Poikani on 22-vuotias eikä koskaan seurustellut. Pitäiskö huolestua?

Homo se on.

Aika erikoista. Mutta tuskin voit asiaan vaikuttaa.

No ei todellakaan tarvii huolestua. Ihan normaalia, ettei ole ollut varsinaista tyttöystävää tuossa iässä. Usein rauhalliset ja fiksut tyypit alkaa seurustelemaan myöhemmin, kriteeritkin voi olla korkealla tyttöystävälle.

Minulla ihan samanlainen poika, täyttää nyt kesällä 22 ja opiskelee lääketiedettä:)

Mutta en olisi huolissani, seurustelee tai ei, mitä väliä?

Hyvä ihminen tuo on ja vaikuttaa tyytyväiseltä elämäänsä:)

Minä olen 32, enkä ole seurustellut. En myöskään ole homo. Olen kyllä hyvin tyytyväinen elämääni, joten minun takia ei kannata huolestua.

Olen 38 v ja ollut parisuhteessa n. 10 eri naisen kanssa 17-vuotiaasta saakka niin, että olen ollut tuona aikana sinkkuna yhteensä ehkä pari kuukautta. Jos juuri nyt saisin päättää, ehkä tekisin niin kuin ap:n poika ja pysyttelisin sinkkuna...

"Homo se on." - Tuo satutti. Itse olin vielä vanhempi kuin 22 vuotta, kun ensimmäisen kerran seurustelin. Ja kieltämättä tuntui pahalta itsestä kun, mitä vanhemmaksi tulin ja oikeastaan taas nyt kun olen ollut sinkkuna jo tovin. Kirpaisi, se, että osa lähipiiristäni katsoi (/katsoo) oikeudekseen kuka enempi kuka vähempi suoraan epäilemään kykyäni olla mies. Tai kenen kanssa mahdollisesti saattaisin harrastaa seksiä, jos nyt ylipäätään pitivät minua kyvykkäänä siihen.

 Mutta Ap. ennenkuin huolestut liikaa, niin kertoisin omasta kokemuksesta, myös että minusta oli hienoa, että vanhempani eivät ole koskaan painostaneet minua seurustelemaan. Ja, mitä huolestumiseen tulee, niin -jos voni sanoa, niin aloittamisen huolestumisen mahdollisesti vasta, jos poikanne alkaa liiaksi ertistäytyä muusta elämästä.

Itse muistan opiskellessa, että viihdyin, ehkä vähän liiankin hyvin tenttikirjojen kanssa -opiskelin oikiksessa- ja bilettäminen ei hirveästi kiinnostanut. Mutta silti yritin ja yritän yhä nyt kun olen jo työelämässä ja päivät usein turkasen pitkiä, mutta yritän pitää yhteyttä läheisiin.

Elän toivossa, että jostain se oma sydänkäpyseni löytyy, mutta tilannettani ei helpota se, että jos, joku läheisistä alkaa kuvitella sukupuolista suuntautuneisuuttani ja/ tai kuvittelemaan, että jokaisen miehen tulee seurustella, vaikka sitte lyhtypylvään kanssa kun mies ei millään voi tulla toimeen yksin. Minä voin ja ajoittain jopa nautin siitä, vaikka läheisyydenkin kaipuu toki toisinaan iskee. Mutta kuinka se meni, mieluummin yksin kuin huonossa seurassa. En toki väitä itse olevani täydellinen.    

no ei huolta, useimmat tuonikäiset ei seurustele mutta voivat tapailla silti jotakuta tai paneskella silloin tällöin jonkun kanssa. Mun mielestä noin nuorena ja kesken vaativien opintojen ei edes kannata ruveta vakavaan suhteeseen.

Mä olin myöskin vanhempi kuin 22, kun ensimmäisen kerran seurustelin ja minuakin luultiin samasta sukupuolesta kiinnostuneeksi (mun tapauksessa siis lesboksi), vaikka olin ihan naisellisesti pukeutunut ja pitkähiuksinen (en siis stereotyyppisen lesbon näköinen). Muakin kiinnosti yliopisto-opinnot lähinnä ja olin muuten ujo. Oli jotenkin todella kiusallista kuulla, kun sukulaiset olivat yhdessä pohtineet asiaa. Vieläkin on siitä traumat, sillä olen ihan hetero vaan, mutta ujo sellainen. Ei kaikki nyt vain ole samanlaisia.

Aika monelta jää myös ne vaativat opinnot retuperälle kun eivät löydä läheistä kumppania, jonka kanssa jakaa ilot ja huolet. Masennus on nykyään opiskelijoilla tosi yleistä, ja nuorilla miehillä voi olla vaikka mitä vaikeuksia edes saada oikeaa naissuhdetta aikaiseksi kun pää on täynnä jotain pornoa ja epärealistisia kuvitelmia.

Mutta eipä siinä vanhempien huolestiminen mitään auta.

Kyllä se alkaa seurustelemaan kunhan avaa sen kaapin oven...  ;)

Tapailen tällä hetkellä 34-vuotiasta miestä joka ei ole ennen seurustellut. Oma veljeni seurusteli ekaa kertaa 27-vuotiaana. Kaikilla ei ole kiire vakiintua eivätkä sitten kelpuuta ketään noin vaan?

Olen 23-vuotias nainen, enkä ole seurustellut vakavasti koskaan. Ei ole vaan kolahtanut kukaan, vaikken edes ole kauhean kranttu miesten suhteen. Olen silti onnellinen vaikka miestä ei viereltä löydy. Asia taitaa lähinnä vaan muita harmittaa 

Olin seurustelematta noin 20-vuotiaasta kolmikymppiseksi ja hommasin itselleni siinä ajassa tutkinnon ja tittelin. En kadu sitä lainkaan enkä olisi ap:n tavoin huolissani. Nuoren miehen elämän voi täyttää paljon tärkeämmillä asioilla kuin seurustelemisella. Nuorella lääkärillä tulee olemaan hyvät apajat, jos seurustelusuhdetta kaipaa myöhemmin.

[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 13:57"]Tapailen tällä hetkellä 34-vuotiasta miestä joka ei ole ennen seurustellut. Oma veljeni seurusteli ekaa kertaa 27-vuotiaana. Kaikilla ei ole kiire vakiintua eivätkä sitten kelpuuta ketään noin vaan?

[/quote]

Mun mielestä ei pidä kelpuuttaa ihan ketä vaan, mutta jotkut vaikuttavat kyvyttömiltä ihastumaan tai rakastumaan ja pienintäkään vikaa ei hyväksytä vaan odotetaan täydellisyyttä. Ehkä siksi onkin laadittu romaanin mittainen kriteerilista kumppanille, kun oikein muutenkaan ei voi erotella ihmisiä vaan status ratkaisee. Tunteilla ei ole tekemistä suhteen etsimisessä, kun ne eivät syty. Tosin monet päätyvät johonkin ihan ok suhteeseen, koska eivät vain halua olla yksin eikä intohimolla tai rakkaudella ole mitään tekemistä suhteen kanssa ikinä. Jossakin vaiheessa ehkä ihastutaan toiseen ja suhde on kriisissä.

Itse en ole koskaan seurustellut, olen 23 v, ihan nätti, korkeasti koulutettu, positiivinen, menevä jne. Mutta minuun ei koskaan ihastuta, jos jätetään pois laskuista ne miehet joilla on pakko olla edes joku, mutta ei kai siinäkään ole ihastumisesta kyse, kun yrittävät kirjaimellisesti kaikkia. Seksiä minulta vongataan kyllä usein ja seksisuhteen kautta ehkä voisinkin päätyä suhteeseen, niin ne useimmat alkavat. Mutta ei kiinnosta tarpeeksi, että sellaiseen lähtisin.

Ihmiset aina muuten olettavat minun seurustelevan tai olleen suhteessa, mikä tuntuu todella oudolta. T.16