Paljonko käytät rahaa kesäkukkiin?
On tuo puutarhakärpänen iskenyt ja aina vaan löytyy toinen toistaan ihanempia kesäkukkia.
Varovasti arvellen olen käyttänyt pari satee euroa kukkiin ja multiin jo tähän mennessä.
Mites muilla, paljonko uppoa kesäkukkiin?
Kommentit (22)
600-900 euroa, pihan kaivamiseen, multaan, luonnonkivisiin kukkapenkkeihin, laattoihin ja ajoteiden soraan meni n. 40 000 euroa. Puutarhurin laskuun vuodessa noin 15 000 (kitkee, haravoi, leikkaa puut, pensaat ja nurmikon).
50 e. Perennapenkit on, mutta lisäksi etupihan kahteen ruukkuun jalopelargonioita 24 e ja takapihan terassin ruukkuihin kaksi köynnöstä.
Ihan liikaa. Toista sataa varmasti vain kesäkukkiin. Vaikka joka kesä ostan uusia perennoja, silti tulee hankittua yhden kesän prinsessojakin.
Rahat vähissä, joten en varmaan euroakaan. Kurjaa. Jos olisi varaa, parvekkeen somistukseen menisi varmaan sellaiset 50 euroa.
30 euroa meni tänä vuonna parvekekukkiin. Pelargonioita lähinnä. Mökillä ei mitään, luonnontilaisena on kauneimmillaan.
Aika vakio ollut viime vuodet sellaiset 80 euroa.
täytekukaksi ostan aina halpoja kukkia, samettiruusua ja kesäneilikkaa. Ostan kukat aina paikalliselta puutarhalta joka erikoistunut kausikukkiin. Heillä on hiukan kalliimat hinnat kuin isolla ketjupuutarhalla mutta laatu paljon parempi. Isommat ja hyvin hoidtut taimet
Ei vielä yhtään.ajattelin tarkkarista hakee 6 kukkaa 4€:lla. Eiköhän niillä pärjätä.
75 euroa on mennyt tänä kesänä.
Ruukkuihin on mennyt n. 60 euroa.
10e meni sipuleihin,niitä tungettu maahan kohta joku 200 kpl ja isoon kukkaruukkuun 12e kukat. Muuten menny pihahommiin muutama tonni,kun kaivuri veti puol metriä hehtaarilta maata pois,kuorma-autollinen uutta multaa ja 100e nurmikon siemeniin. Nyt ootellaan ruohoa kasvavan ja kukat puskee hyvällä tuurilla loppukesästä,viimistään ens kesänä.
Taisin maksaa kehäkukkien siemenistä muutaman euron.
Mies osti ovelle amppelin, missä verenpisara.
Kieloja on haettu metsästä.
En yhtään. Ei toimi tällä reissaamismäärällä parvekekukat.
180 euroa kesäkukkiin ja multaa on jäljellä viime vuodesta.
Alle satanen. Eniten rahaa menee miljoonakelloihin, joita ostan joka vuosi yhdeksän.
Kaksi lobeliaa amppeleissa kodin1:stä, maksoi 15 e. Turhaa tuhlata enempää, saan tapettua ne kuitenkin.
Olisokohan noin sata euroa. Vihannesten siemeniä, kukkia ja multaa. Vaikka päätin en tänä vuonna laita mitään, olen nimittäin ollut sairas vuoden päivät. Ihmmeellisesti vain virkistyin ,nyt on multasormi taas voimissaa.n
200 aika tarkalleen.
Terassille kolme hortensiaa ja kolmeen ruukkuun joatain muita kesäkukkia sekalaisesti. Hortensieista 2kuoli jo viikossa :( Muut ovat vielä elinvoimaisia ja nättejä.
Loma-asunnon kymmeneen pelargoniaan 24 e, orvokkeihin/samettiruusuihin ja petunioihin toinen saman verran. Mielestäni kohtuullinen summa isoon pihaan.
Perennapenkit tehtynä - suosittelen! :)