Osaatko antaa lapsesi olla oma persoonansa?

Pitkään luulin, että annan heidän olla omanlaisiaan, mutta tänä kesänä vanhempi avasi silmäni, ja sittemmin olen yrittänyt suhtautua toisin. Ongelmallista on, että nuorempi on todella pian syrjäytymässä, kaikesta. Ja sekin vaan tavallaan pitäis hyväksyä :=)

Käytöstavoissa meillä raja menee. Vaadin kohtuullisen hyviä käytöstapoja, mutta ihan mitä mieltä tahansa saa olla ja harrastaa sitä, mikö kiinnostaa. Koulua on kyllä pakko käydä ainakin jonkinmoisella yrityksellä. Neljä hyvin erilaista lasta meillä on, ja se on ihanaa. :)

Erinomaisen mielenkiintoinenkysymys ap! 

Lapset ilmeisesti melko pitkälle omaksuvat kodin tavan ajatella ja toimia. Matkan varrella on sitten näitä itsenäistymisjaksoja, joita me vanhemmat nimitämme uhmaiäksi:) Teinivaiheen kapinointi lienee se viimeinen irtiotto vanhemmista ja heidän mahdollisesta arvomaailmastaan.

Toki meillä vanhemmilla on oikeus vaatia lapsilta kotimme käytöstapoja, edellyttäen tietysti, että itse noudatamme niitä loogisesti.

Olemme kyllä pyrkineet antamaan lapsillemme oikeuden ajatella itsenäisesti ja kehoittaneet heitä kyseenalaistamaan niin meidän kuin muidenkin auktoriteettien mielipiteitä ja ajatuksia. Tarkoituksenamme on ollut, että lapsemme oppisivat ottamaan itsekin asioista selvää, eivätkä uskoisi sokeasti kaikkea ja kaikkia. 

Harrastuksista olemme tehneet ehdotuksia, jotka ovat pohjautuneet lasten omiin taipumuksiin ja/tai mieltymyksiin.

Koulun ainevalinnat ovat saaneet päättää itse. Samoin jatkokoulutuksestaan.

Kaikista näistä toimenpiteistä huolimatta lastemme ajatusmaailma on hyvin lähellä omaamme. Mikä osa siitä on vanhempien aikaansaamaa. en tiedä, mutta epäilen kuitenkin, että kasvuympäristö määrittelee melko pitkälle asiaa.

Enkä aina tiedä, pitäisikö siitä olla iloinen vai surullinen:)

vitonen, olette ns osanneet toimia oikein, siksi teillä on mennyt noin hyvin. Itse ajattelin, että pitää keskittyä siihen kasvattamiseen ja tukemiseen, mutta samalla jäi vaille se oma persoona kuitenkin, ja nyt teinini kapinoivat huomattavasti enemmän kuin ehkä olisi normaalia. Surullista, että tein niin by the book kaiken...

Olisi pitänyt ajoissa tajuta, että se tunnemaailma on heilläkin niin isossa roolissa kuin oli itselläkin.

Esikoisen kohdalla kaikki toivo on jo melkein mennyttä, toisen kohdalla vielä on toivoa ja nuorinkin on jo alkanut kapinoida ja ajattelemaan omilla aivoillaan! ;)  Mutta tämän katon alla on yhteiset pelisäännöt ja niiden rajoissa mennään.