Joku nostaa vanhoja ketjuja.
Joku nostaa tällä palstalla koko ajan vanhoja ketjuja. Katsokaa päivämäärä ennen kuin vastaatte. Hieman ärsyttävää mielestäni, kun eivät ole enää ajankohtaisia. (Saisi olla otsikossa aloituksen päivämäärä näkyvissä.
Kommentit (11)
Tarkoitan siis, että nostelee tahallaan sellaisia ketjuja, jotka on aloitettu vaikka puoli vuotta sitten tai paljon aiemminkin.
ap
Kyllä minusta mielenkiintoisia ketjuja voi nostella - itseäni ei ainakaan haittaa, vaikka ketju olisikin pari vuotta vanha. Paitsi jos ketju on sen tyyppinen, että siinä vatvotaan ap:n elämää, niin sellaista ketjua on tietysti turha nostella enää vuosien päästä.
No, vaikka tuo ketju, että valtiotieteellisen pääsykokeet keskeytettiin, kun oli väärät kysymykset tai tuo, jossa mietitään, voiko ostaa hopeisen rippiristin, kun kultaiseen ei ole varaa. Nuohan eivät ole ollenkaan ajankohtaisia tähän aikaan vuodesta. Siksi ne kai nostettiinkin.
Ei muakaan haittaisi, jos olisi jotain ajankohtaisia tai aina kiintoisia aiheita.
7 siis on ap. Ei siis haittaa edelleen ajankohtaiset ketjut.
Vanha ketju? Onko se homeessa ja mikä pahinta, voiko tuo home tarttua esimerkiksi uuteen taloon, jos on avannut vanhan ketjun?
Joku tekee pilaa ja tukkii palstaa. Mihin lie noitakin ketjuja jemmannut.
No, täällä on vastikään nähty vaikkapa ebola-aiheinen ketju, joka on aloitettu ja paljon jatkettu keväällä. Se tietämys ja tapahtumat, joita siinä kuvataan, eivät enää ole kiinnostavia. Joku avaa ketjun, jonka otsikko on ebolaan liittyvä ja muina miehinä luulee sen tekstin olevan tätä aikaa koskeva.
No voeeee kauhia. Että ihan joutuu päivämäärän katsomaan ettei vain ole päivässä wanhentunut aihe.
Enemmän nämä päivittäiset "ostanko punaisen vai keltaisen kylpyankan", "anopin kanssa riitaa", "tänään hellettä +33, huhhuh", "menkkani tulivat mekon läpi", "naapuri ajaa nurmikkoa 6.58, hiljaisuus loppuu 7.00" aloitukset tukkii ja jumittaa oikeasti kiinnostavia keskusteluja.
Voi ei :(