mies juuri pakkasi ja lähti..

mutta useasti on lähtenyt.

Kyllä asiat siitä lutviutuu.

*halaus*

Jollei omia ennestään, niin ei kun uutta miestä vaan putkeen sen jälkeen, kun olet jonkin aikaa hengähtänyt tuosta suhteesta!



Jos taas sinulla jo on lapsia, keskity heihin ja anna heille aikasi.

ovat varmaan pikkuhiljaa järjestymässä kun tunnet jonkinlaista levollisuutta ensimmäistä kertaa. Ajattele niin, että jos teidän suhteenne on sellaiseksi merkittäväksi tarkoitettu, hän kyllä palaa ja kaikki muuttuu parhain päin. Voihan nuo nyt olla ns. kasvukipuja, puolin sun toisin. Ihan hyvä tuolla tavalla " puhdistaa ilmaa" , vaikka tosi kauhealta varmaan se nyt tuntuu. Kyllä se siitä, uskon niin. Tuo voi olla uusi suunta, vanha kangas synnyttää aina jotain uutta (Shakespeare)

mut aattelen kuitenki kaikkee esim. mitä sukulaiset sanoo,hylkääkö mut,menetänkö välit miehen tyttäriin,vauvakuume,ja se yksinäisyys,tosin se oli jo läsnä tässäkin suhteessa..uskaltaakohan enää koskaan luottaa kehenkään..ja syyllisyys siitä et eikö sen pitäisi sattua kun toinen lähtee...mut tällä kertaa ei vaan satu,näen jo valoa tunnelin päässä!

ap

siis jos nyt tiedät ja ainakin muut tietää ettei suhteestanne tuu mitään. ni luuletko että vauva muuttaisi jotain?

Vittu mä inhoon ihmisiä jotka tekee lapsia yrittääkseen paikata suhdetta mieheen, mielummin vaikka nainen hommaa lapsen yksin yhen yön panon kaa ja toivoo todella lata kuin että lasta pidetään nappulana aikuisten suhteessa ja annetaan hänen niskoille pelastaa aikuisten suhde..ja mitäs sit kun se ei onnistukkaan?

Tosin ehkä tekisi hyvää olla vähän aikaa ihan itsekseen ja sitten, kun aika on valmis niin uusi mies ja vauva touhut uudelleen käyntiin.



Jos suhteessa on henkistä väkivaltaa ja se ei selvästikkään ole mitenkään kovin vakaa ja turvallinen niin onko siihen järkeä vauvaa puuhata?



Voimia,tsemppiä ja kaikkea hyvää toivon minä sinulle!!

Vierailija:

siis jos nyt tiedät ja ainakin muut tietää ettei suhteestanne tuu mitään. ni luuletko että vauva muuttaisi jotain?

Vittu mä inhoon ihmisiä jotka tekee lapsia yrittääkseen paikata suhdetta mieheen, mielummin vaikka nainen hommaa lapsen yksin yhen yön panon kaa ja toivoo todella lata kuin että lasta pidetään nappulana aikuisten suhteessa ja annetaan hänen niskoille pelastaa aikuisten suhde..ja mitäs sit kun se ei onnistukkaan?

Motiivi on aivan väärä. Sinun pitäisi ap lakata murehtimasta kulisseja ja seistä rohkeasti oman elämäsi omilla jaloilla.

ja mulla edellisestä liitosta kaksi,ja hänellä myös,kaikki ovat nyt täällä.paremmin oon aina pärjänny lasten kanssa kuin miesten.ensimmäinen mies oli väkivaltainen sen 7 vuotta mitä yhteiseloa kesti,ja nykyinen oli päällepäin hyvin kiltti,mut todellinen mollaaja.en todellakaan tiedä mitä teen..

ap

Elämä kantaa, kun vaan uskot itseesi ja tulevaan. Keskity itseesi ja lapsiisi.

niin älä päästä siitä tunteesta irti, se on oikea. Mollaajan kanssa on yhtä tuhoisaa olla kuin hakkaajan. Tee jotain ratkaisevaa nyt kun hän on poissa, ennen kuin tulee takaisin ja alkaa taas olettaa että tottakai sinä otat kun olet aina ennenkin ottanut.

haluatko elää jatkuvasti väkivaltaisessa suhteessa? anna tyypin lähteä ja älä vaan tee yhteistä lasta hänen kanssaan!



nimimerkillä kokemusta asiasta.

Ethän anna kohdella itseäsi noin? Sinä olet arvokas, hieno ihminen, älä alistu tallottavaksi! Mieti myös minkälaisen miehen- ja parisuhdemallin lapsesi saavat?

nyt vaan en enää ota sitä tänne, pakkas viimesen kerran kassinsa.nyt ollaan joulukuusta saakka asuttu eri osoitteissaa.karmee on ikävä, mutta parempi näin kaikille. en halua mitään pelleilyjä enää,en jaksa eikä nauruhermot riitä enää.

mies on joka ikinen kerta tullut takaisin,ihan pokkanaamalla, mutta nyt ei oo enää avaimia tänne joten minä ainoastaan päätän kuka sisälle tulee ja mies ei niihin valitettavasti kuulu.



tsemppiä

Minä seurustelin 7 vuotta miehen kanssa jota en ensimmäisen vuoden jälkeen enää rakastanut - juuri samasta syystä kuin teillä. Mies käytti minuun henkistä väkivaltaa ja jos/kun yritin hänelle jotain sanoa vastaan, hän jollain tapaa aina käänsi tilanteen minun syyksi. Olin kai tuolloin niin heikko, että otin kaiken aina vastaan ja tein itsestäni marttyyrin. Sitten MINÄ olin aina se, joka pyysi anteeksi, vaikka mies oli se jonka olisi kuulunut pyytää minulta anteeksi.

Kun pääsin omassa elämässäni sen verran eteenpäin, että muu elämäntilanteeni normalisoitui, sain sen verran voimia koottua, että myönsin vihdoin ettei suhteestamme tule mitään. Erosimme ja mies ruikutti aikansa perääni, mutta tajusi viimein että niin oli parempi.

Kun muutin sitten omaan asuntooni, oli kuin suuri kivi olisi pudonnut harteiltani. Olin niin valtavan helpottunut. Hyvin pian tapasin nykyisen mieheni ja joka päivä olen onnellinen siitä, että löysin hänet. Exän kanssa riitelimme päivittäin, nykyisen mieheni kanssa ehkä kerran kuukaudessa. Itse asiassa yksikään riitamme ei ole ollut niin paha kuin tämän exän kanssa ne ihan arkisimmat joka päiväiset riidat.

Kun asuin exän kanssa, en halunnut koskaan mennä kotiin. Nykyisin odotan innolla pääseväni takaisin työpäivän jälkeen kotiin.

Sukulaisista huolehdin kanssa, mutta on se vaan kumma, miten tuollainen tilannekin vain lähentää välejä. Minä ainakin sain isovanhemmistani ja vanhemmistani elinikäiset ystävät eroni myötä. He ymmärsivät tilanteeni ja tukivat minua monin tavoin.

Vierailija:

mut aattelen kuitenki kaikkee esim. mitä sukulaiset sanoo,hylkääkö mut,menetänkö välit miehen tyttäriin,vauvakuume,ja se yksinäisyys,tosin se oli jo läsnä tässäkin suhteessa..uskaltaakohan enää koskaan luottaa kehenkään..ja syyllisyys siitä et eikö sen pitäisi sattua kun toinen lähtee...mut tällä kertaa ei vaan satu,näen jo valoa tunnelin päässä!

ap