Apua kiusaamiseen?
Pojallamme 6v. on hydrokefalia ja siitä johtuen on motorisesti kömpelö ja tasapainovaikeuksia. Älyllinen kehitys on ikätasolla, on hieman pikkuvanha.
Poika on kotihoidossa, käy kerhossa kaksi kertaa viikossa ja ensi syksynä on menossa eskariin.
Poika on tähän asti päässyt aika hyvin mukaan leikkeihin puistossa toisten lasten kanssa mutta nyt pari lasta (sisarukset) ovat ottaneet pojan silmätiukseen. Tönivät ja tuuppivat (ja poikahan kaatuu todella helposti kun tasapaino huono) nimittelevät ja uhkailevat potkimisella.
Ja matkivat pojan liikkumista, kömpelöä juoksua ym. Puitoreissut ovat nyt useamman kerran päättyneet itkuun.
Ja lasten äiti ei puutu tähän mitenkään, vaikka varmasti näkee ettei kyse ole normaalista lasten välisestä kahnauksesta.
Tämä äiti on kyllä itsekin suhtautunut poikaamme aina hyvin ylenkatsovasti, tuntuu että hänenkin mielestään poika on vähäarvoisempi kun ei ole terve:(
Eli tälle äidille asiasta puhuminen ei paljon auta kun hän ei välitä puuttua lastensa tekemisiin.
Mutta itsellä sydäntä särkee nähdä kuinka poikaa kiusataan. Poika on kiltti ja rauhallinen ja olisi kaikkien kaveri.
Onko todella niin että tänä päivänä kiltit, rauhalliset ja jollain tavalla erilaiset lapset joutuvat väistämättä kiusatuksi kun kaikki vanhemmat eivät välitä miten lapsensa muita kohtelevat.
Pelottaa eskari ja koulu, onko pojan osa sielläkin olla syrjitty ja kiusattu...
Miten lapselle saisi niin vahvan itsetunnon että osaisi olla välittämättä kiusaajista.
Onko kokemuksia vastaavasta tai neuvoja?
Kommentit (5)
voitte itse valita hyvin pitkälle millaisten ihmisten seurassa aikaanne vietätte esim. puistossa. Itse puuttuisin sekä lapsen että vanhemman käytökseen lastani kohtaan ja jos se ei auttaisi, vaihtaisin maisemaa ja etsisin laadukkaampaa seuraa. Lapsen omanarvontuntokin kohenee, kun hän huomaa, ettei äiti anna muiden ihmisten kohdella häntä miten tahansa.
Itselläni oli viime kesänä iso urakka saada poikani uskaltautumaan ulos leikkimään oman kaverinsa kanssa ja pidin naapuritalojen lapsille rivipuhutteluja kiusaamisesta. Maineeni on varmasti vailla vertaa näiden muksujen kotona, mutta nyt poikani saa leikkiä omien turvallisten kavereidensa kanssa rauhassa, joten voin sanoa, että kyllä kannatti.
Vanhemmat ovat avainasemassa kun lapsia opetetaan sietämään erilaisuutta. Tottakai erilaiset lapset joutuvat silmätikuksi ja kiusantekoa ja kokeilemista on paljon tuonikäisillä, mutta vanhempien tiukka puuttuminen asiaan välittömästi ei päästä tilannetta pahaksi. Toimintaa on mahdollista ohjata myös hyvään suuntaan. Se vaan on kovin vaikeaa on jos lasten vanhemmilla niin huono asenne erilaisuutta kohtaan. Silloin ei auta muu kuin poistua ja jättää asia omaan arvoonsa.
Tuo että kannattaa siirtyä muuhun seuraan on valitettavasti helpommin sanottu kuin tehty. Lähistöllä ei ole muita puistoja eli jos haluan lasten tapaavan muita lapsia muullloinkin kuin kerhossa on tuo puisto ainoa vaihtoehto. Ja kun siellä käy (onneksi) myös sellaisiakin lapsia jotka ovat pojan kavereita. Mutta kaikki muuttuu aina sillä hetkellä kun nuo sisarukset saapuvat paikalle. Poika ei nykyään edes yritä enää olla hiedän kanssaan mutta nämä kiusaajat kyllä löytävät pojan kiusattavakseen vaikka tämä ei heidän lähettyvilleen itse menisikään:(
Tuota itse noille lapsille asiasta sanomista olen ajatellut ja taidan sen kyllä kohta toteuttaakin mutta tulos ei välttämättä ole paras mahdollinen kun äidin asenne on sellainen kuin on...
Viimeiseksi vaihtoehdoksi jää sitten todella se että pysymme puistosta poissa mutta se tuntuu kyllä ikävältä vaihtoehdolta kun kuitenkin puistossa olisi mukaviakin kavereita.
Vaikea tilanne ja raastaa kyllä äidin sydäntä nähdä kuinka poikaa kiusataan ja pojalla on paha mieli:(
ensin voisit puhua lasten äidille, että haluat että lapsesi saa leikkiä hyvillä mielin, ja että aiot puuttua tästälähin hieman enemmän lasten leikkeihin ettei kenellekään tule paha mieli ja toivot hänen valvovan omien lastensa toimintaa. Näin annat hänelle mahdollisuuden korjata lastensa puuhia, mutta jos hän ei sitä tee, toteutat suunnitelmasi ja oikaiset näitä muksuja itse. Jos äiti on niin ikävällä asenteella varustettu kuin kuvailit, hän tuskin seisoo kauaa toimettomana ja katselee kun hänen omia lapsiaan opetetaan leikkimään kunnolla. Hyvin todennäköisesti hänellä keittää jo siinä välissä kun mainitset sanat lasten valvominen ja häipyy ja vie häiriötekijät mennessään.
Minä komennan tarvittaessa muidenkin lapsia, jos vanhemmat eivät itse tee elettäkään puuttuakseen käytökseen. Puolustan siis omiani ja tarvittaessa muidenkin lapsia - taidan olla aika idealisti. Tälläisiä vanhempia, jotka eivät puutu lastensa kiusantekoon valitettavasti näkyy... Ja kyllä välillä vaikuttaa että kovat arvot jylläävät kasvatuksessa. Meillä ongelma muiden lasten käytöksestä on lähinnä muodostunut eskarissa, jossa vastuu toiminnasta ja puuttumisesta on päiväkodin henkilökunnalla ja heillä kai hieman eri käsitys näistä lasten välisistä suhteista.
mutta tyttöni on vasta 2,8 v. Hänellä on puheenkehityksessä viivästystä. En tiedä vielä, onko normaalia vai ei. Saman kerrostalon 8-vuotiaat tytöt nimittelevät vauvaksi ivallisella äänellä ja naureskelevat. Tyttö masentui viimeeksi aika tavalla siitä, vaikka onkin niin pieni. Heidän äitinsä enemmänkin kannustaa toimintaan kuin muuta.
Kiusattujen tuki ry:n toimintaan tutustuneena olen saanut yhdistyksestä sellaista tietoa, ettei ole olemassa mitään tapaa auttaa lasta tai aikuista olemaan pitkällä tähtäimellä masentumatta kiusaamisesta. Sellaista ihmistä ei ole olemassa, joka kestäisi kaiken. Itsetuntoa voidaan yrittää kohentaa ja auttaa lasta etsimään keinoja selvitä kiusaamisesta, mutta jos kiusaaminen jatkuu aina vaan, niin kenenkään itsetunto ei kestä sitä. Kiusaajilla sen sijaan ei ole ongelmia vaan he pikemminkin saavat siitä vallantunnetta, vahingoniloa ja varsinkin, jos vanhemmat sitä kannustavat ja sallivat, niin he eivät välttämättä opikaan ymmärtämään, miksei toisia voisi alistaa, jos se on mahdollista.
Mulla on samat pelot kuin sulla! Iso halaus sinulle! Toivottavasti olin edes vähän lohduksi!