Lue keskustelun säännöt.
En halua naimisiin...
03.07.2014 |
...ainakaan mieheni kanssa. Valitettavasti minä vaan kaipaan jotain muuta.
Olen kyllästynyt hänen pikkumaisuuteensa. Keskustelukyvyttömyyteensä. Huumorintajun puutteeseen. Materianhimoonsa. Unelmien prinssistä kuoriutui sohvaperuna. Estoinen, kokeilunhaluton, tylsä seksikumppani.
Kaikki asiat ovat kuitenkin sellaisia, että voin omalla toimunnallani niihin vaikuttaa... Mutta voinko niin paljoa, että se pelastaa suhteemme?
Toisinaan huomaan jo ajattelevani hänestä niin, että käsittelen jo suhdettamme päättyvänä. Mutta miksi? Pelkäänkö sitoutua? Vai olenko kenties loukkaantunut jostain hänen sanomisistaan, joka purkautuu etäisyyden hakemisena?
Kommentit (9)
2 jatkaa. Tärkeintä kaikessa toiminnassa - ja etenkin parisuhteilussa - on se, että olet rehellinen omille tunteillesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Komppaan edellistä ja kirjoittamasi perusteella tuo jättämisvaihtoehto olisi viisaampi.
Jos ette ole jo hankkineet lapsia, niin erotkaa. Ette selvästikään sovi yhteen ja sun on varmasti helpompaa elää ilman että tarkkaillet toista ihmistä hulluuteen saakka.
Älä ainakaan kuvittele, että saat sillä omalla toiminnallasi muutettua miehen sellaiseksi kuin haluat. Jos mies nyt ei ole sellainen jonka kanssa haluat olla, lähde ja etsi erilainen.
Se kuitenkin kannattaa muistaa, että useimmiten alkuvaiheen jälkeen elämästä tulee melko arkista, ihan kaikkien kanssa. On myös se vaihtoehto, että sopeutuu siihen "tylsään, arkiseen" elämään niin että onkin lopulta siinä itse ihan tyytyväinne. Näin on itselleni käynyt. Ahdisti jossain 3-4. vuoden naimisissaolon paikkeilla, mietin jopa eroa, mutta nyt 14 vuoden jälkeen olen hyvin onnellinen, vaikka päältäpäin katsoen elämämme ja suhteemme on tylsä kuin mikä. Mutta ei tämä ratkaisu kaikille sovi ollenkaan.
Meillä on 1,5v ikäiset kaksoset. Ennen lasten syntymää kaikki oli hyvin. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.07.2014 klo 02:00"]
Meillä on 1,5v ikäiset kaksoset. Ennen lasten syntymää kaikki oli hyvin. Ap
[/quote]
raskaushormonit vaikuttavat äidin mielialaan vielä kahden vuoden ajan lapsen/lasten syntymästä. Tuo on huono ajankohta tehdä parisuhdetta koskevia ratkaisuja.
Miehesi vaikuttaa kertomasi mukaan tavalliselta suomalaismieheltä. Harvaa suomimiestä on siunattu huumorilla tai keskustelutaidoilla.
[quote author="Vierailija" time="03.07.2014 klo 02:00"]
Meillä on 1,5v ikäiset kaksoset. Ennen lasten syntymää kaikki oli hyvin. Ap
[/quote]
Tämä selittää paljon, pikkulapsiaika on tosi rankkaa. Kunhan pääsette pahimmasta yli, miehestäkin saattaa taas kuoriutua se sama ihminen, johon olet aiemmin rakastunut. On myös hyvin mahdollista, että sinulla on meneillään jokin oma kriisi (vaikka ikäkriisi), jonka sitten heijastat mieheesi. Aika monet eroavat tällaisen kriisin takia ja tajuavat vasta myöhemmin, että vika ei ollutkaan puolisossa tai parisuhteessa.
Jos olisin sinun tilanteessasi, odottaisin ainakin vuoden tai pari ja katsoisin mihin suuntaan asiat kehittyvät. Sinä aikana hankkisin itselleni jotain mieluista tekemistä, vaikka uuden kivan harrastuksen tai paremman työpaikan, ja keskittyisin miettimään mitä itse elämältäni haluan. Kannattaa myös välillä järjestää kahdenkeskistä aikaa, mutta ei niin, että siihen lataa liikaa odotuksia. Ihan vaan oleminen ja rauhassa keskustelu ilman lapsia on välillä todella rentouttavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.07.2014 klo 02:00"]Meillä on 1,5v ikäiset kaksoset. Ennen lasten syntymää kaikki oli hyvin. Ap
[/quote]
Palstamammojen mielestä syy ei voi MITENKÄÄN olla lasten hankinnassa, vaan olet hormoneista sekaisin, mielenterveysongelmainen tai muuten hankala ihminen.
Lopeta neuroottinen itseanalysointi ja luota havaintoihiisi. Sinulla on tasan kaksi vaihtoehtoa. Joko olet sen kanssa ja lopetat vatkaamisen tai jätät sen ja etsit uuden. Piste.