Tekopyhät ystävät

Olisko sun ystävät tulkinneet sua väärin masennuksen aikana? Ettet ehkä pitänyt heistä? Käytitkö masennusta hyväksi syyksi olla ilkeä tms. Voihan se olla että ystävilläs oli myös raskasta niin etteivät jaksaneet pitää yhteyttä yksipuolisesti...ehkäpä ystävät eivät tiedä miten masennus toimii, eivätkä osanneet olla tukenasi toivomomallasi tavalla ja olivat onnelisia kun saivat sinut takaisin ja olivat siksi bestiksiäsi...

Semmoisia ihmiset valitettavasti on. Näin on ollut varmaan iät ja ajat. Raamatussakin mainitaan, että kun sairastut, niin sulla ei ole enää ihmisiä ympärillä. En muista tarkalleen, missä siellä se luki.

Ei sillä etteikö masennus olisi vakava asia, mutta on se raskasta muillekkin. Masentunut ystävä peruu tapaamisia, aina kun tavataan nii keskustelu on synkkää ja hyvin paljon voivottelua minä minä tyyliin, ystävä yrittää piristää niin sitten aletaan valittamaan vähättelyä ja kun ystävä itse kertoo huoliaan niin masentunut kääntää keskustelun niin, että itselleen paha olo on arkipäivää ja onhan se paljon rasittavampaa kuin jonkun muun murheet. Ihan totta, ei sellaista jaksa vaikka olisi kuinka tärkeä ystävä. Ettei kuitenkin jotain sellaista olisi nytkin taustalla? Sitä ei aina itse masentuneena tajua miten huonosti muita kohtelee

On aika raskasta olla masentuneen läheinen. En toki tiedä miten teillä on mennyt, mutta omalla kohdalla ystävä ei vastannut puheluihin/viesteihin, piti yhteyttä vain kun tarvitsi minulta jotain. Oli todella ilkeä ja vihainen, purki usein minuun kaiken pahan olon ja syyllisti. Ei kukaan jaksa sellaista. Ystäväni oli uhri kokoajan, muut olivat häntä vastaan eikä hän suostunut ymmärtämään kun yritin selittää hänelle, että hänen oma käytöksensä on tökeröä. Ei ei, minä olin paha ja yritin ärsyttää ystävääni.

Olen kuullut muiltakin samankaltaisia tarinoita ja se on oikeasti vaikeaa. Et välttämättä itse edes ole tajunnut, että olet loukannut ystävääsi vaikka hän on yrittänyt olla tukenasi.

Toki voi olla, että kyseinen ystävä on ollut kusipää ja sitten on hyvä, että tienne erkanivat.

Koska aikuisena ei jaksa määrättä kantaa toisen paskaa. Mulla on läheinen ystävä joka masentui pahasti ja aikansa kuuntelin ja yritin olla tukena. Jossain vaiheessa se yhteydenpito alkoi olla pelkkää hänen ongelmiensa läpikäyntiä ja jankkaamista. Ei koskaan edes kysynyt mitä mulle kuuluu tms. Olin vaan se paskasaavi. Siinä meni sitten raja, kun alkoi kiukutella mulle ongelmistaan. Piti mykkäkoulua jos mulla oli joku muu asia tärkeämpi kuin hänen jankutukset. Mun mielestä tuollainen käytös ei vaan kuulu aikuiseen ystävyyteen. Teininä tuollaiset kiukuttelut antoi anteeksi, mutta itse en jaksa enää aikuisena mitään ylimääräisiä sekoilijoita elämässäni. Riittää jos kotona puolison kanssa riidellään tai lapset kiukuttelee.

Paitsi että se masennus tarttuu. Pitää olla todella vahva henkisesti että jaksaa olla masentuneen ystävä ennen kuin sairastunut alkaa paranemaan. Tarttuminen ei ole suora masennus mutta pahaa oloa ja voimattomuutta.

Toisekseen se että kaikki hylkää voi olla myös hyvä asia, masentunut ei voi enää olla turvallisesti sairas muiden tukemana vaan hänen pitää alkaa seisoa omilla jaloillaan. Sama kuin alkoholismissa, parantuminen on vaikeampaa jos sairaus ja sen oireet sallitaan. Tämä on yleensä vaikea hyväksyä, mutta tämä on se kaava jolla masennuksesta on alettu paranemaan, poislukien tietysti sellaiset jotka johtuvat jostain fyysisestä syystä johon tarvitaan lääkitystä. Se paraneminen lähtee itsestä.