Kävikö kenellekään muulle näillä lapsena /kirjekaverit

Suomalaisen kirjekaverini kanssa ollaan nyt FB-kavereita. Ystävyys alkoi 1971.

Mullakin oli pari kirjekaveria lapsena/teininä. Lapsuuden kirjekaverini oli muistaakseni se, joka lopetti yhteydenpidon ja taisin itse olla se, joka lopulta lopetti yhteydenpidon teini-iän kamujen kanssa, kun aloitin opiskelut ja muutin kotoa, mutta tosiaan englantini taisi olla esim. viides-kuudesluokkalaisena aika kamalaa. :D Teininä se oli sen sijaan vähän parempaa.

No joo, kylläpä moni niistä lopetti, vaikka itse taisin vielä varalta jonkun kirjeen kirjoittaa vaikka olisi ollut "sen toisen vuoro". Mulla oli paljon kirjekavereita, oikeita ei juurikaan. Ne oikean elämänkin kaverit hylkäsivät aina kun saivat jonkun toisen kaverin, joten kai olin vain jotenkin tylsä ja huono kaveri. Lopulta hylkäsin jo itse suorin sanoin sen viimeisen ystävän, ennen kuin hän ehti unohtaa minut kokonaan.

Niin ja ne oikeankin elämän kaverit samalla paikkakunnalla saattoivat olla enimmäkseen kirjekavereita, koska yhteydenpito muuten oli vaikeaa ja välimatkat pitkiä.

Minulla oli lapsena useampikin kirjekaveri, Suomessa ja ulkomailla. Kirjoittaminen loppui aina johonkin. Jos minä en kyllästynyt toiseen, toinen kyllästyi. Sielunkumppaneita en kirjeenvaihdolla tavannut, siinä kai syy yhteydenpidon katkeamiseen. Suomalaisten kanssa kuitenkin oltiin enemmän samalla aaltopituudella. 

Ruotsalainen tyttö pyysi valokuvaani, lähetin koulukuvani. Häneltä sain takaisin mustan valokopion luokkakuvastansa! 

Ghanalainen muslimipoika taas oli kiinnostunut ennen kaikkea siitä, että voisin lähettää hänelle tavaraa. Lenkkareita jne. 

Taisit lukea Pohjalaisen aamulla.:)

Suurin osa hiipui, mutta yhden ulkomaalaisen kanssa olemme yhä ystäviä ja olin mm. hänen häissään Ranskassa.

Olin hyvin ahkera kirjeenvaihtaja, minulla taisi olla parhaimmillaan joku 70 (!) kirjekaveria samanaikaisesti sen jälkeen, kun laitoin ilmoituksen ulkomaiseen lehteen ja sain kahden vuoden aikana lähemmäs 200 vastausta. Tuo oli tärkein harrastukseni, kirjoitin parhaina aikoina kirjeitä luultavasti 3-4 tuntiakin päivässä. Itse pyrin silti aina kirjoittamaan vähintään jonkun lappusen, enkä muistaakseni noina aikoina koskaan ollut se, joka "feidasi" kirjeenvaihdossa. Joidenkin kanssa kirjoittelin 6-7 vuotta, kunnes en enää opiskeluaikana jaksanut. Pari luona myös vierailin, ja nämä silloiset tytöt samoin kuin pari muuta pitkäaikaista kaveria ovat nykyään FB-kavereitani.

Mutta kokemukset siitä 80-luvulla kaupallisesti kirjekavereita välittäneestä firmasta - muistaako kukaan nimeä? -, olivat aika surkeita, varsinkin ala-asteajalta. Harvalta niistä nuorista, joiden osoitteesta olin maksanut, tuli enempää kuin pari-kolme kirjettä, vaikka periaatteessa sieltä olisi pitänyt saada esim. harrastuksiltaan samantyyppisten henkilöiden tietoja. 14-16 -vuotiaana taisin kirjoitella pidempään tuota kautta hankituista kavereista norjalaisen ja kanadalaisen tytön sekä italialaisen pojan kanssa. 

Kotimaisia kirjekavereita oli myös, paras kaveri, jonka myös tapasin, oli paria vuotta vanhempi. Hänen kanssaan kirjoittelimme todella pitkiä kirjeitä, mutta tuo kirjeenvaihto loppui aktiiviselta osalta kaverin 1. opiskeluvuoden jälkeen. Kaveri taisi lähteä silloin kesätöihin ulkomaille.  Lähettelimme kyllä esim. postikortteja vielä muutaman vuoden harvakseltaan, mutta minunkin lähdettyä opiskelemaan sekin jäi. Tuo oli tavallaan harmi, koska tuossa vaiheessa olisi ollut helppo siirtyä jo sähköpostien vaihtoon, itse vaan olin vielä opiskelujen alussa teknofoobikko, ja meni kauan, ennenkuin opettelin käyttämään sähköpostia. 

Jotenkin tuntuu ettei ollut vaan oikein kirjoitettavaa enää. Moni lopetti kyllä pariin kirjeeseen, ehkä ei ollut niin yhteistä. Mulla sitten loppui itsenikin taholta yhteydenpito, kun aloin opiskeluaikaan muuttaa niin yhtenään ja elämä oli niin hektistä, että se vain siirtyi ja siirtyi. Intialainen miespuolinen kosi ja aikoi tulla Suomeen, sen jälkeen menin kyllä aika paniikkiin. En vastannut mitään. Kirjoittelu oli tosi kivaa siihen asti. 

Minulla oli lapsena useitakin kirjekavereita. Osa lopetti jossain vaiheessa kirjoittamisen. Parin kanssa kävi sitten niin, että minä olin se, jolta jäi kirje lähettämättä. Näihin viimeksi mainittuihin tapauksiin ei ollut syynä se, että kirjekaveri ei olisi ollut minusta kiinnostava tai hänessä olisi ollut jotain muuta vikaa. Yksinkertaisesti vain elämässä oli opiskelujen alettua niin paljon kaikkea muutakin touhua, että en vain jaksanut kirjoittaa. Tarkoituksenani oli kyllä vastata, mutta sitä tuli aina lykättyä ja lykättyä, kunnes oli kulunut niin pitkä aika, että ei enää kehdannut kirjoittaa.

Olen jäänyt pohtimaan miten elämäni olisi mahtanutkaan edetä jos olisin noita kirjekaveruuksia vielä ylläpitänyt. Olin kirjeenvaihdossa esim. amerikkalaisen intiaanin kanssa - olisi ollut mielenkiintoista päästä edes käymään heidän reservaatissaan, saati jotain muuta :) Jokin aika sitten stalkkasin hänet kyllä FB:stä eikä hänet nyttemmin nähtyäni kaduta etten mitään päiväunia nähnyt hänestä koskaan.

[quote author="Vierailija" time="06.07.2014 klo 15:35"]

Minulla oli lapsena useampikin kirjekaveri, Suomessa ja ulkomailla. Kirjoittaminen loppui aina johonkin. Jos minä en kyllästynyt toiseen, toinen kyllästyi. Sielunkumppaneita en kirjeenvaihdolla tavannut, siinä kai syy yhteydenpidon katkeamiseen. Suomalaisten kanssa kuitenkin oltiin enemmän samalla aaltopituudella. 

Ruotsalainen tyttö pyysi valokuvaani, lähetin koulukuvani. Häneltä sain takaisin mustan valokopion luokkakuvastansa! 

Ghanalainen muslimipoika taas oli kiinnostunut ennen kaikkea siitä, että voisin lähettää hänelle tavaraa. Lenkkareita jne. 

[/quote]

Juuri näin! Ranskalaisten ja brittien kanssa kirjoittelu jotenkin vielä sujui, mutta afrikkalaiset kirjekaverit laittoi viimeistään toiseen kirjeeseen listan siitä, mitä heille pitää lähettää dollarien lisäksi.

Mulla oli etelä-afrikkalainen tyttö, norjalainen poika ja kaks suomalaista tyttöö kirjekavereina ja kaikkiin oon vieläkin yhteydessä :D Noi ulkomaalaiset oli koulun kautta hankittuja (enkun tunneilla) ja suomalaiset oli suosikin ja koululaisen kirjekaveripalstoilta :D

Norjalainen kirjekamu muutti opintojen jälkeen Suomeen ja siit lähtien olemme olleet hyvin läheisiä. Hän on vanhimman tyttäremme kummisetä.

Etelä-Afrikkalaisen kanssa yhteydenpito on harvaa, mutta vuosittain vaihdamme kuulumisia useaan kertaan.

Suomalaisista toinen oli häissäni kaasona, yksi parhaimmista ystävistäni<3 Toinen suomalainen on myös hyvä ystäväni, joskin asuu aivan toisella puolella Suomea emmekä näe kovin usein :( Hänen häät ovat kuitenkin elokuussa ja silloin nähdään pitkästä aikaa.