Lue keskustelun säännöt.
Jos mä olisin aivan loppu ja toinen hakisi eroa niin...
28.10.2014 |
Mitä tekisin. En tiedä, en tosiaankaan tiedä :( Olen joskus ollut aivan finaalissa kun asuttiin vieraalla paikkakunnalla ja lapsi huusi päivät ja yöt. Se aika oli jotain ihan hirveetä. Jos mies olisi silloin ilmoittanut että haluaa erota niin. Olisin romahtanut. En kenenkään tekoja puolustele enkä tiedä muiden taustoja. Mutta sen tiedän että kun ihminen väsyy täysin, masentuu niin silloin ei välttämättä tajua mitä on tekemässä?
Kommentit (13)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kovan paikan tullen tappaisin itseni mutta jättäisin lapseni rauhaan. Ihan selvä homma että lapseen en kajoaisi.
Sellainen henkilö joka ei ole käynyt pohjalla ei tajua, ei vain ymmärrä että kuinka kamala olo voi ihmisellä olla :(
Joskus tarvii käydä siellä pohjalla, niin on jotakin mistä ponnistaa ylöspäin.
Liian moni Suomessa on joutunut kohtaamaan täydellisen väsymisen. Väittäisin, että äitien yksin jättäminen arjen keskelle on suurimpia syitä tähän jaksamattomuuteen, yhdessä esim unipulan ja vaativien lasten kanssa. Isä käy töissä ja tekee ehkä kotitöistäkin osansa, mutta äiti on päivisin liian yksin ja vailla sukulaisten ja vertaistensa tukea. Hänet on hylätty henkisesti yksi. Mikään puhelinsoitto ei korvaa läsnäoloa ja aikuisten yhdessä tekemistä! Äiti tarvitsisi myös vastapainon eli aikaa täysin ilman lapsia vain miehensä kanssa tai ystäviensä kanssa. Se aika vain on poissa perheeltä ja äiti menettää siksi oman elämänsä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liian moni jatkaa kotona, vaikka on vuosikausia jaksamaton!
Minä olin aivan lopussa, ja soitin lastenklinikalle. Luvattiin ottaa sekä äiti että vauva hoitoon, jos en jaksa. Se tieto jo helpotti niin, että jaksoin kunnes sain lepotauon ( sisareni avulla). Apua töytyy myös pyytää. Ja sitten taas jaksoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla palaa käämi näihin alotuksiin! Samoin näihin: "en tiedä mitä tekisin" -tyyppeihin, jokanen voi tappaa itsensä jos haluaa, mutta en ikinä IKINÄ hyväksy, että omat lapset tapetaan myös! Tuskin moni muukaan, mutta ärsyttää nämä puolestelijat, äiti tappoi lapsensa tavalla jolla he olisivat huonolla tuurilla jäädä vielä kitumaan!
Lehdessä luki, että nainen oli mustasukkainen ja kontrolloiva miestään kohtaan. Eiköhän mies halunnut eroa näistä syistä, ei kukaan jaksa tuollaista menoa kauan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta kyllä äitikin voi tehdä asialle jotain. Mäkin pakottauduin joka päivä vaunulenkille, satoi, pyrytti tai pakasti. Ja keksin keksimällä tekemistä, jotta menisimme ulos. Hakeuduin muiden seuraan, vaikka se oli joskus hankalaa. Ja maksoin myös lapsenhoidosta. En ole rikas, asun vuokralla, eikä ole muumimukeja, mutta järki tallella.
Hyviä kirjoituksia. Äitiys on monesti yksinäistä ja raskasta varsinkin jos oma suku, perhe ja suurin osa ystävistä asuu useamman tunnin ajomatkan päässä. Miehestä ei välttämättä ole äidille henkistä tukea edes yksinkertaisissa ongelmatilanteissa. Pahimmillaan mies on perheessä pelon kylväjä tai itsekäs ja vaativa jäsen, joka pyytää äidiltä sen sijaan, että osallistuisi antamaan yhdessä lapsille. Jos parisuhteessa on vaikeuksia ja varsinkin jos äiti on melko nuori siihen päälle, niin kysynpä vain: keneen äiti voi oikeasti turvata ja kenelle uskoa oman pahan olonsa? Kuka häntä kuuntelee? Netissäkin syytellään "itse halusit lapset, hoida nyt heidät". Voimavarat vähenevät hitaasti ja salakavalasti, eikä masentunut ihminen aina ymmärrä tilansa vakavuutta. En puolustele ketään, kerron vain siitä, miltä juuri minusta tuntuu olla äiti tämän päivän Suomessa. Jokaikinen päivä on taistelua lasten tarpeiden, miehen tarpeiden, lasten halujen, miehen halujen ja odotuksien, raha-asioiden ja työelämän odotuksien kanssa. Oma pieni itse häviää jonnekin taustalle hitaasti mutta varmasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 18:45"]
Lehdessä luki, että nainen oli mustasukkainen ja kontrolloiva miestään kohtaan. Eiköhän mies halunnut eroa näistä syistä, ei kukaan jaksa tuollaista menoa kauan.
[/quote]
Ja nämä tiedot on peräisin: isältä. Kertoi varmaan samaa surutarinaa ahdistavasta avovaimosta tyttöystävälleen.
Niinpä! Jos täälläkin vähitellen loppuisi se masennuksen vähättely.