Nyt yksinhuoltaja...

Hei. Haluaisin mielipiteitä minuun tarinaani.. Eli tapasin n. 2 vuotta sitten varatun /kihloissa olevan miehen lomalla ollessani, itsekin olin sillon vielä avoliitossa, olin kyllä tehnyt jo päätöksen erosta. Oma suhteeni oli muutunut jo aikaa sitten siihen että elimme kämppiksinä. Omaan erooni vaikutti moni asia,miehen laiskuus, ei mitään yhteistä, huono seksi jne.. suurin syy lapsettomuus. Minulle oli lääkäri sanonut että en saa " lapsia.." Vuosia yritimme ja luovutin yhden keskenmenon jälkeen. Tuli tunne että olen lapsi "asian"kanssa yksin.. No, heti tunsin vetoa tähän mieheen mikä minulle on erittäin harvinaista. (Olen 37 vuotias ja miehiä elämässäni on ollut 7). En siis ole vieraissa hyppinyt tai yhden illan juttuja harrastanut. Yö viettiin juttelemmalla, ei muuta. Yhteydenpito jatkui, tekstiviestein ja lopulta sovimme tapaamisen n.kk päästä eka näkemisestämme. Toka yö viettiin kummallekin uudessa paikassa ja siitä se meidän suhde eteni. Juttelimme kaikesta, meillä ei ollut sellaista aihetta mistä ei olisi voinut puhua. Mies myönsi että on pettänyt avovaimoaan ennenkin, yhdenillan jutuilla. Sanoi että on " tyytyväinen" arkielämäänsä mutta ei parisuhteehensa. Minä jopa kävin salaa hänen kotipaikkakunnalla. Alussa se oli minulle uutta, jännittävää mutta ajan kanssa ihastuin ja lopulta rakastuin.Ja näin hän minullekin sanoi jonku kk päästä.. Olimme tekemisissä tekstiviestein joka ilta ja juttelimme puhelimessa. Minä itse erosin 8 vuoden suhteesta n. 1kk siitä kun tapasimme. Silloin tämä mies kyseli että erosinko hänen takia. En eronnut mutta toki hän oli jo mielessäni. Kuuntelin miehen murheita(läheinen ihminen, sairastui ja lopulta kuoli) olin tukena, ymmärsin ja yritin olla apuna. Mies alkoi käydä luonani ja vietimme yhdessä 1-2 yötä kk, kerran tai kahdesti kuussa. Tunsin pitkästä aikaa intohimoa, seksi, kosketus, yhdessä oleminen, läheisyys tuntui niin hyvälle. Mutta sitten hänellä alkoi löytyä syitä miksi ei eroa, se läheisen kuolema, työpaikan vaihto, omaisuus jne... Miksi jatkoin suhdetta, olin jo niin rakastunut että tunne vei.. Järki sanoi että lopeta. Ja 1/2 vuoden päästä keskustelimme ja kumpikaan ei voinut/ halunnut suhdetta lopettaa. Mies siis jatkoi "kaksoiselämää".. Itselläkin alkoi jo tilanne tympiin ja aloin jo ajattelemaan että samapa tuo, jatketaan niin kauan kuin itsellä hermot kestää. Sitten tapahtuikin odottamaton asia, olin raskaana.. n 9 kk sitten olimme tavanneet. Aluksi olin järkyttynyt, tein testit varmaan 10 kertaan, mietin ja mietin. En heti uskaltanut tätä sille miehelle kertoa. Mutta sisimmissäni tiesin että haluan tämän lapsen, minulle se oli "toivottu" oman historiani takia. Lopulta kerroin ja mies romahti. Tietty sain kaiken paskan niskaani, hän ei halunnut isäksi, hän ei halunnut tätä lasta, hän ei halunnut kertoa "kotona" että on pettänyt jne...Yritti kaikin keinoin että keskeyttäisin raskauden. Sanoi että keskeytä niin sitten ollaan "me" ja eroan. En uskonut. Päätin pitää lapsen. Välit tulehtui, ja yhtäkkiä hän ei (tietenkään) enään rakastanutkaan ja välittänytkään minusta. Seuraava hänen tehtävä oli saada minut ympäri puhuttua että en "nimeä" häntä isäksi. Rukoili, uhkaili ja jopa yritti maksaa itsensä ulos. En antanut periksi, periaate kysymys, lapsen oikeus. Sanoin moneen otteeseen että kerro kotona, pyydä anteeksi ja jatka elämää. Oma valinta onko lapsen elämässä vai ei. Ei kertonut, jatkoi salailua. Vähän aikaa oli hiljaista ja lopulta halusi kuitenkin että näemme. Käytös muuttui, alkoi puhumaan tunteistaan minua kohtaan ja " meistä" että hyväksyi "lopulta" isäksi tulemisen. Jatkoimme suhdetta. Kun olin 4-5kk raskaana hän ilmoitti että ei halua olla elämässämme ja toivoi että en kerro hänen avopuolisolleen. En kertonut, olin luvannut että en kerro, minusta hänen asia kertoa. Ja olin ilmoittanut että en halua miestä elämääni lapsen vuoksi. Minusta parisuhde perustuu rakkauteen. Kk vierähti että emme olleet tekemisissä. Raskaus eteni, mies otti yhteyttä, sanoi että ajatteli joka päivä "meitä". Lopulta osallistui vapaaehtoisesti tulevan lapsensa tarvittaviin tavara ostoksiin. Minulla oli jo luotto mennyt mutta tunteet olivat kuitenkin häntä kohtaan edelleen voimakkaat. Ja edelleen tapasimme. Keskustelimme tulevasta, hän sanoi että aikoo kertoa kotona, mietti että mitä kertoo,miten kertoo,toivoi edelleen että minä en kerro, ja puhui meistä, kyseli minun tunteista häntä kohtaan ja myönsi että hyvä että pidin lapsen.Sanoi edelleen että hänellä ei ole parisuhdetta vaan " jotain" muuta... Kuuntelin, välillä jopa uskoin. Minulle tosi vaikeaa raskasta aikaa. Vauva syntyi, olimme sopineet että, tapaamme lähellä laskettua aikaa mutta vauva päätti tulla maailmaan ennen näkemistämme. Mies tuli seuraavana päivänä katsomaan minua ja lastansa. Samalla antoi hänen nimellä olevan pankkikorttinsa minulle, koska haluaa olla "avuksi". En pitänyt ajatuksesta ja sen hänelle myöhemmin kerroin. Dna testi, isyyden tunnustus jne tehtiin salassa. Kotona hän piilotti isyys paperit, koska ei vieläkään ollut avovaimolleen kertonut. Lopulta kertoi,(vauva n 3,1/5kk) (oli käynyt luonani edelleen vauvan syntymän jälkeen) ilmoitti minulle teksti viestillä että on kertonut. Toivoi että en kerro meistä mitään avovaimolleen. Sanoi että sota on meneillään, nainen haluaa puhua kanssani. Puhelua ei kuulunut. Mies itse suostui juttelemaan kanssani, äänen sävy oli taas eri, olin taas vain se inhottava ihminen joka oli pitänyt lapsen mitä hän ei halunnut, ei ollut milloinkaan aikonut jättää "elämäänsä" oli liikaa hävittävää. Minun olisi pitänyt keskeyttää raskaus silloin kun sitä pyysi ja olisi kadonnut elämästäni. Oli yli vuoden käynyt luonani "pelin" vuoksi. Jos olisi sanonut minulle että ei eroa olisin hänen mielestään heti kertonut avovaimolleen. Vaikka olin jo 1,5 vuotta ollut hiljaa!! Niin minuun ei voinut luottaa!! Minusta todella erikoista ihmiseltä joka valehdellut kaikille läheisilleen melkein 2 vuotta. Lapsi ei enää ole kiinnostanut, hän on saanut kertoa oman version "suhteesta". Avovaimo on "luultavasti" uskonut selitykset. Minua ei ole kuullut kukaan.Olen paha ihminen ja hän "uhri". Nyt alkaa taistelu elatus maksuista.. Miten tästä eteenpäin? Olenko hiljaa? Vai otanko yhteyttä avovaimoon ja kerron totuuden? Vai annako olla? Itse en tätä miestä elämääni halua, minulla on ihana 5kk ikäinen vauva ja siitä olen onnellinen. Toki hänellä on isän oikeudet mutta minun on vaikea ymmärtää näin tunnevammaista ihmistä. Pitkä tarina mikä oli nytkin tiivistetty. Kiitos jos jaksoit lukea:-)