Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tajusitko nuorena olevasi hyvännäköinen?
17.04.2014 |
Te, ketkä olitte nuorina (yläaste/lukioiässä) hoikkia ja hyvännäköisiä, tajusitteko sen silloin? Tajusitteko, kuinka hoikat jalat, vatsa ja kauniit kiinteät rinnat teillä oli? Harmitteletteko nyt aikuisena lapsuuskuvia katsellessa hyvää ulkonäköä (siis te, jotka sitten pyöristyitte tai muuten rumenitte, kun täytitte jotain 20)?
Itse olin lapsena todella lihava ja ruma. Eikä nyt laihtumisenkaan jälkeen ole kroppa mikään mallivartaloinen ja naamakin on perussuomalainen mitäänsanomaton. Itse ainakin tiesin lapsena olevani ruma, en tietenkään ihan pienenä, mutta kyllä siinä yläasteiässä tajusi, että oli lihava ja rumat piirteet muutenkin. Mutta mietin, että ymmärtääköhän moni kaunis ja hoikka nuorena, että on oikeasti sitä A-luokkaa?
Kommentit (20)
En ymmärtänyt. Olin hoikka, melko lihaksikas urheiluharrastuksen vuoksi ja hiukset oli vaaleat pitkät. Poikaystäviä kyllä riitti. Silti vihasin kroppaani, laihdutin koko ajan ja pukeuduin peittäviin vaatteisiin. En käynyt edes uimarannalla, koska olin mielestäni kauhea läski.
Surettaa että vanhempani eivät koskaan kehuneet minua "maailman ihanimmaksi tytöksi". Saivat kasvatettua lapsen, jolla todella huono itsetunto. Vasta omat lapset saatuani olen ollut sinut itseni kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tajunnut koska haukuttiin joka välitunti läskiksi. Vyötärön ympärys oli alle 60cm. Kommentit vaikuttivat enemmän kuin peili.
Tajusin siitä, että vastakkainen sukupuoli oli kovasti kiinnostunut ja sain paljon kehuja. Mutta toki aina sitä nuorena löysi "vikoja" itsestään, vaikka treenasi kilpaurheilua ja vatsa oli täysin lauta jne. Sitten harmitti olemattomat rinnat jne. Nyt 30 vuotiaana olen mielestäni kauneimmillani: nuoren näköinen mutta itsevarma ja tyytyväinen itseeni, löytänyt tyylini.
16-vuotiaana tajusin et hei enhän mää mikään ruma oo! :D
Kivuliainta on se että olen aina tajunnut olevani poikkeuksellisen hyvännäköinen. Siitä ei vain koskaan ollut mitään hyötyä. Tosin miehenä se ei ilmeisesti ole sama asia kuin naisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tajusin toki. Ja päädyin ajattelemaan, että ulkonällä saatu huomi on kevyttä ja hiukan vaarallista. Pyllynnipistejöitä, miehiä, joita naisen ajatukset eivät kiinnosta jne. Ulknäkö on myös lahjakkuutta, jota voi ja saa kehittää ja käyttää. Itse päädyin akateemiselle uralle, mutta arvostan myös ulkonäöllään työtä tekeviä.
Jollain tasolla. En ehkä kuitenkaan arvostanut sitä niin paljon kuin olisi "pitänyt". Ylpeys, tuo suomalaisten perisynti nimittäin. Olin siis oikeasti kaunis ihminen, nuori (tietysti) pitkä, hoikka, tummapiirteinen, kaunis uuma ja rinnat. Poikia olisi ollut mutta olin turhan häveliäs ja ajattelin että eihän ne muuta halua kuin.. Ja kovasti poikien kanssa pörräämällä pelkäsin että tyttökaverit menee ja ne ajattelevat mun olevan ylimielinen.
Ehkä olisi ottanut enemmän ilon irti jos olisi tiennyt että kahdenkymmenen vuoden päästä olen rinnaton ja kortisonin turvottama syöpäpotilas. Niin ja ryppyjäkin on. Saatana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noup, en tajunnut, harmi vielä, ettei kukaan kotonakaan mitään kehunut, mutta se oli sitä aikaa...
Kuljen teltoissa nykyään, vaikka olen ihan vaan normaalipainoinen.
Apua. Tajusin kyllä. Itse asiassa ihailin peilikuvaani tämän tästä. Mulla oli omassa huoneessa lähes seinänkokoinen seinäpeili jossa peilailin itseäni. Varsinkin se todella timmi vatsalihasalue sai mut olemaan ylpeä itsestäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tajunnut. Mielestäni minulla oli valtaisa peppu ja lihavat reidet. Tissit oli liian pienet ja rumat.
Tissit olivat oikeasti pienet, mutta jos painoa oli 47 kg ja pituutta 165, niin ei se takapuoli ihan hehtaariluokkaa voinut olla.
Olen nykyisin ulkonäkööni paljon tyytyväisempi kuin nuorena, vaikka naama alkaakin rupsahtaa.
Mä en koskaan pohtinut ulkonäköäni. Olin hoikka ja nätti, poikaystävän sain aina kun halusin. En osaa sanoa tuohon mitään, että tajusinko olevani nätti, koska en tosiaan sitä ikinä miettinyt tai vertaillut itseäni muihin. Toista se on nyt päälle 3-kymppisenä... Olen edelleen samoissa mitoissa enkä kai ole vielä rupsahtanutkaan, mutta johonkin on kadonnut se "varmuus". Katson itseäni paljon kriittisemmin kuin silloin nuorena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen vauvasta asti ollut isompi kuin muut. Aina siitä länkytettiin terkkarilla, luokka"kaverit" väänsivät vitsiä ja tietyt mulkerosukulaisetkin huomauttelivat asiasta.
Olen aina inhonnut ulkonäköäni ja päälle parikymppisenä sairastuin jonkin sortin ahmimishäiriöön. Sen seurauksena minusta tulikin sitten sairaalloisen lihava.
Jokunen vuosi sitten katselin vanhoja lapsuus- ja nuoruuskuvia ja tajusin, että olin vain noin 5-7 kiloa ylipainoinen, muuten ihan tavallisennätti tyttö. Jos olisin saanut olla rauhassa, on paljon mahdollista, että pituuskasvu olisi hävittänyt ylipainon. Nyt söin kestääkseni kiusauksen ja lievittääkseni pahaa mieltä.
Vihdoin viimein lähes nelikymppisenä olen kasvamassa aikuiseksi ja oppimassa arvostamaan itseäni. Teen tietoisempia valintoja ja yritän olla hyvä itselleni. Harmittaa vain, että elämäni olisi voinut mennä ihan toisella tavalla.
Luulin olevani kaunis, vaikka todellisuudessa olin tajuttoman ruma ryysyineni ja suttuisella meikillä varustettuna. Nyt näin vähän vanhempana nuorena, parikymppisenä, tunnen itseni kauniiksi, kun pukeutuminen on asiallista ja meikki, sekä kampaus hillitty ja siisti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olin nuorena tosi pieni ja rimpula. Vasta 30+ eron jälkeen tajusin että olinkin kaunis ja siro ja miesten mielestä upea:) No, parempi myöhään....
Tajusin tottakai kun katsoin peiliin ja miehet lähti perään.
Muistan, että 15 vuotiaana tajusin poikien ja miesten katsovan minua "sillä silmällä" joka hämmensi ja ahdistikin. Etenkin kun aikuiset miehet huomasivat minut ja olin ennen pitänyt heitä vain "isähahmoina" ja turvallisina aikuisina. Minulla kesti myöhään naiseuden puhkeaminen ja kuukautisetkin alkoivat vasta 17 vuotiaana, joten sain rauhassa olla lapsi aika myöhään. Käytin myös peittäviä vaatteita teininä, koska en halunnut huomiota johon en ollut valmis. Mutta olen siis jo nuoresta tiennyt olevani sievä ja nätti.
Alakoulusta asti mua kiusanneet haukkuivat vielä teini-iässä läskiksi ja ties miksi muuksikin, joten jossain vaiheessa en ajatellut itsestäni kovin kauniisti. Sitten seitsemäntoista ikävuoden paikkeilla vaihdoin paikkakuntaa ja sain monesti kuulla olevani kaunis ja hyväkroppainen, mistä sitten pikkuhiljaa seurasi se, että aloin nähdä itseni uusin, realistisemmin silmin.
Nuorena minusta tuntui, että olen liian lihava, ruma naamastani ja hiukset on kamalat, lisäksi vartalo aivan kauhea. Olin aina se, jota haukuttiin läskiksi ja rumaksi.
Nyt kun olen yli 40v ja katselen valokuviani, tajuan, että olin aivan normaalipainoinen (jopa normaalipainon alarajoilla), peppuni oli kauniin pyöreä, rinnat upeat, ampiaisvyötärö, kasvot kauniit ja hiukset terveen kiiltävät ja vahvat. Lisäksi silmät sädehtivät nuoren tytön kiinnostusta elämään.
Ei voi kuin ihmetellä vääristynyttä minäkuvaani silloin nuorena.
Tajusin. Sain jo hyvin nuorena kuulla kehuja ulkonäöstäni niin tytöiltä kuin pojiltakin. Jopa miesopet ja vanhemmat miehet kuolasivat perääni...:(
Ehkä juuri sen takia halusin itselleni miehen, jota eivät ulkonäköasiat voisi vähempää kiinnostaa.
Alue: Aihe vapaa
En tajunnut silloin ja nyt olen jo vanha kurppa ;)