahdessa paikassa samaan aikaan. Kyllä montaa ihmistä voi rakastaa samaan aikaan, mutta itselläni henk koht ei taida kyseiseen järjestelyyn riittää resurssit pidemmän päälle.



Sinä jolla on kaksi kumppania: olisitko valmis menettämään jomman kumman tai molemmat heistä, jos he esim. rakastuvat ihmiseen jonka kanssa haluavat alkaa viettää niin suuren osan ajastaan ettei sinulle riittäisi enää aikaa? Jos rakastaa, ei yleensä halua menettää kumppaniaan. Mutta jos naiskennellaan ympäriinsä, kasvaa riski että kumppanin menettää kun toinen rakastuu toiseen.



Olisi tosiaan mielenkiintoista tietää noiden moniavioisten kansojen tunnesuhteista. Ovatko he kuin eläimiä joilla ei ole sellaisia tunteita kuin ihmisillä..?

Suhde kahteen kumppaniini perustuu ystävyyteen, kunnioitukseen, älylliseen kanssakäymiseen, rakkauteenkin - seksi ei todellakaan ole ensisijainen kanssakäymismuotomme. Jos jompi kumpi heistä rakastuu johonkuhun toiseen, sekin on ihan sallittua, meillä ei ole virallisia sitoumuksia tai lupauksia keskenämme. Olen kuitenkin varma, että jonkinlainen suhde tulee aina säilymään välillämme (niin kuin on käynyt kaikkien entisten kumppaninieni kanssa), kuului siihen seksiä tai ei, ei ole ensiarvoisen tärkeää.