Lue keskustelun säännöt.
Ja taas vihan itseäni kun huusin esikoiselle ennen nukkumaanmenoa....
12.06.2014 |
Muistan itse lapsuudesta miten äiti aina huusi, ja miten inhottavaa se oli. Lupasin itselleni jo nuorena etten hankkisi lapsia ikinä koska pelkäsin että minusta tulee samanlainen.
Tapasin kuitenkin miehen joka halusi lapsia kanssani, kerroin hänelle pelostani ja hän vakuutteli että kyllä minusta tulee hyvä äiti. Tyhmänä uskoin.
Pitkään menikin hyvin, mitä nyt korotin ääntäni välillä, mutta en hutanut/karjunut.
No, nyt poika täyttää kohta 3v, ja koettelee hermojani niin maan perkeleesti....
Jos olen huomioimatta kiukuttelua, hän lyö. Lyömiseen pakko puuttua, jote huomioimatta jättäminen ai auta. Jäähypenkkiä kokeiltu, eipä sillä ole virkaa kun lapsi menee sinne itse istumaan kun on tehnyt väärin. Siis penkille joutuminen ei ole mikään rangaistus, hän vain tekee ensin tyhmästi ja ilmoittaa sitten että menee nyt jäähylle.
Nukkumaanmenot ovat tuskaa. Tilanpuuteen takia ollaan nukuttu perhepedissä, nt hänellä on oma sänky (tosin meidän makkarissa). Sai tulle vierellni meidän sänkyyn, halattiin, poika melkein unessa jolloin hän havahtuu että pitää mennä omaan sänkyyn. Sielä ei sitten voikaan olla, pakko päästä takaisin minun sänkyyn. Ilmoitan että ei, ei nyt pääse koska pääsi jo mutta ei kelvannut, nyt nukutaan omassa sängyssä.
Siitä alkaa sängystä karkaaminen, veden pyytäminen, nauraminen kun laitan takaisin sänkyyn. Yritän olla huomioimatta pelleilyä, jolloin hän taas lyö jotta saa huomiota. Tänään ollaan oltu koko päivä yhdessä isäni luona, käyty kylvyss esim. jne. Ilman huomiota hän ei kyllä ikinä jää, mutta ei häntä kyllä viihdytetä myöskään koko ajan.
Nyt lopulta taas meni hermot niin lopullisesti että karjuin hänelle kunnolla että nyt loppuu tämä pelleily, kun tietää että illalla mennään nukkumaan, ja parempi mennä nukkumaan vielä kun kaikki ovat hyvällä tuulella. Hän tietysti itkee kun minä huudan, minä lohdutan ja pydän anteeksi, silitn, hän rauhoittuu, melkein nukahtaa.... ja aloittaa uudestaan.
Jokaisella teistä on varmasti taianomaisia vinkkejä jotka toimivat takuulla, mutta pakko sanoa että tmä on kyllä niin itsepäinen ja voimakastahtoinen mukula että hänen omaa tahtoa ei helpolla nujerreta.
Pakko vain kerätä hermot kasaan, muistaa kaikki mitä on ikinä lukenut lasten psykologiasta, muistaa miten inhottavaa oli kuin oma äiti karjui, ja yrittää taas uudestaan jos ensi kerralla pysyisin rauhallisena.
Kommentit (13)
Tsemppiä. Jokainen huutaa joskus lapselleen. Ja nukkumaanmenoaika on stressaavin hetki päivässä. Sinä tiedostat ongelmasi. Hyvä! Nyt kehität rutiinin jossa pysyt. Esim. Lapsi palautetaan omaan sänkyynsä heti, ilman puheita. Tai sitten joku muu. Huutamisesta tulee paha mieli molemmille. Sä tiedät sen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta on niin ihana lukea näitä, kun naapuri kävi tänään valittamassa kun huudan lapsilleni :( Tunnen itseni hirviöksi, enkä naapurin vierailun jälkeen ole uskaltanut koskeakkaan lapsiini luontevasti. Hävettää.
Juuri nukkumis ajat meilläkin mun räjähdyksiä aiheuttaa, kun kaikkia väsyttää ja kaikki huutaa.
Meidän lapset ei tosin ala itkemään kun huudan, hiljenee vain ja vanhempi korkeintaan sanoo "ei mitään hätää ole äiti"
Tiedän joo.... Karmeinta on kun huutamiseni jälkeen lapsi pyytää anteeksi että teki tuhmasti ja sanoo vielä että rakastaa....
Rutiinit ovat olleet miehen vastuulla, koska itse olen tehnyt 3-vuorotyötä.
Nyt jäin työttömäksi, ja päätin että vaikka kuinka lusmulta tuntuukin, nyt en aio hakea heti taas töitä niin kuin olen aina tehnyt, vaan keskityn lapsiin... Jos pahin uhma jo hellittäisi sillä että olen enemmän läsnä joka ilta, eikä niin että tulen kotiin vasta kun lapset ovat nukkumassa, tai lähden ennen kuin menevät nukumaan.
Kuulostaa niiiin tutulle, sekä tuon lopulta huutamiseen ratkeamisen osalta että siitä huutamisesta johtuvan hirveän morkkiksen osalta.
Mutta nykyäänhän sanovat, että lapsen on hyvä nähdä vanhempien suuttumustakin. Ja silti tuntuu, että menikö siinä pienessä nyt jotain rikki.
Onneksi meidän poika menee nätisti nukkumaan, mutta muuten koittelee hermoja, välillä vituttaa niin että tekisi mieli heittää vittuun koko pentu.
Ei vaan ymmärrä miten iloisesta ja reippaasta lapsesta on tullut tuollainen kiukuttelija muutamassa kuukaudessa?
Siitä tulee varmaan pesäpallonpelaaja, niin sulavasti lattialle/maahan heittäytyminen sujuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jaa... Minun äitini on temperamenttinen sisilialainen, ja sain lapsena paitsi huutoa, myös tarvittaessa korvasta retuuttamista tai läpsäisyjä. Enkä koe että se olisi mitenkään minua vahingoittanut. Päinvastoin. Ihan terveeellistä oppia että aikuisten nenille ei vaan hypitä, eikä lapsi voi aikuista hyppyyttää loputtomiin kitinöillään.
Itsekin ajattelen, että kyllä aikuinen saa vahvastikin ilmaista tunteensa. Saa huutaa, mutta käsiksi ei saa käydä kun Suomesa se on ihan lain vastaistakin. Mutta todellakin saa näyttää että nyt äiti on kyllä oikeasti loppu ja kärsivällisyys ei kauaa riitä, huutaa ja vaikka itkeä tai ihan mitä vaan mitä haluaa. Minusta se olisi aika kamala opettaa lapselle, että vanhemmat on jotain marmoripatsaita, joita ei mikään liikuta kauhean syvästi ollenkaan, jotka ei suutu tai itke tai turhaudu. Minä olen mieluummin tavallinen ihminen lihaa ja verta.
Samaa mieltä kuin seiska.
Ja voisitko nyt vaikka ajatella, että "ahaa, nyt ymmärrän äitiäni" ja vaikka olla ottamatta asiaa noin suurena? Oikeestiko harkitsit, et jätät lapset tekemättä koska pelkäät että huudat???
Ei se huutaminen mikään hyvä juttu ole, mutta ei myöskään tekopyhä käyttäytyminen lapsen edessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraavalla kerralla jätä hyvittelemättä ja pyytämättä anteeksi. Kerro etukäteen, että kohta palaa käämi, ja sitten anna palaa. Lapset eivät hajoa lopulta siitä, että vanhemmat kärähtävät aikansa pompotettuna. Se on ongelma, jos vanhemmat saa polvilleen sillä konstilla, kun syyllisyys iskee näihin. Jälkikäteen voit sanoa, ettet tykkää huutaa hänelle eikä se varmaan tunnu kivalta, mutta jokaisella on rajansa.
Älä mieti liikaa oman äitisi virheitä. Yleensä suurimmat kasvatusongelmat seuraavat justiin tuosta, että yritetään tehdä päinvastoin kuin oma vanhempi, eikä mietitä, missä menisi se kultainen keskitie. Ojasta allikkoon ei ole mikään turha sananparsi.
Mieti omaa äitiäsi - voitko ymmärtää häntä ollenkaan? Hän oli hukkateillä, mutta olisi vielä surullisempaa, jos hän olisi lakannut huutamasta ja antanut teidän olla kuin siat pellossa. Mieti, miten surullista on joutua huutamaan lapsilleen vuodesta toiseen, kun ei paremmasta ymmärrä.
[quote author="Vierailija" time="12.06.2014 klo 23:00"]
Samaa mieltä kuin seiska.
Ja voisitko nyt vaikka ajatella, että "ahaa, nyt ymmärrän äitiäni" ja vaikka olla ottamatta asiaa noin suurena? Oikeestiko harkitsit, et jätät lapset tekemättä koska pelkäät että huudat???
Ei se huutaminen mikään hyvä juttu ole, mutta ei myöskään tekopyhä käyttäytyminen lapsen edessä.
[/quote]
No, meille huudettiin esm. siitä että oli huonosti siivottu. Jo 13-vuotiaana oli laittanut perheelle ruokaa ja siivonnut keittiössä ja kattanut pöydän, tui huutoa jos ei ollut imuroinut.
Pienempänä sai kuunnella sitä huutoa aina kun ei osannut käyttäytyä oikein (vaikkei oikeesti ikinä auennut miten pitäisi olla jotta kelpaisi....). Aina teki jotain väärin, mistä seurasi huutoa.
Osasihan äiti tietty olla myös välillä ihana, mutta aina oli vähän varuillaan että milloin tekee taas väärin niin että äiti huutaa.
En halua olla samanlainen, ja vaikka voinkin ehkä oikeuttaa hermojen menettämisen esim. näissä nukuttamistilanteissa kun ei vain enää jaksa, niin rinnasan sen siihen jatkuvaan huutoon ja turvattomuuden tunteeseen, kun ei ikinä tiennyt osaako tehdä nyt oikein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja kai sillä on väliä mitä huutaa??? Haukkuuko lapsen huonoksi ja kelvottomaksi ja sanoo vihaavansa tai toivoo hänelle pahaa vai korottaako ääntään sanoakseen että nyt loppui tällainen käytös!
Vinkkinä: laita sänkyyn samall tavalla joka ikinen kerta ja kaikki juomiset vessat ja muut hoidetaan ennen. Lyöminen ja huutelu ovat provosointia johon et reagoi. Kannat vain takaisin sänkyyn.. Hän tietää mitä nappuloita painella ja lyö koska tietää sinun hermostuvan siitä - muuta käytöstä muuttamalla omaa vastaustasi.
Älä huomioi. Ainoa vastaus mitä hän saa sinulta on "nyt nukutaan"
Vessassa käydään ilman juttelua.
[quote author="Vierailija" time="12.06.2014 klo 23:10"]
[quote author="Vierailija" time="12.06.2014 klo 23:00"]
Samaa mieltä kuin seiska.
Ja voisitko nyt vaikka ajatella, että "ahaa, nyt ymmärrän äitiäni" ja vaikka olla ottamatta asiaa noin suurena? Oikeestiko harkitsit, et jätät lapset tekemättä koska pelkäät että huudat???
Ei se huutaminen mikään hyvä juttu ole, mutta ei myöskään tekopyhä käyttäytyminen lapsen edessä.
[/quote]
No, meille huudettiin esm. siitä että oli huonosti siivottu. Jo 13-vuotiaana oli laittanut perheelle ruokaa ja siivonnut keittiössä ja kattanut pöydän, tui huutoa jos ei ollut imuroinut.
Pienempänä sai kuunnella sitä huutoa aina kun ei osannut käyttäytyä oikein (vaikkei oikeesti ikinä auennut miten pitäisi olla jotta kelpaisi....). Aina teki jotain väärin, mistä seurasi huutoa.
Osasihan äiti tietty olla myös välillä ihana, mutta aina oli vähän varuillaan että milloin tekee taas väärin niin että äiti huutaa.
En halua olla samanlainen, ja vaikka voinkin ehkä oikeuttaa hermojen menettämisen esim. näissä nukuttamistilanteissa kun ei vain enää jaksa, niin rinnasan sen siihen jatkuvaan huutoon ja turvattomuuden tunteeseen, kun ei ikinä tiennyt osaako tehdä nyt oikein.
[/quote]
Eihän se ongelma ollut sitten se huutavaisuus sinänsä, vaan kohtuuttomat odotukset ja kyvyttömyys nähdä hyvää. Kouluta tunteitasi, jotta et enää yhdistä huutamista siihen lapsuutesi oloon niin suoraan.
Toki on positiivista, jos opit hoitamaan rituaalit ilman huutotarvetta, mutta älä vaadi liikaa itseltäsi (sehän on äitisi suurin vika, liika vaativuus, joten luovu siitä). Sellaiset lapset, jotka on kasvatettu huolellisesti huutamatta, joutuvat sokkiin maailmalla törmätessään ensimmäiseen huutajaan. Ei sekään hyvä ole, jos ei se toinenkaan ääripää, jossa kadottaa itsensä sinne huutoon. Tai se, että itseruoskintaan päättyvä huutaminen opettaa lapsesta manipuloijan, joka provosoi muita voidakseen hallita näitä syyllistämällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 00:47"][quote author="Vierailija" time="12.06.2014 klo 23:10"]
[quote author="Vierailija" time="12.06.2014 klo 23:00"]
Samaa mieltä kuin seiska.
Ja voisitko nyt vaikka ajatella, että "ahaa, nyt ymmärrän äitiäni" ja vaikka olla ottamatta asiaa noin suurena? Oikeestiko harkitsit, et jätät lapset tekemättä koska pelkäät että huudat???
Ei se huutaminen mikään hyvä juttu ole, mutta ei myöskään tekopyhä käyttäytyminen lapsen edessä.
[/quote]
No, meille huudettiin esm. siitä että oli huonosti siivottu. Jo 13-vuotiaana oli laittanut perheelle ruokaa ja siivonnut keittiössä ja kattanut pöydän, tui huutoa jos ei ollut imuroinut.
Pienempänä sai kuunnella sitä huutoa aina kun ei osannut käyttäytyä oikein (vaikkei oikeesti ikinä auennut miten pitäisi olla jotta kelpaisi....). Aina teki jotain väärin, mistä seurasi huutoa.
Osasihan äiti tietty olla myös välillä ihana, mutta aina oli vähän varuillaan että milloin tekee taas väärin niin että äiti huutaa.
En halua olla samanlainen, ja vaikka voinkin ehkä oikeuttaa hermojen menettämisen esim. näissä nukuttamistilanteissa kun ei vain enää jaksa, niin rinnasan sen siihen jatkuvaan huutoon ja turvattomuuden tunteeseen, kun ei ikinä tiennyt osaako tehdä nyt oikein.
[/quote]
Eihän se ongelma ollut sitten se huutavaisuus sinänsä, vaan kohtuuttomat odotukset ja kyvyttömyys nähdä hyvää. Kouluta tunteitasi, jotta et enää yhdistä huutamista siihen lapsuutesi oloon niin suoraan.
Toki on positiivista, jos opit hoitamaan rituaalit ilman huutotarvetta, mutta älä vaadi liikaa itseltäsi (sehän on äitisi suurin vika, liika vaativuus, joten luovu siitä). Sellaiset lapset, jotka on kasvatettu huolellisesti huutamatta, joutuvat sokkiin maailmalla törmätessään ensimmäiseen huutajaan. Ei sekään hyvä ole, jos ei se toinenkaan ääripää, jossa kadottaa itsensä sinne huutoon. Tai se, että itseruoskintaan päättyvä huutaminen opettaa lapsesta manipuloijan, joka provosoi muita voidakseen hallita näitä syyllistämällä.
[/quote] Kiitos tästä, annoit oikeasti ajattelemisen aihetta.
Vanhemmalla on oikeus ja velvollisuus näyttää tunteensa ja lasten kanssa saa olla tiukka ja edellyttää hyvää käytöstä. Varsinkin jos kerrot lapselle että "jos ei nyt lopu, niin minä suutun." Tällöin lapsi tietää mitä omasta toiminnasta seuraa. Jos tiukka palaute saa lapsen itkemään, se on hyvä asia. Pettymys ja epämukavuus ovat loistavia kasvun paikkoja.
Huonosta käytöksestä seuraa pahaa mieltä lapselle, jolloin lapsi ei halua toistaa tilannetta.
Lohduttamalla itkun varhaisessa vaiheessa tilanne neutralisoituu, eikä lapselle koidu harmia ja siksi tilanne alkaa alusta. Ainoa asia, jonka lapsi oppii on, että itkemällä pystyy manipuloimaan vanhemman toimintaa.
Jos lapsi oppii että kotona saa aina tahtonsa läpi, voi päiväkodissa tulla shokki kun opettaja jakaa huomionsa 20 muun lapsen kanssa. Huomioon tottunut lapsi reagoi huonolla käytöksellä ja sit onkin vaikeeta kun sitä tiukkaa palautetta tuleekin ilman lohdutusta ja anteeksipyytelyä.
Rajat on rakkautta. Pettymys kasvattaa.