Lapsen surun kesto? Miten autan lasta?

Kuuntele vaan ihan rauhassa. Se on varmaan tärkeämpää kuin se, mitä teet tai sanot.

Piirtäminen (missä mummo on nyt) ? Valokuvien katseleminen, vaikka joka päivä. Kerrot mummosta mukavia juttuja jne.

Yritä kanavoida pojan surua vähän valoisampiin asioihin. Ei kuolema ole vain kuolemaa, muistot jää. Suru kestää kaikilla niin eri ajan että vaikea sanoa mikä on normaalia. Ajattelen kuitenkin, että jos siitä "synkän surun"- vaiheesta ei ala hiljalleen irrottaa niin kannattaa soittaa vaikka perheneuvolaan. Tai mikset voisi jo nyt soittaa ja kysyä neuvoa :)

Ihana, saa ja pitääkin surra.. Kuule, suru ja menetys on tunteita. Ei niitä pidä tuntea vaan ne kuuluu ollakin! Hommaa pari kirjaa surusta.

Hyvä että lapsi on empaattinen :)

Ei ole muita vinkkejä, kuin että kirjastosta löytyy paljon läheisen kuolemaa käsitteleviä kirjoja lapsille. Niille oli yllätyksekseni ihan oma hylly lähikirjastossamme, kun menin etsimään.

Jos mummo kuoli vasta nyt keväällä, ei kuulosta mitenkään liian pitkältä ajalta, vaikka poika on vieläkin surullinen. Se ottaa aikansa. Kun oma poikani kuoli, hänen isoveljensä (joka oli pienempi kuin poikasi, vasta kolmevuotias) oli murheen murtama pitkään, ainakin vuoden, ja alkoi oireilla käytöshäiriöillä. Hän joutui lopulta lastenpsykiatrille ja terapiaan.

Samaa mieltä kuin 3. Auttaisikohan se, jos ohjaisit keskustelua ja hänen suruaan esim. omiin muistoihisi. Voisit kertoa tarinoita ja iloisia asioita. Manipuloi hieman hänen ajattelutapaansa. Ehkä itkua ja pahaa mieltä voisi jotenkin yrittää estää keksimällä jotain kivaa, tyyliin mennään katsomaan telkkaa ja syömään jätskiä keskellä yötä.

Tottakai kuuluu ja saa surra, mutta ei sureminen mitään kivaa ole, johon pitäisi kannustaa ("itke itke pois") varsinkin tässä kun sitä ilmeisesti on jo ollut aika paljon.

Kiitos vastauksistanne!! Luulen, että olen toiminut monella tapaa. Silti lapsen suru on jotenkin niin hankalaa kun haluaisi ottaa pahan mielen pois, mutta kuitenkin suru pitäisi elää. Joskus teenkin tuota että kiinnitän huomion johonkin mukavaan ja joskus se onnistuukin ja lapsi tyytyväisenä nukahtaa. Joskus taas surraan yhdessä ja nukahdetaan. Kai tämä jossakin vaiheessa helpottaa edes hieman. Ikävä on itsellänikin vielä.

Mielestäni pn parempi, että lapsi uskaltaa tuoda surun esiin uudestaan ja uudestaan. Mun lapsi menetti erittäin läheiset isovanhemmat, niin ei muutaman päivän jälkeen enää osannut/uskaltanut surra ja sitähän seurasi pitkän aikaa muita ongelmia. Mutta nämä on aina vaikeita, yhdelle riittää jokin aika, toinen suree monia vuosia... ei ole yhtä oikeaa.

Voimia sinulle ap lapsen surun kanssa!

Minusta tämä oli jotenkin ihana kirja tilanteessa kun isäni kuoli täysin yllättäen. 

Timo Parvela: Tuleeko vaari vielä takaisin?

http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9510343803

Omaan tilanteeseenne sopivampiakin kirjoja varmasti löytyy, juuri kirjastoissa on näihin tilanteisiin ihan varauduttu ja sieltä saa taatusti hyviä vinkkejä. Kirjan kautta lapselle ehkä aukeisi se, ettei ole ainoa, jolla tällainen suru on ja että on ihan normaalia ja oikeutettua surra ja ikävöidä.

Isäni kuollessa 8-vuotias poikamme otti asian tosi raskaasti ja vielä nyt 3 vuotta kuoleman jälkeen saattaa alkaa kysellä asiasta ja ikävöidä vaaria.

ihana herkkä poika. sano että hänestä tulee joskus hyvä mies kun on noin empaattinen, kehaise vähän olevasi ylpeä. mutta samalla yritä välittää viesti että elämä jatkuu ja kuolleet elää muistoissamme, nykyhetkeen ja iloisiin asioihin kannattaa keskittyä myös

Onhan tuo nyt aika erikoista, että lapsi suree lähes puolen vuoden jälkeen noin vahvasti ei niin läheistä mummia. Itse olen ollut suurin piirtein samanikäinen kun oma mummini kuoli. Asia oli ihan luonnollinen, koska ihminen kuoli vanhuuttaan, eikä sitä mitenkään erityisemmin surtu. Elämä jatkui. 

Omat lapset ovat olleet useissa lähiomaisten hautajaisissa, eikä noin pitkää ja vahvaa surukautta ole ollut kellään. Kuolema on osa elämää ja kuollutta voi kaivata, mutta hyvällä tavalla.

Itse hakisin pojalle ammattiapua. Kuulostaa ihan turhan herkältä

Eikä kuulosta. Lapsi suree, koska oma surusi on väistymässä. Lapsi huomaa, että nyt hänen surulleen on tilaa. IHana poika, älä tyrmää häntä äläkä hätäänny. Älä sysää häntä mihinkään tutkimuksiin. Ole läsnä. Ei oo hätää.

Jos kerrot pojalle, ettei mummokaan haluaisi, että hänen perään itketään, vaan muistellaan mukavia asioita. Että on luonnollista vanhojen ihmisten kuolema, on myös lupa ajatella iloisia asioita.

Niin, se vain kun mummo ei ollut vielä vanha, vasta 60 vuotias, mutta oli kylläkin sairastanut pitkään sairautta joka vaikutti hänen toimintakykyynsä paljon. Toki olen sanonut että mummo oli sairastunut ja poika kyllä sen ymmärtää, mutta luulene ttä myöskin se vaikuttaa että lyhyen ajan sisällä menetti sekä ukin että mummon. Toinen pappa ja mummo ovat vielä jäljellä mutta luulen että miettii myös sitä, että hekin ovat suurinpiirtein samanikäisiä kuin jo kuolleet isovanhemmat ja että on mahdollisuus että hekin kuolevat pian. Eli uskoisin että tässä sekoittuu monta asiaa... :(  terv. ap