mieheni näki jotain hautausmaalla
Ajelimme hautausmaalle katselemaan paikkoja eilen illalla kuten joskus teemme. Tarkoitus oli etsiä isoäitini siskon hauta jonka sijainnin suurinpiirtein tiesin. Tunnelma oli vähän huono koska riitelimme matkalla. Käveltiin käytävä pitkin, oli jo aika paljon ja oli pimeää. Kävelin edellä, me ei puhuttu mistään. Olen aika herkkä eli olin vähän jännittynyt siinä viileässä alkuyössä kun hiljalleen käveltiin. Yhtäkkiä mun mies sanoi että mennään takaisin, ajattelin että se on mulle vihainen ja siksei halunnutkaan jäädä mun kanssa lukemaan hautakiviä. Käännyttiib ympäri ja palattiin autolle jolloin hän kysyi että näinkö mä saman kuin hän. Mulle iski paniikki ja käynnistin auton nopeasti että kertoo matkalla kotiin sitten koska mua jotenkin karmaisi tuo kysymys. Kysyin sitten että mitä tarkoittaa, ja se sanoi nähneensä jonkun seisomassa noin kolmenkymmenen metrin päässä, siis jonkun vanhan mieshenkilön jolla oli hattu. Oli katsonut mua että huomaanko saman mutta olin katsonut ihan eri suuntaan, ja kun oli katsonut uudestaan miestä niin sitä ei enää näkynyt. Hyi saatana mua karmii. Me ollaan kumpikin ateisteja eikä kuuluta kirkkoon eli e uskota näihin juttuihin. Yritin miettiä et se olisi ollut joku toinen kulkija yössä mutta kello oli silloin ehkä noin 23 yöllä eikä edes viikonloppu vanhan ihmisen seisoskella hautausmaalla muistelemassa.
Onko kenelläkään muulla tällaisia kokemuksia tai jotain sanottavaa tästä? Olisin voinut kuvitella että mies yrittää vaikka pelotella mua mutta juttu on se että meillä on eräänlainen kriisi meneillään eli ei todellakaan yrittänyt mua säikäyttää huviksensa. Nyt ei halua puhua asiasta koska häntä jotenkin hävettää että kertoi mulle
Kommentit (51)
[quote author="Vierailija" time="29.10.2014 klo 22:32"][quote author="Vierailija" time="29.10.2014 klo 22:05"]
Asuimme vuonna 1912 rakennetussa talossa. Siinä oli hyvä henki, viihdyimme ja tunsimme, että se on kotimme. Ajattelimme laajentaa vintille, joka oli täysin rakentamatonta. Mieheni pystytti sinne paaluja ja asensi villoja. Homma jäi kuitenkin kesken, sillä vintillä asui vanha nainen mustassa puvussa. Hän ei halunnut sinne häiriötä, ja ilmoitti siitä.
[/quote]
Ja millähän tavalla oikein ILMOITTI?? :D:D
[/quote]
Oletpa tyhmä. Mitä luulet? Varmaan jätti lapun ovelle tai soitti alakertaan.
Ettetkö usko näihin juttuihin? En minäkään aikaisemmin, kunnes koin itse jotain tällaista. Sille ei oikeasti ollut mitään järkevää selitystä. Näin kuolleen äitini valkoisen hahmon kävelevän lapsuudenkodissani keittiöstä olohuoneeseen ja toisen kerran istuskelemassa ikkunan edessä. Molemmilla kerroilla vain hälveni pois. Joku siirtelee myös isoja huonekaluja kun kukaan ei ole kotona. Ja kaikki jotka nyt haluatte vääntää mautonta vitsiä tästä; hahmo ei ollut kirkas tuijottava aave, vaan haalea ihmisen kokoinen möykky josta pystyi tunnistamaan, ei kadonnut savupilven saattelemana kuin tuhka tuuleen, ei leijunut, eikä huonekalujen paikkoja oltu vaihdettu, vaan esim. sohvaa siirretty toisesta päästä 30-40 senttiä... Isäni on asetteluun tyytyväinen, vaimo tulee esiin silloin kun haluaa kunhan ei ala hankalaksi :)
[quote author="Vierailija" time="29.10.2014 klo 23:25"]
[quote author="Vierailija" time="29.10.2014 klo 22:32"][quote author="Vierailija" time="29.10.2014 klo 22:05"] Asuimme vuonna 1912 rakennetussa talossa. Siinä oli hyvä henki, viihdyimme ja tunsimme, että se on kotimme. Ajattelimme laajentaa vintille, joka oli täysin rakentamatonta. Mieheni pystytti sinne paaluja ja asensi villoja. Homma jäi kuitenkin kesken, sillä vintillä asui vanha nainen mustassa puvussa. Hän ei halunnut sinne häiriötä, ja ilmoitti siitä. [/quote] Ja millähän tavalla oikein ILMOITTI?? :D:D [/quote] Oletpa tyhmä. Mitä luulet? Varmaan jätti lapun ovelle tai soitti alakertaan.
[/quote]
Mä taas ihmetten ettei alakertalaiset ole kiinnostuneet saamaan tältä mummolta vuokraa, nyt kun sen asuminen siellä yläkerrassa on tiedossa. Kuka tietää miten kauan on mamma siellä loisinut ilmaiseksi?
Tälle yhdelle jolla on kuvia niistä "jostain", laitahan linkki tänne kaikkien nähtäväksi, äläkä sano mitään puolustusta että miksi et!
[quote author="Vierailija" time="29.10.2014 klo 22:32"][quote author="Vierailija" time="29.10.2014 klo 22:05"]
Asuimme vuonna 1912 rakennetussa talossa. Siinä oli hyvä henki, viihdyimme ja tunsimme, että se on kotimme. Ajattelimme laajentaa vintille, joka oli täysin rakentamatonta. Mieheni pystytti sinne paaluja ja asensi villoja. Homma jäi kuitenkin kesken, sillä vintillä asui vanha nainen mustassa puvussa. Hän ei halunnut sinne häiriötä, ja ilmoitti siitä.
[/quote]
Ja millähän tavalla oikein ILMOITTI?? :D:D
[/quote]
Mua kans kiinnostaa, aidosti!
Minkähän paikkakunnan hautausmaalla olette käyneet. Meinan vaan, että olette mahdollisesti nähneet minut. Olen iso ja ruma ukko, vanhakin olen ja päässä putkifirman lippalakki, oliko näkemällänne ukolla sellainen?
[quote author="Vierailija" time="29.10.2014 klo 22:27"]
[quote author="Vierailija" time="29.10.2014 klo 22:20"]
Meilläpäin ainakin hautausmaa pistää portit kiinni klo 22.
Ettei teinit juopottele jne.
[/quote]
Siis portit lukkoon vai? Meidän kunnassa on kolme hautuumaata, eikä niissä yhdessäkään kyllä ole ollut koskaan portit lukossa.
[/quote]
Helsingissä meidän lähihautausmaalla on portilla kyltti, että hälytykset menee päälle klo 22. Portti myös siis lukossa.
Kyltti siksi että jos sattuisit sinne vahingossa jäämään klo 22 jälkeen, hrrr...
[quote author="Vierailija" time="29.10.2014 klo 21:59"]
Sen kun nauratte, valokuvat eivät valehtele, joo voin myydä ne jos tulee rahapula. Ostajia riittää.
[/quote]
Niin, nehän vaan laittavat koko tähän asti ihmiskunnan tähän asti keräämän tiedon ihan uusiksi ettei sen isompaa jutua ole luvassa...
Joko ylihuomenna olette kaikkien medioitten ykkösuutisena? :)
[quote author="Vierailija" time="29.10.2014 klo 22:07"]No eikös täällä ole ennenkin neuvottu, että noita "hahmoja" pitää kehottaa kulkemaan valoa kohti? Eli ensi kerralla, kun näät vanhan ihmisen hautuumaalla, käske hänen mennä valoa kohti.
[/quote]
Ei hitto kun repesin mielikuvalle parikymppisestä juoksemassa kohti vanhaa ryppyistä mummoa ja huutamassa, että "Kulje valoa kohti, valoa kohti!"
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 00:06"][quote author="Vierailija" time="29.10.2014 klo 22:07"]No eikös täällä ole ennenkin neuvottu, että noita "hahmoja" pitää kehottaa kulkemaan valoa kohti? Eli ensi kerralla, kun näät vanhan ihmisen hautuumaalla, käske hänen mennä valoa kohti.
[/quote]
Ei hitto kun repesin mielikuvalle parikymppisestä juoksemassa kohti vanhaa ryppyistä mummoa ja huutamassa, että "Kulje valoa kohti, valoa kohti!"
[/quote]
Jos se ei tottele?
Minäkin näin eilen illalla hautausmaalla zombien. Niitä on liikkeellä tähän aikaan vuodesta.
Mä kerran istuin hautausmaan reunamilla penkillä myöhään illalla. Takana oli se kaikista vanhin osa hautuumaata. Yhtäkkiä kuului sieltä epäselvää mörinää.
Sain jalat alleni.