Voiko hammaslääkärireissusta tulla leukaperät (?) näin kipeäksi?
Olin siis viime viikon maanantaina hammaslääkärissä. Paikattiin yksi hammas uudelleen. Siinä ei ollut mitään ihmeellistä. Mutta puudutettiin, koska tahdon aina puudutuksen.
Huomasin jo puudutuksen aikana kotona, että jotenkin jännitän kauheasti leukojani. Leuat väsyi siis hirveesti enkä saanut niitä rennoksi. Pari päivää meni niin, että leuka oli jotenkin tosi kipeä/arka.
Nyt yhtäkkiä lauantaina huomasin, että suun aukaisu sattuu. Jotenkin tietyllä tavalla/tietyssä asennossa sen avaaminen. On siis jostain tuolta oikealta alhaalta kipeä. Tänään ei ole oikeastaan tuntunut yhtään kunnes nyt yhtäkkiä sattui enemmänkin, kun avasin suuta.
Mitään ihme vikaa ei pitäisi olla, kun kerran röntgenkuvatkin otettiin oikein kunnolliset viisaudenhampaiden poistamista varten.
Kommentit (8)
On mahdollista, kokemusta on. Kestää useamman viikon. Itse kokeilin särkylääkkeiden ohella ns. voice massagea, eli hierontaa, jossa hieroja keskittyy naaman, leuan ja suun seudun lihaksiin, mutta en tiedä onko sitä muualla kuin Pk-seudulla.
Todennäköisesti puremalihakset vähän revähtäneet, kun olet pitkään jännittänyt leukaa tietyssä asennossa. Kannattaa syödä tulehduskipulääkettä, mieluiten ibuprofeenia ihan säännöllisesti pitkin päivää parin päivän ajan, koska kivun takia helposti jännität vain lisää ja kierre on valmis. Kipu täytyy saada pois, jolloin lihakset voivat rentoutua ja parantua.
T. Hammaslääketieteen kandi
Viisurin poistosta oli 3 viikkoa leuka todella kipeä. Buranaa meni.
Joo aloin innokkaasti juuri odottaan viisaudenhampaiden poistoo mikä tehdään kirurgisesti, kun tästäkin tällänen soppa. :O Leukaan ei satu kuin tietyssä asennossa avatessa niin luulis etten jännitä sitä. Eikä tee niin kipeää siis, että jännittäisin joten koitan ilman buranaa viä. Hyvä tietää kuitenkin ettei oo tavatonta.
[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 21:49"]
Todennäköisesti puremalihakset vähän revähtäneet, kun olet pitkään jännittänyt leukaa tietyssä asennossa. Kannattaa syödä tulehduskipulääkettä, mieluiten ibuprofeenia ihan säännöllisesti pitkin päivää parin päivän ajan, koska kivun takia helposti jännität vain lisää ja kierre on valmis. Kipu täytyy saada pois, jolloin lihakset voivat rentoutua ja parantua.
T. Hammaslääketieteen kandi
[/quote]
Paikka on jäänyt korottamaan todennäköisesti nivelasemassa, aiheuttaen rp-interferenssin. Voi toki olla myös keskipurenta-asemassa, mutta tämän potilas kyllä yleensä huomaa puudutuksen ohi mentyä.
Uudelleen hamamslääkäriin ja pyydä sen nakuttamaan purentapaperin kanssa nivelasemassa jälki paikkaanja hiomaan se pois. Leukanivelalueen vaivasi loppuvat sillä päivän, viimeistään kahden viiveellä jos interferenssikohta löydetään ja hiotaan pois kokonaan. Keskipurentaa ei tarvitse yleensä madaltaa.
Jos paikkaa ei hiota, eivät myöskään oireesi todennäköisesti lähde pois, ennen kuin olet itse öiseen aikaan puremalla hinkuttanut sen kohdan hampaasta matalaksi. Kuvauksesi perusteella veikkaan, että sinulta on paikattu joku takahammas.
Takahammas joo tosta alhaalta päältä. Siinä oli semmoinen paikka mikä liukeni vähitellen vuosien saatossa. Joku fluoripaikka? Hammaslääkäri hioi sen tosi tosi tarkkaan. Käytti sitä purentapaperia monella eri tavalla. Käski purra siihen kevyesti, voimakkaasti, liikuttaa leukaa sivusuunnassa ja sitten eteen ja taakse. Vaikutti kovin huolelliselta juuri sen suhteen, että siihen ei jää mitään.
[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 22:24"]
Takahammas joo tosta alhaalta päältä. Siinä oli semmoinen paikka mikä liukeni vähitellen vuosien saatossa. Joku fluoripaikka? Hammaslääkäri hioi sen tosi tosi tarkkaan. Käytti sitä purentapaperia monella eri tavalla. Käski purra siihen kevyesti, voimakkaasti, liikuttaa leukaa sivusuunnassa ja sitten eteen ja taakse. Vaikutti kovin huolelliselta juuri sen suhteen, että siihen ei jää mitään.
[/quote]
Kuulostaa ihan hyvältä, todennäköisesti et kuitenkaan itse saa tietoisesti liukua tarpeeksi taakse (öiseen aikaan kyllä saat, elämän kummallisuuksia). Yleensä se taka-asento nakutetaan potilaan puolesta ottamalla leuasta kiinni ja kolisuttamalla oikein kunnolla :) Suussa kymmenesosamillikin voi olla sellainen tekijä väärässä kohtaa joka aikaansaa voimakkaita hammas- tai purentalihaskipuja. Myöskin mitä taempana paikattava hammas on, sitä tarkempaa on paikan hionta purentaan.
Voit venytellä kyseistä pterygoideus-lihasta työntämällä alaleukaa eteenpäin, samaten miten lapset irvistää. Venytys tuntuu korvannipukan takana, samanaikainen hierominen sieltä korvan takaa auttaa venymistä. Myös ne Buranat auttavat, mutta eivät vie pois syytä. Jos hammaslääkärissä tulee leuat kipeiksi, viittaa se kyllä purentadysfunktioon joka on jo ennestään olemassa. Tai sitten korottavaan, purentainterferenssin taakse aiheuttavaan paikkaan. Viisaudenhampaiden leikkauksellisissa poistoissa voi tulla ohimeneviä leukaongelmia, mutta niiden etiologia on erilainen.
Saattaa sattua parikin viikkoa. Soita lekurille ja pyydä burre-kuuri. 3x600 mg Buranaa, jos leukanivel on päässyt tulehtumaan.
Mulla lekuri (vaihtoon meni) venytti leukojani sen verran, että jäi suu auki :O Ei kivaa.