Olen varattu, ihastunut. Fantasiat.
Alkuvuodesta yllättäen tajusin ihastukseni erääseen mieheen. Hän oli vapaa silloin mutta nyt, kun hänellä on tyttöystävä koenkin olevani aika mustasukkainen. En kestä. Ihastumisen aiheuttamat ajatukset on olleet hyvin viattomia tähän asti, mutta nyt unelmoin seksistä hänen kanssaan. Haaveilen, kuinka huomaamatta siirtyisin hänen selkänsä taakse ja hieroisin aluksi hartioita pehmein, mutta tuntuvin liikkein. Vähitellen käteni hieroisivat pitkin vedoin hänen vahvoja käsivarsiaan. Hitaasti painaisin rintani ihan hänen selkäänsä kiinni ja kasvoni hänen niskaansa vasten ja käteni kietoisin hänen ympärilleen. Ja loppuun voitte käyttää omaa mielikuvitusta. Olen järjetön.
Kommentit (10)
Sanokaa nyt, että te muutkin ihastuneet NAISET unelmoitte seksistä ihastuksen kanssa, eiks niin?
Täysin sama tilanne.. Tuntuu välillä hieman kiusalliselta ajatella hänestä seksitilanteita mutta taitaa olla hyvin normaalia!
Mä! Sama juttu kun sulla, olen varattu. Seksiä en ajattele kovin usein hänen kanssaan mutta tulee muuten kyllä ajateltua vähän liikaakin. Ja pienen pettymyksen tunteen koin kun näin hänen naisystävänsä. Mutta ajattelin jotenkin niin että onhan mullakin mies niin tottakai silläkin voi olla kumppani:D ihan pimeetä.
[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 23:32"]
Sanokaa nyt, että te muutkin ihastuneet NAISET unelmoitte seksistä ihastuksen kanssa, eiks niin?
[/quote]
Kyllä. On niin kuumottavaa kuvastoa, että hämmentää. Mutta en voi sille mitään. Rakastumisesta 90% on seksuaalista himoa. Ei auta kuin mennä jääkylmään suihkuun. Mieltä se ei kyllä viilennä.
En yleensäkään kovin paljon fantasioi seksistä ja niissä mies on aina ollut joku tuntematon. Mutta nyt haaveilen, mitä kaikkea voisin sille miehelle antaa ja tehdä.
7 oli AP. Toivon todella, ettei tarvii nähdä ihastuksen tyttistä. En kestä ajatella, että niillä on seksiä :( Tää mies kuuluisi mulle. Tänään tunne taas vahvistunut erinäisten asioiden takia.
Ehkä kannattaisi pyrkiä eroon noista ajatuksista ja antaa miehen olla onnellinen uuden naisensa kanssa. Tuskin se mies on susta kiinnostunut.
Hahaa! Vien teidänki miehet bitches.
T. Syöjätär
up