Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mummo syöttää vanhentunutta ruokaa

Vierailija
02.06.2014 |

Mummoni syöttää vierailleen usein pilaantunutta/vanhentunutta ruokaa. Eilenkin tarjolla oli aamupalalla jugurttia jonka parasta ennen oli 10.5 eli 3 vkoa sitten. Lounaalla oli jälkiruuaksi karpaloita vaniljakastikkeella. Kastike oli aukaistu ja oli ollut jääkaapissa ties kuinka kauan, kastikkeet parasta ennen oli 15.5. Kerran tarjolla oli 4 kk sitten parasta ennen päiväyksen ylittänyttä tuorejuustoa ja pakkaus siis avattu. Myös tarjolla olevat leikkeleet yms lihat saattavat olla useita viikkoja vanhoja. Kerran mummo paistoi lettuja tammikuussa ja käytti lettutaikinaan juoksevaa margariinia jonka parasta ennen oli ollut edellisen vuoden elokuussa! Juokseva margariini näytti kuin ruokaöljyltä eli oli todellakin jo pilaantunut!

Toisekseen mummon jääkaappi haisee ihan hirveelle! Aukaistessa kaapista tulee koko keittiön täyttävä löyhkä. Mummo ei itse sitä haista koska on tottunut hajuun mutta vieraat kyllä haistavat. Kerran ollessani talonvahtina mummolassa tutkiskelin jääkaappia ja tein suursiivouksen kaappiin. Kaapista löytyi mm . vuonna 2004 parasta ennen päiväyksellä olevia tuotteita ja tämä tapahtui siis vuonna 2011!!!

Oksettaakin ajatella että mummoni käyttää ko. tuotteita ruuanlaittoon ja tarjoaa niitä sitten vierailleen. Hän on sen ikäpolven ihmisiä, että on elänyt lapsuutensa pula-ajassa ja mitään ei saa heittää pois. Hän käy kaupassa kuitenkin joka päivä ja jääkaappi pursuaa tavaraa. Kaappi pitää aukaista varovasti ettei mitään tipu syliin. Lisäksi hänellä on kuivakaapit täynnä vanhaa paskaa ja kaksi isoa arkkupakastinta sisältäen ties mitä vanhaa...

Ongelmani on tällä hetkellä se että olen raskaana. Raskaus on vielä sen verran alussa että en ole kertonut sukulaisille. En kuitenkaan uskalla syödä mitään nyt mummolassani mutta omat eväät eivät ole oikein ratkaisu. Mummo loukkaantuisi ja ihmettelosi miksei hänen sapuskansa kelpaa. Mitä teen? Olen yrittänyt hienovaraisesti hänelle huomauttaa tästä elintarvike hygieniasta mutta ei hän kuuntele ja loukkaantuu. Onko muilla tälläisia oksettavia sukulaisia?

Kommentit (94)

Vierailija
1/94 |
02.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi ei.. Mun  mummolla on tää sama juttu, aina saa olla varuillaan ja tulee vähän paha olo jo valmiiksi kaikista ruuista mitä on tarjolla :( Hän saattaanähdä paljonkin vaivaa mutta ei oikein pysty nauttia pöydän antimista kun eka fiilis kermaviilikastiketta ottaessa on, onkohan tää pilaantunutta. Raskausaikana en tosiaan uskaltanut maistaa melkein mitään.

Liekö joku vanhuuden mukanaan tuoma lieveilmiö, tai sitten vaan köyhyyden, mutta nuorempana naisena hoiti kyllä ruuanlaiton säntillisesti. Nyt kahdeksannella kymmenellä on alkanut lipsua.

Vierailija
2/94 |
02.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älä syö mummolassa? Noille pula-ajan kasvateille on kyllä aika mahdotonta puhua järkeä... Kaikki on syötävä, mikä ei juokse karkuun. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/94 |
02.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

olen toiminut kotihoidossa hoitajana ja voin kertoa että mummosi kaltaisia vanhuksia on paljon!

Ehkä minulle on ollut helpompaa lähestyä vieraana ihmisenä vanhusta tässä asiassa. Olen huomauttanut ihan että jääkaappi haisee, voisinko siivota sitä. Sitten purkki kerrallaan heitellyt roskikseen ja kertonut että puhdas ja tyhjä jääkaappi/pakastin vie vähemmän sähköä.

Vierailija
4/94 |
02.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joo eilen oli tarjolla mummolassa kermaviilikastiketta. Eka fiilis oli , että mikä on kermaviilin parasta ennen. En voinut sitä kuitenkaan tarkistaa kun en löytänyt purkin kantta. Riskillä sitten söin. Meidän mummolla on ollut tämä ongelma niin kauan kuin muistan! Ja hän ei ole vielä edes mikään vanhuuden höperö muuten vaan hyvin virkeä ja liikkuvainen eläkeläinen ja ikää alle 70 vuotta!

Ap

Vierailija
5/94 |
02.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä asiast täytyy puhua, vaikka mummo loukkaantuisikin. Voisivatko mummon lapset puuttua asiaa. Oma äitini alkoi loppuvuosinaan olla samanlainen, ja vuorotellen sisaruksieni kanssa tyhjennettiin kaappi, vaikka äiti siitä suuttuikin. Ja yritettiin äidille puhua järkeä, vaikkei se kunnolla totetutunut. Ostettiin sitten tuoretta tilalle, vikka hullua sekin oli ( mutta toki aika vähän). 

Vierailija
6/94 |
02.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Monen vanhuksen ongelma. Äitini on 76v. ja hänellä vain hiukan tuollaista. Tarkastan aina päivämäärät jos otan sinapppia, kun se voi olla todella vanhaa.

No onneksi tekee ruokaa tuoreista aineksista.

En ole raskaana, enkä tule raskaaksi, mutta vanhentunutta ruokaa en syö missään muodossa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/94 |
02.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä sama, äitini ei vain usko että vanhentuneet ruoat on oikeasti haitallisia. Kun asiasta huomauttaa, alkaa saarnata sota-ajoista jolloin heillä lapsikatras söi homeisia leivänkyrsiä eikä silti kukaan sairastunut koskaan. Nykyajan ihmisten turhaa hömpötystä kuulemma sellainen että jonkun purkkiin painettujen päivämäärien mukaan ihan hyvää ruokaa heitetään roskiin :-\

Vierailija
8/94 |
02.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voisi olla merkki alkavasta muistisairaudesta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/94 |
02.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

mulla on kans anoppi joka on vatsataudissa harva se viikko, mutta syy ei ole lämpötiloissa eikä vanhassa ruoassa vaan syy on mitä milloinkin, lääkkeet ja verenpaine.

Vierailija
10/94 |
02.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="02.06.2014 klo 11:10"]Älä syö mummolassa? Noille pula-ajan kasvateille on kyllä aika mahdotonta puhua järkeä... Kaikki on syötävä, mikä ei juokse karkuun. 

[/quote]

Vähän vaikea olla syömättä kun olen täällä yövieraana nyt seuraavat päivät. Aika harvoin tulee käytyä kun asun toisessa kaupungissa itse.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/94 |
02.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun anoppi on tuollainen, ja se ei ole edes kuuttakymmentä. Saattaa keittää aamulla puuron, jättää koko päiväksi hellalle ja seuraavana aamuna tarjota samaa. Jääkaappi haisee myös hänellä hirveältä. Hän säilyttää joitain ruokia parvekkeella. Raskauden ruokarajoituksille nauroi, kun ei hänkään aikoinaan vältellyt mitään. Olin kuulemma hysteerinen, kun en syönyt hänen tuntikaupalla pöydässä seisseitä kalasäilykkeitään.

Vierailija
12/94 |
02.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tää on yleistä. Ei kai siihen muuta voi, kuin pistää suu säppiin ja olla syömättä ja sanomatta, vastata sitten asiallisesti, kun kysyy, miksei kelpaa. Tai sitten suuttumuksen uhalla käydä asia asiallisesti läpi, kertoa mitä vanhentuneiden elintarvikkeiden syömisestä voi seurata ja sovitella tilanne niin, ettei mummoa syytä, vaan pitää asian asiana.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/94 |
02.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="02.06.2014 klo 11:23"]Meillä sama, äitini ei vain usko että vanhentuneet ruoat on oikeasti haitallisia. Kun asiasta huomauttaa, alkaa saarnata sota-ajoista jolloin heillä lapsikatras söi homeisia leivänkyrsiä eikä silti kukaan sairastunut koskaan. Nykyajan ihmisten turhaa hömpötystä kuulemma sellainen että jonkun purkkiin painettujen päivämäärien mukaan ihan hyvää ruokaa heitetään roskiin :-\

[/quote]

Joo just tää sama saarna alkaa meidänkin mummolassa. Hassua sinäänsä että oma mummoni on syntynyt vasta sotien jälkeen mutta muistaa kyllä hyvin silti sota-ajan ja kuinka oli niukkaa ja kaikki syötiin mitä tarjottiin ja mistään ei nirsoiltu. Toisaalta siihen aikaan myöa lapsikuolleisuus oli suurempaa kuin nykyään ja elinajanodote muutenkin alempi kuin tänä päivänä. Mutta eihän sillä ole mitään tekemistä elintarvikehygienian kanssa .... vai?

Ap

Vierailija
14/94 |
02.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vanhemman polven ihmiset ei oo niin tarkkoja ja ajattelevat että ei se oo niin nokun nuukaa jos syö 3 viikkoa vanhaa jukurttia. Itse käydessäni äidillä heitän vanhoja jauhoja pois, mausteita sun muuta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/94 |
02.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

En syö vanhoja ruokia. Heitän surutta roskiin.

Vierailija
16/94 |
02.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ihme että nykyään ruuan hävikki on suurta. Kaikissa muissa ruuissa paitsi lihassa (ja ehkä kalassa) pilaantumisen pystyy haistamaan tai näkemään silmämääräisesti. Ei niillä päivämäärillä ole merkitystä kuin ohjeellisena.

Vierailija
17/94 |
02.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="02.06.2014 klo 12:00"]Ei ihme että nykyään ruuan hävikki on suurta. Kaikissa muissa ruuissa paitsi lihassa (ja ehkä kalassa) pilaantumisen pystyy haistamaan tai näkemään silmämääräisesti. Ei niillä päivämäärillä ole merkitystä kuin ohjeellisena.

[/quote]

Joo olen osittain samaa mieltä mutta ei ne maitotuotteet ainakaan avattuina monia viikkoja kestä! avattu kuukauden vanha jugurtti jossa klönttejä. söisitkö? sitä oli aamupalalla tarjolla.

ap

Vierailija
18/94 |
02.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="02.06.2014 klo 12:27"]

[quote author="Vierailija" time="02.06.2014 klo 12:00"]Ei ihme että nykyään ruuan hävikki on suurta. Kaikissa muissa ruuissa paitsi lihassa (ja ehkä kalassa) pilaantumisen pystyy haistamaan tai näkemään silmämääräisesti. Ei niillä päivämäärillä ole merkitystä kuin ohjeellisena.

[/quote]

 

Joo olen osittain samaa mieltä mutta ei ne maitotuotteet ainakaan avattuina monia viikkoja kestä! avattu kuukauden vanha jugurtti jossa klönttejä. söisitkö? sitä oli aamupalalla tarjolla.

 

ap

[/quote]

Söisin, se klönttiytyminen ei ole merkki pilaantumisesta. Se pitää ravistaa kunnolla. Hapanmaitotuotteissa näkee kyllä jos ne on homeessa, muutoinhan ne ovat vain hapantuneet lisää. Maidon pilaantumisen haistaa, tai hiukan ennakoiden jos kahviin sakkaa niin kohta on menossa pilalle (vielä voi tehdä maitoruuan). Olen kerran tehnyt rahkapiirakankin 9kk vanhasta rahkasta, oli hapantunut ja maku voimakas, ei muuta vikaa. Monesti jos löydän (AB)piimäpurkin tarjouksesta päiväyksestä johtuen laitan jääkaappiin kypsymään 2-4vkoa. Hapanmaitotuotteet säilyvät helposti jopa kuukauden päiväyksen jälkeen.

 

Vierailija
19/94 |
27.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nostan ketjua tämän päiväisen myötä... Oltiin mummolassa siskoni kanssa ja mummo oli tehnyt poronkäristystä vanhasta sulatetusta lihasta. Ruoka haisi jo erikoiselle (ei poron käristykselle) ja maistui pahalle. Mutta kumpikaan ei halunnut mummon mieltä pahoittaa. Söimme lautaselliset ja mummon mentyä keittiöön sisko juoksi ripuloimaan ja minä perästä. Poro oli pilaantunut. Mummon DDR:n aikainen jääkaappi pienellä lämmöllä (ettei kulu sähköä!!) ja ruoan säilytys plus asteessa ja avot, ruokamyrkytys valmis!

Vierailija
20/94 |
27.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi ei. Ruokamyrkytys voi olla aikas tuskallinen. Mutta kyllä se onneksi ohi menee.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kaksi kahdeksan