Suhtautuminen Kannabikseen
Terve!
Tulin tänne palstalle kyselemään, koska tämä on ilmeisesti tällainen "naisten" palsta. Jos joku loukkaantuu tästä viestistä, niin anteeksi.
Olen 21-v opiskelijanuori. Poltan satunnaisesti kannabista, eli n. 2 kertaa kuussa. Nuorempana tuli hölmöiltyä enemmän, mutta tahti on nyt rauhoittunut.
Olen nyt kaveripiirini kautta tutustut erääseen ikäiseeni naiseen. Huomautan tähän väliin, että en edusta ns. alakulttuuria tai omista muhkeaa rastatukkaa. Muutamat ystäväni tietävät asiasta, ja polttavat myös joskus, mutta se ei ole mikään kuulutuksen aihe.
Niin asiaan. Kysyn teiltä alle 30-v naisilta, suhtautumistanne kannabikseen. Uskallanko seurustelun myötä sanoa asiasta? Oma suhtautumiseni on asiaan melko neutraali, kunhan käyttö pysyy rajoissa.
Itselleni käytön lopettaminen ei olisi ongelma. Polttelen juomisen sijasta. Mietin tässä että lopetanko satunnaisen käytön ja pidän asian salassa, vai uskallanko puhua asiasta. Jos jatkan polttamista, asia tulisi ennemmin tai myöhemmin ilmi, ja kärähtämällä en halua asiaa tuoda hänen tietoonsa.
Naisesta voisin sanoa, että on melko "vapaamielinen", jos nyt näin voi sanoa.
Tietenkään en voi yleistää kaikkien naispuolisten mielipidettä, mutta tuntuu että naiset osaavat perustella mielipiteensä tarkemmin.
Sori jos tuli vähän sekavaa ulosantia. Pyydän jättämään asiattomat kommentit sivuun.
Kommentit (17)
[quote author="Vierailija" time="26.10.2014 klo 21:12"]Kannattaa varmaan ottaa neutraalisti pilvenpoltto puheenaiheeksi ja kysellä mitä mieltä hän on. Useimmat nuoret naiset ovat kyllä itsekin poltelleet ja suhtautuvat ihan myönteisesti satunnaispoltteluun.. Parempi vaihtoehto kuin jatkuva ryyppääminen !
Jos on tosi negatiivisella kannalla niin varmaan kannattaa jättää kertomatta että poltat ja jättää käyttö vähemmälle, toki voit kavereiden kanssa ollessasi sillointällöin poltella vaikka tyttö ei tietäisikään?
[/quote]
Näimpä teen. Asia on vaivannut sen verran, etten tuota lähestymistapaa tajunnut.
Ap
Olen omin silmin ollut todistamassa,miten paljon lääkekannabis voi helpottaa sairaan ihmisen arkea.olin ennen vastaan koko lääkekannabiksen käyttöä..suotakoon se heille jotka siitä apua saavat.
[quote author="Vierailija" time="26.10.2014 klo 20:55"]
Olisi kyllä iso miinus, itse kannabis nyt ei ole niin paha mutta jotenkin sitä polttelevat aina tietyn tyyppiset ihmiset ja epämääräiset kaveripiirit yms. On vähän sellainen roskaväen juttu minun silmissäni.
[/quote]
WT-menoa. Aivan!
Niin kauan kun sinä käytät kannabista, eikä toisinpäin, niin ei olisi ongelma. Jos taas vaakakupissa olisi vaikkapa viikon ruuat/biitti kannabista ja kannabis voittaa, niin asia ei todellakaan olisi ok.
Ennemmin perjantaikukka, ku kuuluisa perjantaipullo.
Suhtaudun hyvin vapaamielisesti, ei haittaisi yhtään.
Olisin ilahtunut, itse tosin poltan joka ilta.
Haluatko parikymppisen naisen mielipiteen?
Mua todennäköisesti häiritsisi asia ainakin aluksi, mutta voisin tottua jos se ei käytännössä näkyisi mitenkään ihmeemmin. Olen myös vapaamielinen, mutta tämä on yksi niistä asioista joista en osaa muodostaa selkeää mielipidettä. Kaveripiirissäni sen sijaan ketään ei tunnu häiritsevän ja moni poltteleekin joskus, nykyään nuoriso tuntuu olevan aika kannabismyönteistä.
Eli kannattaa varmaan kertoa naiselle ja katsoa mitä mieltä hän on. Jos kerran voit lopettaa tarvittaessa niin tuskin siitä ongelmaa tulee. En itse pitäisi tuota asiana joka estäisi koskaan seurustelemasta jonkun kanssa, toisin kuin vaikkapa heroinii.
[quote author="Vierailija" time="26.10.2014 klo 20:21"]Haluatko parikymppisen naisen mielipiteen?
Mua todennäköisesti häiritsisi asia ainakin aluksi, mutta voisin tottua jos se ei käytännössä näkyisi mitenkään ihmeemmin. Olen myös vapaamielinen, mutta tämä on yksi niistä asioista joista en osaa muodostaa selkeää mielipidettä. Kaveripiirissäni sen sijaan ketään ei tunnu häiritsevän ja moni poltteleekin joskus, nykyään nuoriso tuntuu olevan aika kannabismyönteistä.
Eli kannattaa varmaan kertoa naiselle ja katsoa mitä mieltä hän on. Jos kerran voit lopettaa tarvittaessa niin tuskin siitä ongelmaa tulee. En itse pitäisi tuota asiana joka estäisi koskaan seurustelemasta jonkun kanssa, toisin kuin vaikkapa heroinii.
[/quote]
Kiitos hyvästä mielipiteestä!
Ap
Suhtaudun äärimmäisen negatiivisesti kaikkiin päihteisiin. En hyväksyisi missään muodossa, jäisit rannalle ruikuttamaan.
-narkkarin EX puoliso
[quote author="Vierailija" time="26.10.2014 klo 20:27"]Suhtaudun äärimmäisen negatiivisesti kaikkiin päihteisiin. En hyväksyisi missään muodossa, jäisit rannalle ruikuttamaan.
-narkkarin EX puoliso
[/quote]
Kiitos tästäkin mielipiteestä
[quote author="Vierailija" time="26.10.2014 klo 20:38"][quote author="Vierailija" time="26.10.2014 klo 20:27"]Suhtaudun äärimmäisen negatiivisesti kaikkiin päihteisiin. En hyväksyisi missään muodossa, jäisit rannalle ruikuttamaan.
-narkkarin EX puoliso
[/quote]
Kiitos tästäkin mielipiteestä
[/quote]
ole hyvä vaan, vaikka tuskin tästä apua oli. Tiedän ettet varmasti tullut täältä moraalisaarnaa hakemaan mutta, mieti vielä onko sinun pakko pajautella edes satunnaisesti. Jos ei niin lopeta. Nyt sinulla olisi hyvä motivaattorikin, ihana uusi tyttöystävä. Vaikka kyseessä onkin periaatteessa kohtuullisen vaaraton päihde, niin saattaa seurauksia olla muitakin. Jos joskus joudut syystä tai toisesta huumausainetestiin, on esimerkiksi toimiminen tietyillä ammattialoilla sen jälkeen mahdotonta. Jos ajat autoa, poliisi pysäyttää sinut ja sattuu jostain syystä ottamaan tikkutestin, lähtee sinulta kortti ja saat syytteen. Tuollaisia pikkuasioita kun kertyy, voikin elämä mennä pikkuhiljaa raiteiltaan. Sitten heräät yli kolmekymppisenä kun vedätkin jo kaikkea mahdollista ja käyt satunnaisesti lusimassa. Kyllä, aika kaukaa haettu skenaario, mutta monille käy niin. Tee siis itsellesi palvelus ja elä polta enää ollenkaan. Ex mieheni oli pahasti koukussa lähes kaikkeen mahdolliseen. Minä onneton tulin vielä hänelle raskaaksi. Jätin miehen heti tietysti. Raastaa nähdä, kun lapsi ei ole koskaan tavannut isäänsä ja isä istuu linnassa. Jos on vapaalla niin murtautuu vaikka apteekkiin saadakseen pään sekaisin. Olen silti onnellinen nyt jo 5v pojastani. Vaikken jumalaan uskokkaan, olen sitä mieltä että kaikki päihteet on jostain perkeleestä. Sinusta satunnainen pössyttely saattaa tuntua pieneltä, mutta sillä saattaa olla kauaskantoiset seuraukset. Lopeta.
Olisi kyllä iso miinus, itse kannabis nyt ei ole niin paha mutta jotenkin sitä polttelevat aina tietyn tyyppiset ihmiset ja epämääräiset kaveripiirit yms. On vähän sellainen roskaväen juttu minun silmissäni.
Ei haittaisi, paitsi salailu olisi todella loukkaavaa. Vähän hassu kysymys, sen verran yleistä ja hyväksyttyä on.
En pitäisi asiaa minään suurena. Niin kauan, kun polttelu on noinkin satunnaista eikä häiritse normaalia elämää, ei se häiritsisi. Toisaalta olen tämän asian suhteen aika avoin.
Suosittelisin että keskustelette aiheesta. Voit vaikka hieman kysellä tytön yleistä mielipidettä asiasta ja sitten kertoa omista kokemuksistasi. Kannattaa tosiaan mainita se, että jos asia häiritsee häntä niin voit hyvin olla polttelemattakin.
Rehellisyys näissä jutuissa on paljon parempi vaihtoehto kuin asian salaaminen. Kuka tietää, hänhän voi arvostaakin sitä että haluat olla avoin myös menneisyydestä ja sitä että hänen mielipiteellänsä on sinulle arvoa :)
Entiselle poikaystävälleni kannabis ei sopinut. Kannabis yhdistettynä huonoon itsetuntoon toi hänelle ihmispelkoa ja paniikkikohtauksia, mutta hän silti pakeni todellisuutta alkoholin, pilven ja lopulta lääkkeiden avulla. Nykyään hän on täysi narkkari, mikä on todella harmi, sillä ennen eroamme hän oli kultainen ja ihana ihminen, jonka päihteet vei mennessään.
Jotkut kaverini polttavat ja itsekkin joskus, ehkä kerran puolessa vuodessa. Voisin vaikka useamminkin, mutta asun näistä polttelijakavereista kaukana. Näissäkin kavereissa erotan niitä, joille kannabis ei välttämättä sovi, mutta eihän se minulle kuulu mikä kellekkin sopii. Itse koen kannabiksen minulle sopivampana aineena kuin alkoholi.
Jos joskus vielä tuleva poikaystäni polttelisi, seuraisin tilannetta rauhassa, mutta jos hoksaisin jotain samoja "oireita" kuin entisellä poikaystävälläni, yrittäisin toki saada hänet "kuiville" pilvestä, mutta jos se ei onnistuisi, en enää haluaisi seurustella.
Eli siis lyhyesti sanottuna mielipiteeni on että joillekkin se sopii, joillekkin ei.
-18v
Kannattaa varmaan ottaa neutraalisti pilvenpoltto puheenaiheeksi ja kysellä mitä mieltä hän on. Useimmat nuoret naiset ovat kyllä itsekin poltelleet ja suhtautuvat ihan myönteisesti satunnaispoltteluun.. Parempi vaihtoehto kuin jatkuva ryyppääminen !
Jos on tosi negatiivisella kannalla niin varmaan kannattaa jättää kertomatta että poltat ja jättää käyttö vähemmälle, toki voit kavereiden kanssa ollessasi sillointällöin poltella vaikka tyttö ei tietäisikään?
[quote author="Vierailija" time="26.10.2014 klo 20:59"]Ei haittaisi, paitsi salailu olisi todella loukkaavaa. Vähän hassu kysymys, sen verran yleistä ja hyväksyttyä on.
[/quote]
Tiedän, mutta taas toisaalta on niitä ehdottomasti huumeita vastustavia. Vain sen takia että se luokitellaan huumausaineeksi. En siis aloita nyt mitään kannabispropagandaa