uupunut/masentunut äiti

No jaa, minä olin tuollainen mutta en kokenut sitä ongelmaksi. Olin siis sellainen joka viihdyin vain kotona, en välittänyt nähdä ihmisiä jne kun olin kotiäitinä. Siellä vaan tein pieniä pakollisia hommia siellä kotona. Mutta minusta tuo oli ihan mukavaa elämää, en ajatellut että olisin masentunut.

Lääkkeitä en itse harkitsisi kuin ihan tosi hädässä, olen nähnyt ihmisten joutuvan niistä riippuvaiseksi ja moni ei silti saa edes sitä apua... Joten jos olo alkaisi olla itsetuhoinen niin pakkohan niitä olisi koittaa, muuten jättäisin väliin.

Olet ihanteellisessa asemassa kun tukiverkostot on kunnossa. Sinulla on mahdollista päästä yksin lenkille tai muun harrastuksen pariin. Se antaa energiaa. Onko ruokavalio kunnossa ja muista vitamiinit! Tee asioita joista tykkäät. Jos väsyttää niin nuku, koska apuja saat niin kaikki on mahdollista. Ei kannata ottaa paineita ysgävien tapailuista tai mistään. En myös nöe mitään hyvää lähteä käyttämään masennuslääkkeitä. Siitä jää helposti jopa elinikäinen lääkekierre päälle. Koita tsempata itseäsi. Tulee taas parempi aika elämään. Muista huolehtia itsestäsi ja parisuhteestasi. Miehesi kanssa lähdette vaikka päibäksi kylpylään. :)

Voi kun tajuaisit että elät juuri elämäsi parasta aikaa. Maksaisin mitä vain että saisin takaisin ne vuodet kun lapset olivat pieniä ja sain olla kotona heidän kanssaan.

2, ap:llä ei ole mukavaa!

Minkä ikäinen vauva? Voithan laittaa lapset hoitoon ja lähteä itse töihin. Ei tarvitse jaksaa kotona olla. Suomessa saa liian helposti masennuslääkkeitä. Pienistäkin ongelmista valitetaan. Ei sais olla yhtään väsynyt tai mieli maassa. Mitään normaalia elämää ei kestetä. Mielialat vaihtelee ja tehkää asianne niin kuntoon ettei tarvii masentua. Omalla mielellä voi vaikuttaa paljon asioihin.

Nautin valtavasti lapsista, he ovat voimavarani ja tiedän etteivät ole aina pieniä palleroita.

Tarviiko lapsiperheen arjen lisäksi jaksaa muuta?
Kun mies on kotona, en jaksa puhua hänelle, menen nukkumaan heti lapsien nukahdettua. Sanomatta selvää ettei seksiä tai läheisyyttä ole...
Jos ystävä ehdottaa tapaamista ahdistun, kun en millään jaksa tavata. Tai jos näen naapurin ulkona saatan viivyttää låhtöä ettei tarvi jutelle.
Lenkkeilen ja jumppaan kotona, syön terveellisesti. Näihin kiinnitin heti huomiota kun huomasin "oireeni".
Haluaisinkinkin kuulla onko muilla ollut samanlaista. Onko tämä normaalia ja menee ohi.

Ap hei... Minusta tilateesi kuullostaa masennukselta. Itsellä vauva ja leikki-ikäinen lapsi. Olen kokenut ihan samoja tunteita. En jaksa nähdä ketään, puistossa juttelen muiden äitien kanssa vain jo pakko. Olen ollut väsynyt ja uupunut, en jaksa välittää itsestäni ja ulkonäöstäni. Ennen olin huoliteltu, nyt en jaksa käydä aina edes suihkussa. Tsemppiä sinulle! Hae apua! Googleta äidit irti masennuksesta. Heidän nettisivuilta voit saada vertaistukea ja apua. 

En tiedä onko tästä neuvosta apua mutta onko teillä mitään kerhotoimintaa lähellä johon voisit lasten kanssa mennä? Itse pakotin itseni lähtemään vauvan kanssa puistoon,kävelylle ja kerhoilemaan ja hyvä niin..eihän niihin aina tarvitse mennä mutta siellä voisi löytyä vertaistukea.. Jos isovanhemmat ovat lähellä voisivatko he ottaa lapset hoitoon vaikka lauantaisin että saisitte miehesi kanssa kahden aikaa vaikka sitten vaan nukkua tai kattoa leffaa(sillon ei tarvitse puhua) ja kun voimat alkaa tulla takas voi puhua :) voimia eteenpäin

Kiitos tsempeistä! Ikävintä tässä on ettei tämä ole vain oma ongelmani vaan vaikuttaa parisuhteeseen, ystävyyssuhteisiin jne. Ja se luo lisää painetta itselle.

Ei pidä antaa masennukselle valtaa!