Kuvailkaa synnytyskipua!

Se kipu on erilaista eri synnytyksissäkin. Sekin vaikuttaa paljon, saatko kivunlievityksen ja mihin aikaan. Ja sekin, kauanko synnytys kestää.  Kukaan ei voi sanoa sinulle että mitä juuri sinä tulet tuntemaan. Hyvällä tuurilla saat kunnon kivunlievityksen jo ennen kuin kovia kipuja edes on, ja synnytytät hallitusti ja hyvillä mielin eikä koko aikana tarvitse olla kovin kipeä.

Oma ensimmäinen synnytykseni oli hankala, ja kipu oli kova. Sitten taas toinen synnytys oli synnytykseksi lähes kivuton. Odotin koko ajan, milloin kipu yltyy niihin mittasuhteisiin että on pakko lähteä synnärille, eikä se kipu koskaan tullut niin kovaksi. Ensimmäisen synnytyksen kipua oli erittäin vaikea sietää, kun taas toisen synnytyksen kipu oli sellaista kirkasta, voimakasta ja voimaannuttavaa.

Oli se kipu millaista vain, niin jossain vaiheessa se loppuu kuitenkin. :)

Kuule, siitä selviää. Musta luonto on hoitanut hienosti, ettei sitä kipua muista tarkasti. Sattuu paljon mutta kaks synnytystä takana ja toisessa tajusin olla taistelematta kipua vastaan ja oli helpompaa. Yritä rentoutua ja älä lue näitä kauhukertomuksia liikaa.

Luonteeltaan kipu, ainakin minulla, oli kuin menkkanramppeja. Vain sata kertaa vahvempia.

Avautumisvaiheen loppuvaihe on kovin, ponnistuvaihe kestänyt kaikissa synnytyksissä 2 minuuttia joten lyhytaikaista.

Mulla toimi ilokaasu, osasin rytmittää sen oikein.

Jokaisessa synnytyksessä olen ajatellut ponnistusvaiheen alettua että joko nyt.

Ensimmäinen oli luomusynnytys eikä sekään ollut ylivoimainen, kolme tuntia oli tekemisen meininki.

Läpi ihmiskunnan historian naiset ovat synnyttäneet ja suurin osa useita lapsia.

Nykyään on vieraannuttu kaikesta normaalista ja synnytyskin koetaan jonaan hirveänä peikkona.

Kovaa työtä, raivoa, tarvetta käyttää kovasti voimia ja murista matalalta. -

Valkohehkuista, sähkönsinistä tuskaa, joka on niin sanoinkuvaamatonta, ettei jaksa edes itkeä. Kaikki voimat valuvat siihen, että yrittää saada henkeä. Eniten toivoo, että taju menisi ja armahtaisi hetkeksi.

Ja kaikkea siltä väliltä x5

[quote author="Vierailija" time="26.05.2014 klo 23:03"]

Avautumisvaiheen loppuvaihe on kovin, ponnistuvaihe kestänyt kaikissa synnytyksissä 2 minuuttia joten lyhytaikaista.

Mulla toimi ilokaasu, osasin rytmittää sen oikein.

Jokaisessa synnytyksessä olen ajatellut ponnistusvaiheen alettua että joko nyt.

Ensimmäinen oli luomusynnytys eikä sekään ollut ylivoimainen, kolme tuntia oli tekemisen meininki.

Läpi ihmiskunnan historian naiset ovat synnyttäneet ja suurin osa useita lapsia.

Nykyään on vieraannuttu kaikesta normaalista ja synnytyskin koetaan jonaan hirveänä peikkona.

[/quote]

Kyllä se yhä onkin peikko silloin tällöin. Äitejä ja lapsia kuolisi tähä luonnollisuuteen ilman nykylääketiedettä edelleenkin.

Se on ihan järjetöntä kipua, mutta jollain oudolla tavalla sitä kipua jää ikävä. Synnytin yli 4kg vauvan ja voisin synnyttää vielä uudelleen.

Menkkakivulta tuntuu. Jos saa kipulääkkeet, kuten Mä sain ja otin, homma on ihan siedettävä. Avautumisvaihe oli mulla inhottavin. Sen jälkeen kaikki jees.

Mulla on yksi synnytys takana ja toinen tulossa (toinen on tosin edellisen synnytyksen repeämien ja vauvan suuren koon vuoksi toivottavaso sektio..)

muttamutta, synnytys käynnistyi lapsivesien menolla ja supistukset alkoivat n. Tunnin päästä tästä.

supistuskipu oli itselläni sellaista kuukautismaista jomotusta joka tuntui menevän aaltoina, ensin vatsa kovettui, alaselkää vihloi, vatsaan sattui ja lopuksi reisiin. Kivun kesti hyvin kun sai liikkua! Käyrillä makaaminen sairaalassa sen sijaan oli todella inhottavaa ja muutenkin paikallaan pysyminen. Kipu tuntui "hankalalta", mutta ei missään vaiheessa yltynyt niin kovaksi kuin olin kuvitellut. Liikkuminen auttoi tosi paljon! Käveleminen ja kyykkiminenkin! Kipu tuntui jollain tapaa myös "positiiviselta" --> jokainen supistus vei tilannetta eteenpäin.

Ponnistusvaihe oli kivuliain, vauva oli iso ja poikkiasennossa joten ponnistusvaihe kesti liki kaksi tuntia. Silloin kipu alkoi jo ahdistaa ja itkettää. Vauvan syntyminen tuntui siltä kuin halkeaisi.

Mun vinkit on, että pysy liikkeessä ja kuuntele omaa kehoasi! :) Keho tekee oikeasti sen työn kuin itsestään kun antaa sille vain mahdollisuuden siihen ottamalla kivut vastaan.

Mulla on yksi synnytys takana ja toinen tulossa (toinen on tosin edellisen synnytyksen repeämien ja vauvan suuren koon vuoksi toivottavaso sektio..)

muttamutta, synnytys käynnistyi lapsivesien menolla ja supistukset alkoivat n. Tunnin päästä tästä.

supistuskipu oli itselläni sellaista kuukautismaista jomotusta joka tuntui menevän aaltoina, ensin vatsa kovettui, alaselkää vihloi, vatsaan sattui ja lopuksi reisiin. Kivun kesti hyvin kun sai liikkua! Käyrillä makaaminen sairaalassa sen sijaan oli todella inhottavaa ja muutenkin paikallaan pysyminen. Kipu tuntui "hankalalta", mutta ei missään vaiheessa yltynyt niin kovaksi kuin olin kuvitellut. Liikkuminen auttoi tosi paljon! Käveleminen ja kyykkiminenkin! Kipu tuntui jollain tapaa myös "positiiviselta" --> jokainen supistus vei tilannetta eteenpäin.

Ponnistusvaihe oli kivuliain, vauva oli iso ja poikkiasennossa joten ponnistusvaihe kesti liki kaksi tuntia. Silloin kipu alkoi jo ahdistaa ja itkettää. Vauvan syntyminen tuntui siltä kuin halkeaisi.

Mun vinkit on, että pysy liikkeessä ja kuuntele omaa kehoasi! :) Keho tekee oikeasti sen työn kuin itsestään kun antaa sille vain mahdollisuuden siihen ottamalla kivut vastaan.

Arvelin itselläni olevan matala kipukynnys, ja sitä se tuntui kyllä olevankin. Esim. huusin ja vääntelehdin avautumisvaiheen alusta alkaen, ei todellakaan ollut mistään puhaltelusta ja hengittämisestä apua. Amme ja suihku ainoat, mitkä "luonnonmukaisista" menetelmistä auttoi. Sain onneksi epiduraalin, mutta sitä ennen useampi tunti pahimmissa kivuissa. puudutus oli kyllä ihana tunne sen jälkeen, ja esim. ilokaasua en voinut käyttää kun oksetti jo ensimmäinen henkäys.

Kipu tuntui eniten alaselässä, ihan kuin joku polttaisi sisältä päin. Epifuraali auttoi tähän uskomattoman hyvin, en olisi selvinnyt itse tajuissani läpi ilman sitä, mutta kaikki riippuu synnytyksestä, sen kestosta ja omasta kipuherkkyydestä. Ponnistusvaiheessa mulla oli jo loppunut epin vaikutus, mutta se ponnistaminen ei tuntunut enää missään.

Synnytys oli ihanaa. Ensimmäisen perusteella synnyttäisin mielelläni uudestaankin mutta yksi riittää. Oikeen positiiviset mielikuvat jäivät!

Itse pelkäsin synnytystä etukäteen todella kovasti. Kävin pelkovalmennuksessa ja meinasin sielläkin pyörtyä. Panikoin...

Neuvoni: ajattele ja tunne kaikki mahdolliset pelot ja kivut etukäteen, tulet huomaamaan ettei se ole niin paha todellakaan. Synnytyksessä odotat vain koko ajan sitä "pahaa" ja kohta huomaat että se onkin ohi jo. Ja pahaa ei tullutkaan.

[quote author="Vierailija" time="26.05.2014 klo 23:03"]

Avautumisvaiheen loppuvaihe on kovin, ponnistuvaihe kestänyt kaikissa synnytyksissä 2 minuuttia joten lyhytaikaista.

Mulla toimi ilokaasu, osasin rytmittää sen oikein.

Jokaisessa synnytyksessä olen ajatellut ponnistusvaiheen alettua että joko nyt.

Ensimmäinen oli luomusynnytys eikä sekään ollut ylivoimainen, kolme tuntia oli tekemisen meininki.

Läpi ihmiskunnan historian naiset ovat synnyttäneet ja suurin osa useita lapsia.

Nykyään on vieraannuttu kaikesta normaalista ja synnytyskin koetaan jonaan hirveänä peikkona.

[/quote]

Kipaisehan ensin kerralla laitokselta kotiin niin että kurkkaan keskolan ovelta. Näet sieltä, että tosiaankaan ei raskaudessa ja synnytyksessä mene kaikki aina hyvin. Jos oltaisiin tässä niin hirveän luonnollisia, niin aika moni äiti ja lapsi kuolisi synnytyksessä.

Eniten synnytyksiä pelkäävät äidit, jotka ovat jo aiemminkin synnyttäneet. Kyllä se kertoo jo aika paljon siitä millainen synnytys voi olla.

[quote author="Vierailija" time="26.05.2014 klo 23:00"]Kuule, siitä selviää. Musta luonto on hoitanut hienosti, ettei sitä kipua muista tarkasti. Sattuu paljon mutta kaks synnytystä takana ja toisessa tajusin olla taistelematta kipua vastaan ja oli helpompaa. Yritä rentoutua ja älä lue näitä kauhukertomuksia liikaa.

[/quote]

Mielestäni pelko ja kauhukertomukset pitää juuri kohdata ja silloin huomaa ettei se niin paha ollutkaan. Kuten elämässä usein niin muutenkin.

Ei se kipu niinkään, mutta ekan synnytyksen pitkäkestoisuus vei voimat tosissaan. (17h, ponnistusvaihekin 1,5h) eli kivut kyllä kestää, mutta fyysinen kunto oli lopahtaa, sitä vaan ei enää meinaa jaksaa ponnistaa tai muutakaan. Toinen synnytys oli onneksi lyhyt (6h), kivusta ei jäänyt minkäänlaista pahaa muistoa.

Mulla alkoi eka tihkumaan lapsivettä. Siinä vuorokausi odoteltiin supistuksia, mutta eivät alkaneet. Joten supistukset käynnistettiin lääkkeillä...ja tulivatkin sitten kerta laakista n. 3min. välein. No siinä ei elimistö hirveesti ehtiny tottumaan ajatukseen. Sain kipulääkettä pistoksena reiteen...eipä auttanut. No synnytys salissa sain epiduraalin ja sit olin "taivaassa", jopa torkahdin hetkeksi ennen ponnistusvaihetta. Ponnistusvaihe kesti 20 min. ja syntyi pieni poika 2620g!

Kuvittele kaikki kivut, joita sulla on elämän aikana ollu. Kuvittele, että ne iskis yhtä aikaa. Kerro se tunne n. miljoonalla. Kuvittele, että se kestää semmoset 18 tuntia, viimesen tunnin ihan yhtäjaksosesti. Semmonen on synnytyskipu.

En ottanut epiduraalia enkä muitakaan tuntoa vieviä kipulääkkeitä ja tässä sitä ollaan.

Kipu oli aluksi erittäin lievää, lanteiden keinuttamisella ja hyräilyllä pärjäsi.

Avautumisvaiheessa olin kuumassa suihkussa ja kylvyssä hyräilemässä.

Kun lapsivedet menivät (13h synnytystä takana) niin kipu muuttui teräväksi, onneksi siitä ei kuitenkaan mennyt pitkään kun alkoi ponnistuttamaan. Silloin unohtui kipu, tai siitä tuli voimaannuttavaa. Kaikki kipu katosi sillä hetkellä kun sain vauvamme rinnalleni.

Synnytyskipu ja sen tunteminen on kovin yksilöllistä, mutta kuten sanottu: luonto hoitaa ja kipu unohtuu :). 

Minä luin kauhukertomuksia kivusta ennen synnytystä, mutta ei kukaan voi todella selittää sinulle sitä kipua, se on itse koettava :). 

Tsemppiä!

Olisi kiva jos alapeukuttajat kommentoisivat alapeukutuksia.

Supistukset oli aluksi inhottavia, mutta niiden yli selvisi jotenkin lantiota heiluttamalla ja hyppimällä. Lopuksi ei voinut kuin itkeä ja maata sängyssä. Synnytyssaliin vietiin pyörätuolilla ja vollotin kivusta koko matkan. Sitten aloin täristä horkassa. Sain ilokaasua, mutta ei se kipua poistanut vaan teki pöhnäisen olon. Sitten meni lapsivesi ja kipu paheni entisestään. Supistuksen aikana olo oli sietämätön ja aloin olla tosi sekaisin. Sitten laitettiin epiduraali ja kivut hävisi mutta horkka tuli takaisin. Kun se loppui, olo oli ihan hyvä. Kohta alkoikin tuntua painetta ja ponnistin lapsen ulos helposti ja nopeasti, eikä tuntunut missään.

Omalla kohdalla siis supistukset pahin vaihe. Ja se joka väitti että kivun unohtaa, minä en ole unohtanut todellakaan.