Neuvotko helposti toisia?

Ihan käytännön asiaoissa, jos pyydetään. Yhtä ystävääni ole neuvonut parisuhdeasioissa, mutta - tämä kuulostaa varmasti melko oudolta - hän on sen tarpeessa. Tämä ystäväni on todella fiksu, luotettava ja ihana ihminen, mutta jostain syystä aivan täysin tuuliajolla parisuhdeasioissa. Olen antanut neuvoja vain sellaisissa tilanteissa, joissa olen oikeasti kokenut erittäin pakottavaa tarvetta näin tehdä, ja neuvot ovat tuottaneet tulosta. Kerran esim. sanoin hänelle hyvin suoraan, että mielestäni hänen ei pidä alkaa minkäänlaiseen suhteeseen erään alkoholistin kanssa - ystäväni ei enää koskaan ollut tähän mieheen missään yhteydessä.

Kaikkein mieluimmin annan neuvoja silloin kuin kysytään. Neuvoja vaikuttaa helposti ylimieliseltä.

Jos istun terveyskeskuksen aulassa ja näen jonkun kulkevan etsivän oloisena tarjoan apua ja neuvon jos osaan.

Jos joku kertoo terveysongelmistaan netissä tai IRL neuvon jos ongelmat liittyvät allergioihin joista valitettavasti tiedän paljon perheen tilanteen takia.

jne.

Olen koettanut opetella jättämään huomiotta mahdolliset apua / neuvoa tarvitsevat. Säästäisin omaa aikaa ja joskus harmittaa jos myöhemmin tajuaa neuvoneensa / auttaneensa väärin.

Otan neuvoja vastaan ja mietin itse asian läpi. Teen päätöksen enkä syytä mahdollista neuvojaa jos päätökseni on väärä koska päätös on kuitenkin minun.

Neuvoessani koetan välttää painostamasta tai ottamasta päätöstä itselleni. Kerron usein miten meillä on selvinnyt allergiat tai miten ihottumia on hoidettu jne.

Kolmonen tarkentaa.

Terveyskeskuksessa siis neuvon kävijänä minne uusittavat reseptit viedään tai mistä tilataan aika jne. Koska käyn niin usein terveyskeskuksessa että nuo asiat on minulle tuttuja. Varsinaiseen hoitoon ym en sekaannu.

Onko vinkkien antaminen neuvomista? Esim lapsiperheellisenä saatan vinkata muille lapsiperheellisille, että jossakin on esim. poistomyyntiale, tai mistä kannattaa nyt hankkia ne etsimänsä kengät. Eli jaan vinkkejä mistä saisi minkin tuotteen halvemmalla, koska olen siinä hyvä (hintatietoisuudessa). Jaksan koluta nettiä ja ostopaikkoja, vertailen hintoja ja tiedän alennusmyynnit jne. Hinnat jäävät helposti päähäni, samoin ostopaikat, joten tiedän mikä on ns normihinta ja mikä kunnon ale mistäkin tuottesta. Pyrin nimittäin itse mahdollisimman halvalla saamaan ostettua lapselleni vaatteet ja kengät, koska niihin helposti menee aika paljon rahaa.. Monet ovat ilahtuneet siitä tiedosta, että esim. nyt on talvikenkiä alennuksessa x paikassa...

Neuvon myös esim. oman työni puitteissa ihmisiä, ja vapaa-ajallakin monet tulevat kysymään työasioistani.

Parisuhdeasioissa/lastenkasvatus asioissa neuvon vain hyvin läheisiäni, ja silloinkin kun se on luontevaa itse asiayhteydessä. Annan toiselle tilaa hänen näkemyksilleen, en halua mollata toista omalla näkemykselläni. Parhaalle ystävälle joskus neuvon näitä kasvatusjuttuja. Pääsääntöisesti ihmiset eivät pidä neuvomisesta, ilman omaa kysymystä. Ei pidä siis neuvoa ilman, että toinen ensin kysyy. Ihmiset ovat tosi herkkänahkaisia tässä. Neuvominen usein myös saattaa paljastaa, joidenkin ihmisten motiivit ja asenne toiseen... Työkaveri joka kovasti on aina neuvomassa yhtä toista ihmistä (ei työasioissa, vaan lastenkasvatuksessa yms.) kokee ihan ilmiselvästi olevansa jotenkin tämän neuvonnankohteen yläpuolella! Se on ärsyttävää kuultavaa, sellainen besserwisseriys.

Aika usein. :D tiedän vain niin paljon! En neuvo sellaisissa asioissa, millä ei ole mitään väliä: minulle on ihan sama leikkaako joku kyntensä kynsisaksilla vai leikkurilla mutta jos joku leikkaa nurmikkoa kynsisaksilla niin sitten kyllä tuputan neuvojani...samoin jos näen että joku on vaarassa niin menen neuvomaan, esim. kuntosalilla.

No ei kai kukaan oikeasti neuvo ketään av-palstalla. Mietipä vähän tarkemmin mitä kyselet..

Neuvominen kumpuaa lähes usein välittämisestä ja hyvästä tahdosta.
Kuitenkin neuvottu usein kokee neuvomisen vähättelevänä tai ärsyttävänä.

Jokainen varmaan tunnistaa tilanteen, jossa ärtyy jos toinen neuvoo aivan itsestäänselvää asiaa. Jos vaikka on avaimet kateissa ja toinen sanoo, että katsopas taskusta. Ehkä sellaisessa tilanteessa  neuvominen onkin jotenkin alentavaa. Kuitenkin siinäkin on kyse siitä, että neuvoja tahtoo toisen pääsevän pulastaan. Miten osaisi ottaa neuvot vastaan niin hyvällä kuin niiden tarkoitus on? Ja miten osaisi olla neuvomatta silloin, jos toinen tahtoo keventää mieltään ja vain kuunnella? Miten tukea apua tarvitsevan omia voimavaroja eikä kuvitella että minun neuvoillani kaikki järjestyy?

Tuo viitosen vinkki oli minusta hyvä juttu. Siinä ei neuvota että sun pitää ostaa tällaiset kengät ja vain nämä on hyvät vaan kerrotaan vaan, että nyt on talvikengät alessa ja annetaan toisen itse tehdä johtopäätökset noudattaako vinkkiä

Annan mielelläni neuvoja jos niitä pyydetään, ja oikeasti tiedän aiheesta.

Mielestäni pahin vaara neuvomisessa on se, että neuvoja antaa sellaisia vinkkejä, joiden todenperäisyydestä ei ole varma. Jokainen on varmaan nähnyt esim. netin keskustelupalstoilla kuinka ihmiset antavat varmalta kuulostavia vastauksia, vaikka heillä ei (paremmin tietävien silmissä) selvästikään ole todellista kokemusta ja tietoa aiheesta.

Usein pelkään neuvovani liikaa, tarkoituksena on yrittää auttaa ja auttaa ihmistä selvittämään ajatuksia ja tilannetta ja lohduttaa, mutta olen alkanut hillitsemään itseäni ja olen enemmän hiljaa, rohkaisen neuvomisen sijaan. Aina ihminen ei halua kuulla sitä mistä on käytännön apua, neuvon sitten kun kysytään tai tilanne on rauhoittunut.