Toinen/seuraava lapsi hankkimatta ed. raskauden/synnytyksen traumojen takia?

Mulla viivästyi, koska eka käynnistetty synnytys oli todella ikävä kokemus supersupistuksineen ilman kivunlievitystä. Lopulta uskoin että se tilanne oli sen verran poikkeuksellinen että tuskin toistuisi. 2,5 vuoden jälkeen olin taas raskaana, ja toinen synnytys olikin todella helppo ekaan verrattuna.

Meillä kävi juurikin noin esikoisen kanssa.

31 viikkoa kestänyt pahoinvointi joka päättyi kuukauden sairaalassa ramppaamiseen, raskausmyrkytykseen ja rv 31 syntyneeseen keskosvauvaan.

Kun vihdoin saatiin vauva kotiin mies totesi ettei ikinä enää.

Tuo rumba olisi ollut aivan helvettiä jos samaan aikaan olisi pitänyt vielä pitää huolta isommasta lapsesta.

Mä olin heti synnytyksen jälkeen sitä mieltä, että ei ikinä lapsia. Onneksi kuitenkin sairaala ja neuvola suhtautui vaikeaan synnytykseeni vakavasti ja tarjosi heti mahdollisuuksia puida asiaa. Kävin läpi synnytystä tietenkin jo sairaalassa synnytyskeskustelussa ja myöhemmin ä-neuvolan kotikäynnillä. Kätilö soitti mulle kuukausi synnytyksen jälkeen. Mulle myös tarjottiin mahdollisuutta käydä pelkopolilla. Olisi ehkä muuten pitänyt tehdä se, nyt jälkikäteen ajattelen.

Kun tulin uudelleen raskaaksi, pyysin varhaistettua lähetettä pelkopolille. Kävin siellä 2 kertaa, lisäksi synnytystapa-arviossa. Kun sitten synnytin toisen lapseni, ajattelin synnytyksen jälkeen, että tämänhän voisi ottaa uusiksi. Meillä on kuitenkin lapsiluku nyt täynnä.

Itselläni oli myös raskausmyrkytys, käynnistetty synnytys, sikiön kasvunhidastuma, raskaudenaikainen sikainfluenssa, veritulppaepäily... ja nyt on muutama tuttu saanut lapsen tai raskaana, ja kummallakin on ongelmia. Miten tuohon ikinä uskaltaa ryhtyä uudelleen? Heti synnytyksen jälkeen kysyttiin, että mikä on mielipide, menikö hyvin, ja sanoin aina että joo, koska itse lapsen ulospunnerrus meni hyvin ja helpotus oli niin suuri, kun se oli ohi. Oon vasta nyt puolisen vuotta jälkeenpäin tajunnut, että mulle jäi raskaudesta hirveät traumat.

ap

Mulla ei muuten ollut mitään synnytyskeskustelua siellä sairaalassa. Neuvolassa kysyttiin heti alkuun että haluanko puhua synnytyksestä, mutta en halunnut, koska luulin, että selvisin siitä ok. Nyt kaipaisin kyllä sitä keskustelua mutta eihän se enää onnistu.

Minä en tahdo toista (ainokainen nyt 8kk), koska raskaus oli rankka, synnytys melkein tappoi mut ja imetys oli kauheaa. Rakastan lastani enemmän kuin mitään, ja voi olla että aika kultaa muistot, mutta en usko että pystyn alatiesynnytykseen enää koskaan. Pelkään uutta raskautta niin paljon, että olen miettinyt sterilisaatiota tai kohdunpoistoa.

Ensimmäinen lapseni on nyt 11v ja käynnistyksellä syntyi..synnytys oli ihan hirveä mutta vauva voi hyvin. Seuraavaa olin valmis odottamaan kun esikoinen oli vuoden mutta eipä seuraavaa tullutkaan. No nyt tuossa häkkisängyssä tuhisee vuoden vanha vauva. Onnellista odotusta varjosti selkäkivut, vauvan hidas kasvu sekä vakava raskausmyrkytys taas vauva syntyi käynnistyksellä..olen miettinyt että saanko koskaan kokea ns"normaalia" synnytystä kun tuota ikää alkaa olemaan sen verran että kovin kauaa ei voi miettiä haluanko enää lisää..