Voiko valehteleva mies koskaan muutua?
Mieheni valehtelee, jättää kertomatta ja vähättelee asioita, en tiedä miksi. Voiko tälläinen valehtelija koskaan muuttua rehelliseksi? täytyykö minun vain hyväksyä että olen naimisissa epärehellisen miehen kanssa tai erota vai onko vielä toivoa? Onko KENELLÄKÄÄN kokemusta että mies olisi muuttunut?
Kommentit (10)
Pettäjät eivät ainakaan muutu. Vieras pillu himottaa liikaa.
Mä veikkaisin, että voi muuttua, mutta vain jos myöntää itse ongelman ja hakee siihen apua. Sillä, että vaimo sanoo, että "älä enää valehtele", ei kyllä lopeta valehtelua.
Valehtelu on hankala piirre. Ihminen valehtelee, koska on oppinut siten saamaan hyötyä, saamaan asiat menemään toivomallaan tavalla. Mielestäni valehtelua ei pidä hyväksyä, vaan kertoa, että huomaa kyllä toisen valehtelevan. Osoittaa, ettei valehtelu johda hyvään lopputulokseen. Aikuisen muuttaminen on kyllä vaikeaa. Myös joihinkin persoonallisuuden häiriöihin liittyy valehtelutaipumus.
Olen tuntenut pari valehtelevaa miestä. Valehtelu tuntui olevan heille käyttäytymisstrategia, ottivat sen käyttöön hyvin pienissäkin asioissa, mutta valehtelivat myös isoista asioista, kuten esim. siviilisäädystään ja toinen ei kertonut avovaimonsa raskaudesta ja sitten lapsen syntymästä.
Olen pessimistinen muutoksen suhteen, mutta kun ihminen jotain oikein haluaa, hän varmasti voikin muuttua. Kumppanina valehteleva on hankala ja raskas.
Yhtä vaikeasti tai helposti kuin valehteleva nainenkin.
Valehtelee tupakan poltosta, missä on ollut, mitä tehnyt ja sitten on paljon sellaisia mistä en edes tiedä, epäilyttävää outoa käytöstä.. mies on muutoin hyvä mies ja isä. Ollaan juteltu asioista, olen kertonut että toivoisin suhteemme olevan rehellinen, lupasi muuttua, kysyin miksi nyt muuttuu kun ei aiemminkaan ole, sanoi että haluaa pitää perheensä. Siitä on kuukausi, sitten taas valehteli tupakoinnista, minua ei haittaa satunnainen sauhuttelu. Hän ei myöskään kerro mistään suunnitelmistaan minulle kuin hetkeä ennen.. tai jälkeen päin jos kysyn. Kaikki tieto hänestä pitää "lypsää" JOS jotain haluaa tietää..
Valehtelussa on se ikävä puoli, että siitä jää aina kiinni - ennemmin tai myöhemmin. Mua on kans kusetettu tosi lujaa, ei voi kuin ihmetellä miten pokkana toinen pystyy puhumaan potaskaa silmät kirkkaana. Vaikka sen valehtelun voi antaa anteeksi, ja toinen parantaisi tapansa, niin luottamuksen palautuminen on pitkä prosessi. Ehkä mun tapauksessa se ei palaudu koskaan sataprosenttiseksi. Kait sen kanssa oppii elämään.
En tiedä, onko vähätteleminen nyt varsinaisesti valehtelemista (no, riippuu kai vähän minkälaisten asioiden kohdalla niin tekee). Suurenteleminen on mielestäni enemmän lähempänä valehtelmista.
Miehelläsi on pahoja ongelmia, jotka vaikeuttavat sinunkin elämääsi. Ei tuollaista yksikään nainen kauaa kestä. Valehtelu on hänelle selviytymiskeino; haluaa tehdä kaikkea itseään miellyttävää kantamatta vastuuta. Eli tupakoi salassa, pitää omat menonsa salassa jne., mutta haluaa kuitenkin pitää perheensä, koska se on hänelle hyödyksi. Tuo meininki tulee jatkumaan niin kauan kuin sinä sallit sen.
[quote author="Vierailija" time="12.06.2014 klo 16:56"]
Miehelläsi on pahoja ongelmia, jotka vaikeuttavat sinunkin elämääsi. Ei tuollaista yksikään nainen kauaa kestä. Valehtelu on hänelle selviytymiskeino; haluaa tehdä kaikkea itseään miellyttävää kantamatta vastuuta. Eli tupakoi salassa, pitää omat menonsa salassa jne., mutta haluaa kuitenkin pitää perheensä, koska se on hänelle hyödyksi. Tuo meininki tulee jatkumaan niin kauan kuin sinä sallit sen.
[/quote]
Tarkoitatko että pitäisi erota? En saa häntä muuttumaan vaikka valehtelua en salli, aluksi jaksoin itkeä ja riidellä, sitten jutella ja saada hänet tajuamaan että näin ei voi jatkua tai liittomme ei kestä. Nyt alan jo vähän turtumaan vaikka olen erittäin surullinen tilanteesta.
Millaisista asioista on kyse?