Lue keskustelun säännöt.
Olin miesystävän kanssa katsomassa taloa viikko sitten
04.10.2014 |
ja menin paniikkiin, ahistuin. Ihan kunnolla.
Talo oli kiva pikku tupa maaseudulla, jonne kuvittelin voivani muuttaa. Ajattelin siis, että voisin asua maaseudulla, kyllähän sieltä kaupunkiin autolla pääsee. Iso talo, paljon tilaa, semmosta ihkua perheeseen keskittynyttä elämää. Todellisuus kuitenkin iski vasten kasvoja, kun mies intoili rauhasta ja tilasta ja upeista ulkorakennuksista, ja mä tajusin, etten jumaliste voisi korvessa ihan oikeesti asua, eikä mun teini-ikäiset tenavat liioin, vaikka koulutaksi meniskin ihan talon vierestä. Miten kävis sosiaalisen elämän, harrastusten? Ei siellä ole mitään. Kaikkeen on yli puolen tunnin matka. Kauppaankin.
Noh, mä tein niinkuin panikoitunut nainen tekee. Liinat kiinni. Ei mitään yhteyksiä mieheen. En osaa puhua, en osaa kertoa sille, että en vaan pysty lähteä maalle asumaan. Ja mitä mies? Ei liioin mitään yhteydenottoja minuun.
Onkohan tää nyt sitten tässä?
Kommentit (16)
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 09:35"]Ja mikä siitä yhteenmuuttamisesta tekee vakavampaa? Itse olen ollut naimisissa 20 vuotta huikentelevaisen miehen kanssa ja 10 vuotta elänyt suhteessa, jossa ei asuta saman katon alla ja totisesti jälkimmäisen olen kokenut ja koen paljon vakavampana ja vakaampana. Tässä luotan huomiseen, avioliitossani en luottanut. Ja nyt jopa tiedän, mitä on uskollisuus ja rakkaus.
[/quote]
Kun muutetaan yhteen, jaetaan elämä. Pelkkä seurustelu ilman yhteistä elämää (yhteinen koti, yhteinen arki) ei ole yhtä sitoutunutta kuin yhdessä asuminen. Yhteen muuttaessa sitoutuu toisen kanssa yhteiseen elämään. Omat asunnot=omat elämät
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 07:50"]
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 07:35"]...joskus ja aika usein, kun toisesta välittää niin rupeaa tekemään ja haluamaan samoja asioita. Noi asumisjutut on sellaisia . Meillä ainakin kävi niin, kun halusin jotain niin mies sitä myös suunnittelemaan, ja sitten oikeesti mulla meni pupu pöksuåyyyn...että ihan oikeesti se olikin haavekuva. Mies sanoikin sitten, että hän on käytännön ihminen ja rupeaa toteuttamaan niitä mun toiveistani.ja nyt huomaa, että on haaveita, eikä toteutusjuttuja. No, sitten löydettiin tällainen käytännöllinen ratkaisu lähiössä. Tässä ei kyl ole Siwa eikä lähikuppilaa...sinne on vajaa kilsa. On metsää ja bussit kulkee ja iso kaupunki. Vaikka kyllä mä vielä haaveilen siitä maalla asumisesta ja hermolevosta. Kesäisin voi toki ja sit vaikka eläkkeellä. Mut kaiken muuttaminen vie energiaa. Ja mikä lastissa painaa mihinkin suuntaan. Ne pitää uskaltaa miettiä. Kukin omalla kohdallaan. tulleen sitä oppii itsestään ja toisesta. Hyvä, etä kävitte maalla. Ajattele, miten paljon se avas ajatuksia ja huomasit lukija. Etsi tai etsivää niitä avaimia lukkojen aukaisuun. Tuo tunteiden kohtaaminen ja tunnistaminen on tärkeää. On siinä sun mieskin ihmeissään, että mitä tapahtui...mentiin sinne minne halusit ja sit stop. Juttele. Jutelkaa. [/quote] mitä vitun romaaneja sää tänne kirjottelet.
[/quote]
Niin. Jos on lusikalla annettu, niin ei voi ämpärillä ottaa. Loppuiko sulta äly vai etkö osannut lukea?. Älä lue, jos et tajua tai et halua. Voi voi.
Ap.kysyi mielipidettä. Mulla sellainen on. Sulla ei ole muuta kuin kettuilua. Voi sua. Voi voi. Yritä vastata ap:lle. Yritä, jos osaat. Yritä muutakin kuin sanoa "voi v...".
Ja koeta joskus lukea yks romaani, niin tiedät mikä on romaani...
Jep. Se oli siinä. Jollet pysty edes tuntemuksistasi puhumaan on suhteenne valmiiksi jo tuhoontuomittu.
Hei, karulta nyt varmaan tuntuu. Mutta usko vaan, tulevaisuudessa tulet kiittämään ettet sinne muuttanut, koska itsestäsi siltä tuntui.
Nimimerkki, kokemusta on. Koita nyt vaan jaksaa, oot oikeassa itse, ja itsellesi:)
Niin näyttää olevan. Pari vuotta ollaan tässä seurusteltu, ja oon koko ajan halunnut suhteen muuttuvan vakavammaksi - yhteenmuuttoon ja sitä rataa. Nyt kun tilanne on se, mä panikoin. Enkä puhu.
Joo, ja se haluaa myös lapsia - joita mä en enää edes pysty tekemään.
Voi perse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi että, on tää elämä joskus rankkaa. Älä nyt kuitenkaan tee mitään mitä et sydämestäsi halua, itse olen tehnyt ja ei hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No onpas naisellinen ongelma taas. Sano sille äijälle että nyt tarkemmin ajateltuna maalle muutto ei sittenkään käytännön asioiden vuoksi tunnu hyvltä. Että kokeilisit mieluummin yhdessäasumista ensin kaupungissa, ja jos se sitten toimii niinkuin ajattelet, niin voisi miettiä isompia elämänmuutoksia uudelleen.
Kontrolli-friikki olet. Mietipä ihan rauhassa tätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taitaa teillä olla erilaiset toiveet elämälle.
Elämä on niin paljon ihanampaa lähiössä. Kulmapubi näkyy ikkunasta ja Siwa tossa vieressä. Uussuomalaiset rukoilevat maailman rauhaa seinän takana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskustelun paikka. Hyvä, että kävitte siellä katsomassa. Hyvä, että tuli noi tuntemukset. Ilman käyntiä siellä olis olleet vaan haavekuvia.
Niin on mullekin käynyt...ihana mielikuva, mutta sitten ei tunnukaan hyvältä
Olisiko mahdollista joku lähempää nykyistä kotia? Kyllä teinejä pitää ajatella myös... Järkevät matkat voi julkisillakulkea.
Oletteko puhuneet lapsista...mies halua ja sinä et voi. Adoptio vai ei ollenkaan?
Hyvä, että tunteet tuli teille molemmille. Nyt on aika puhua. Mitä sinä halua? Mitä mies haluaa? Ja mitä teinit toivovat?kerro, että tuli paniikki, että liian radikaali muutos. Kerro, että et pysty miellyttämään, vaikka panikointi sitä kertoo, että haluaisit tehdä toisen mieliksi...mutta itsellesi erilaiset tuntemukset tuli maalla asumisesta.
Kerro ja kysy. Se paniikki siitäkin, että mies niin intona...oliko hän oikeest intoa vai siksi, että luulee sinun haluavan maalle?
...joskus ja aika usein, kun toisesta välittää niin rupeaa tekemään ja haluamaan samoja asioita. Noi asumisjutut on sellaisia . Meillä ainakin kävi niin, kun halusin jotain niin mies sitä myös suunnittelemaan, ja sitten oikeesti mulla meni pupu pöksuåyyyn...että ihan oikeesti se olikin haavekuva. Mies sanoikin sitten, että hän on käytännön ihminen ja rupeaa toteuttamaan niitä mun toiveistani.ja nyt huomaa, että on haaveita, eikä toteutusjuttuja.
No, sitten löydettiin tällainen käytännöllinen ratkaisu lähiössä. Tässä ei kyl ole Siwa eikä lähikuppilaa...sinne on vajaa kilsa. On metsää ja bussit kulkee ja iso kaupunki. Vaikka kyllä mä vielä haaveilen siitä maalla asumisesta ja hermolevosta. Kesäisin voi toki ja sit vaikka eläkkeellä.
Mut kaiken muuttaminen vie energiaa. Ja mikä lastissa painaa mihinkin suuntaan. Ne pitää uskaltaa miettiä. Kukin omalla kohdallaan. tulleen sitä oppii itsestään ja toisesta. Hyvä, etä kävitte maalla. Ajattele, miten paljon se avas ajatuksia ja huomasit lukija. Etsi tai etsivää niitä avaimia lukkojen aukaisuun.
Tuo tunteiden kohtaaminen ja tunnistaminen on tärkeää. On siinä sun mieskin ihmeissään, että mitä tapahtui...mentiin sinne minne halusit ja sit stop. Juttele. Jutelkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 00:58"]Jep. Se oli siinä. Jollet pysty edes tuntemuksistasi puhumaan on suhteenne valmiiksi jo tuhoontuomittu.
[/quote] Dislike!
Senkin huomionkeräilijä...
[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 07:35"]...joskus ja aika usein, kun toisesta välittää niin rupeaa tekemään ja haluamaan samoja asioita. Noi asumisjutut on sellaisia . Meillä ainakin kävi niin, kun halusin jotain niin mies sitä myös suunnittelemaan, ja sitten oikeesti mulla meni pupu pöksuåyyyn...että ihan oikeesti se olikin haavekuva. Mies sanoikin sitten, että hän on käytännön ihminen ja rupeaa toteuttamaan niitä mun toiveistani.ja nyt huomaa, että on haaveita, eikä toteutusjuttuja.
No, sitten löydettiin tällainen käytännöllinen ratkaisu lähiössä. Tässä ei kyl ole Siwa eikä lähikuppilaa...sinne on vajaa kilsa. On metsää ja bussit kulkee ja iso kaupunki. Vaikka kyllä mä vielä haaveilen siitä maalla asumisesta ja hermolevosta. Kesäisin voi toki ja sit vaikka eläkkeellä.
Mut kaiken muuttaminen vie energiaa. Ja mikä lastissa painaa mihinkin suuntaan. Ne pitää uskaltaa miettiä. Kukin omalla kohdallaan. tulleen sitä oppii itsestään ja toisesta. Hyvä, etä kävitte maalla. Ajattele, miten paljon se avas ajatuksia ja huomasit lukija. Etsi tai etsivää niitä avaimia lukkojen aukaisuun.
Tuo tunteiden kohtaaminen ja tunnistaminen on tärkeää. On siinä sun mieskin ihmeissään, että mitä tapahtui...mentiin sinne minne halusit ja sit stop. Juttele. Jutelkaa.
[/quote] mitä vitun romaaneja sää tänne kirjottelet.
Ja mikä siitä yhteenmuuttamisesta tekee vakavampaa? Itse olen ollut naimisissa 20 vuotta huikentelevaisen miehen kanssa ja 10 vuotta elänyt suhteessa, jossa ei asuta saman katon alla ja totisesti jälkimmäisen olen kokenut ja koen paljon vakavampana ja vakaampana. Tässä luotan huomiseen, avioliitossani en luottanut. Ja nyt jopa tiedän, mitä on uskollisuus ja rakkaus.