Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En osaa päättää hankinko toisen lapsen
03.04.2014 |
Moni varmaankin heti tyrmää minut ja sanoo, että jos olen epävarma toisesta lapsesta, niin sellaista ei pidä hankkiakaan. Olitteko te 100 % varmoja asiasta, vai askarruttiko asia ennen kuin aloitte yrittää toista?
Haluaisin vielä toisen lapsen - siis periaatteessa ja tunnetasolla. Haluaisin, että esikoisella, nyt melkein 3 v, olisi sisarus, joka olisi läpi elämän rinnalla. Myös sitä tahtoisin, että olisimme perheenä nykyistä isompi. Tahtoisin vielä kokea toisen kerran vauvavaiheen.
Ensimmäinen valui vähän hukkaan ja nyt se suruttaa. Lapsi syntyi reippaasti etuajassa, enkä ollut ehtinyt käsitellä äidiksi tulemista etukäteen omassa mielessäni. Suren sitä, etten saanut tuota raskauden loppuaikaa ja valmistautumista kaikkeen. Lapsi tuli elämään rytinällä - pelkoakin siinä oli matkassa ja synnytys todella traumaattisen kivulias. Täydellinen kontrollinen puute. Piuhoissa liikkumatta sängyssä.
Ja kun se maailman ihanin käärö tuotiin syliin, olin ennen kaikkea vain huojentunut, että olin hengissä. Äidintunteiden syntyminen kesti jonkin aikaa.Imetys ei onnistunut, enkä osannut mielestäni olla ehkäpä juuri tästä tai edellä mainitusta syystä niin hyvä äiti kuin olisin halunnut.
Vauvavuosi oli väsymystä ja masennusta. Mutta samalla myös koin vauvasta onnea. Tuo vauva on nyt jo iso poika, ja rakkaus häntä kohtaan on suunnaton. Hän on tasapainoinen, oikeudenmukainen ja osaa osoittaa tunteitaan ja hellyyttä. Hänestä on pidetty hyvää huolta ja hän on saanut rakkautta runsaasti sekä minulta, mieheltäni, isovanhemmilta että muilta läheisiltä. En siis koe, että olisimme kuitenkaan näin jälkikäteen pilanneet häntä rankasta alusta huolimatta. Paljon on kuitenkin ehtinyt tapahtua. Palasin töihin, mikä on ollut mahdotonta tasapainottelua kodin ja työn välillä. Mieheni kanssa meillä ei ole ollut energiaa panostaa enää suhteeseemme. Elämä lapsiperheenä on oikeasti onnellista, mutta aika rankkaa vieläkin. Meillä menee perheenä hyvin, mutta luulenpa, että iso osa puolisoiden välisestä rakkaudesta on kadonnut. Varmasti osaksi tuon sairastamani masennuksen vuoksi. Kunnioitamme toisiamme, emme riitele, välitämmekin toisistamme. Mutta olemme täysin etäällä.
Ikää alkaa mittarissa olemaan 37 vuotta minulla. Miehellä useita vuosia enemmän.Aikaisemmin pidimme selvänä, että toinen lapsi tulee. Ja sitä tuntui etenkin mies haluavan. Nyt emme uskalla kai asiasta edes keskustella. En itsekään uskalla ottaa asiaa esiin, koska en tiedä kestäisinkö totuutta, jos mies ilmoittaisi lapsiluvun olevan tässä. Luulen, että mies kokee, ettei jaksa enää pikkuvauvaa. Ja minä pelkään masentuvani uudelleen. Tuskinpa kai nyt useita vuosia vanhempana vauvavuosi nyt ainakaan helpompi olisi. Synnytystä en halua ajatella - mutta en usko, että se minua jarruttelee.
Ehkä koen, että minun olisi aika saada välillä sitä rakkautta ja hoivaa. Järkisyyt siis puhuvat täysin uutta vauvaa vastaan. Mutta olen melkein satavarma, että tulen katumaan myöhemmin karvaasti. Jos tätä peliaikaa olisikin enemmän, niin mitään kiirettä hankkia sitä toista ei olisi omalta osaltani. Mutta kun se on nyt tai ainakin vuoden sisään tai ei kai milloinkaan.
Samalla kun pelkään, että kaikki menisi jälleen pieleen, mielessä pilkahtelee ajatus, että nyt olemme viisaampia. Tiedämme, mitä on odotettavissa. Toisaalta osaamme ottaa ehkä rennommin ja hylätä turhan tiukat vaatimukset. Ensimmäisen lapsen kohdalla en tarvinnut lainkaan aikaa asian pohtimiseen. Se oli niillä puhein selvä, enkä pelännyt oikeastaan mitään ennalta. Mietin myös, että kaikille ei edes anneta tätä yhtä. Että pitäisihän sitä olla tästäkin täydesti tyytyväinen eikä ahnehtia itsekkäästi vain lisää. Pää täysin pyörällä.
Kommentit (13)
En ees tiiä haluanko ekaa ja olen jo ikäloppu 30-v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Tiedämme, mitä on odotettavissa."
Varmasti suurimmassa osassa asioista näin, mutta toisaalta koskaan ei voi tietää, millainen lapsi syntyy. Voi tulla haasteita vielä enemmän kuin ensimmäisen kanssa tai sitten voi olla tulematta.
Olen myös kohta 3v:n äiti ja pohdimme haluammeko toista. Minusta on luonnollista ja varmasti myös yleistä pohtia tarkkaan, haluaako lisää lapsia. Ensimmäistä yrittäessä sitä ehkä tietää haluavansa lapsia, mutta paljon tulee yllätyksenä (millaista vanhemmuus todella on). Kun harkitsee toista, on paljon realistisempi käsitys vanhemmuudesta ja vauva-ajasta sekä omista resursseista, hyvässä ja pahassa. Toisen kohdalla on myös velkaa esikoiselle miettiä, riittääkö omat resurssit sitten myös hänelle. Erityisesti kun ajattelee miten teillä meni esikoisen kanssa, on tosi ymmärrettävää että epäröi toista lasta. Väestöliitolla on sellainen kysymys ja vastaus -palsta missä voi kysyä asiantuntijalta, ja muistaakseni siellä on pyöritelty näitä lapsilukuasioita. Yllättäen myös Auta Antti-podcastissa on aihetta käsittelevä hyvä jakso, näin vinkkinä. :)
Kerron täällä kun en muualla uskalla, että olemme olleet viime aikoina hieman huolimattomia ehkäisyn kanssa ja nyt kuukautiset alkoivat vähän myöhässä. Ehdin jo miettiä, olenko raskaana. Toisin kuin ennen esikoista, tuo mietintä ei aiheuttanut paniikkia ja hurjia tunnekuohuja. Mietin ennemminkin aika järkipohjalta, että eihän nyt ihan paras hetki olisi mutta emmeköhän siitä selviäisi, ja varmasti ajatukseen sopeutuisi vaikka alussa olisikin shokki. Tämä järkeily perustuu tietenkin siihen että aiheesta on jo kokemusta. Myös anoppini kertoi hiljattain, että sai toisen lapsen vahingossa, ja mietti aluksi että ää, miten sitä jaksaa taas kaiken alusta. Mutta tapahtui niin kuin yleensä tapahtui, eli äiti rakastui lapseensa eikä katunut. :) ja nyt miehelläni on aina sisarus.
Ajattele lastasi, ja hanki hänen turvakseen sisarus. Lapsenne on tasapainoinen ja ette riitele kodissanne! Kyllä siitä hyvä tulee
Ap, tuli vielä mieleen että mikä ehkäisymuoto teillä on? Olisiko yksi vaihtoehto käyttää esim varmoja päiviä ehkäisykeinona ja jättää asia osin kohtalon käsiin ainakin vielä hetkeksi? Näin itse toimin kun en ihan osannut päättää. Siitä oli matalampi kynnys ruveta oikeasti yrittämään kun aika tuntui kypsältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä itse päätäkkään, vaan anna harkintavalta pildellesi nieleekö se siemenet kakomatta vai lentääkö ne kaaressa pihalle.
Ehkä teidän olisi hyvä löytää yhteys miehesi kanssa joka tapauksessa.
Meillä kaksi lasta yli neljän vuoden ikäerolla. Toinen vauvavuosi oli monella tapaa helpompi kuin ensimmäinen, toisaalta on rankempaa kun kyllä se työmäärä tuplaantuu. Tietenkään kukaan ei tiedä etukäteen miten käy (missään muussakaan asiassa). Ei ehkä liikaa kannata ajatella miten esikoisen kanssa asiat menivät. Ne menisivät kuitenkin eri tavalla toisen kanssa. Samatkin asiat tuntuisivat erilaisilta.
Hassua kyllä, en muista kovin hyvin miten päädyimme toiseen lapseen. Ennen ensimmäistä oli kova vauvakuume ja intensiivinen pohdinta. Ensimmäinen vauvavuosi oli tosi rankka, ja ei tullut mieleenkään haluta toista putkeen. Jotenkin se ajatus toisesta silti pysyi. Yksi lapsi tuntui liian vähältä. Enkä pitänyt siitä, millainen oli kolmihenkisen perheen dynamiikka. Jotenkin siihen vaan päädyttiin, että jätetään ehkäisy pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heitä kolikolla tai nopalla, niin tein itse ensimmäisen kohdalla.
Ei kai kukaan täällä voi puolestasi päättää. Suosittelen kuitenkin että peloista huolimatta puhuisit rohkeasti miehellesi tuosta. Hänhän voi reagoida myös positiivisesti. Onkohan se ihan ok sitten että ette uskalla puhua toisillenne? Hieman haikea ajatus. Olisiko mahdotonta jos avautuisit ongelmista neuvolassa?
Minäkin koin aika mustan masennuksen esikoisen vauva aikana mutta siitä huolimatta oli vahva tunne että haluan hälle sisaruksen. Mies oli samaa mieltä, nelihenkinen perhe kuulosti hyvältä.
Eiköhän epävarmuus ole kuitenkin täysin luonnollinen tunne kun on kyse suurista päätöksistä. Älä sitä huoli. Kyllä meitäkin jännitti kuinka paljon toinen lapsi muuttaa arkea mutta sehän sujuikin yllättävän hyvin.
On kivaa katsella kun lapsista on toisistaan seuraa vaikka välillä toki riitelevätkin. Pitävät toinen toisistaan huolta myös, varmaan jokin sisarus vaisto. Ovat tällä hetkellä siis 4,5 ja kohta 6.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, tuli vielä mieleen että mikä ehkäisymuoto teillä on? Olisiko yksi vaihtoehto käyttää esim varmoja päiviä ehkäisykeinona ja jättää asia osin kohtalon käsiin ainakin vielä hetkeksi? Näin itse toimin kun en ihan osannut päättää. Siitä oli matalampi kynnys ruveta oikeasti yrittämään kun aika tuntui kypsältä.
Vaarallista ehdottaa ns. varmoja päiviä epävarmalle henkilölle. Kaikilla naisilla ei edes ole moisia päiviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, tuli vielä mieleen että mikä ehkäisymuoto teillä on? Olisiko yksi vaihtoehto käyttää esim varmoja päiviä ehkäisykeinona ja jättää asia osin kohtalon käsiin ainakin vielä hetkeksi? Näin itse toimin kun en ihan osannut päättää. Siitä oli matalampi kynnys ruveta oikeasti yrittämään kun aika tuntui kypsältä.
Vaarallista ehdottaa ns. varmoja päiviä epävarmalle henkilölle. Kaikilla naisilla ei edes ole moisia päiviä.
Minusta taas varmat päivät on nimenomaan vain silloin sopiva ehkäisykeino, kun elämäntilanne on vakaa ja raskaus ei olisi katastrofi, mutta ei silti ole varma onko juuri nyt aika yrittää lasta. Mutta ehkä tulkitsin ap:n epävarmuuden astetta eri tavalla. Toki jos parisuhde tuntuu huonolta ja kumpikaan ei itse asiassa halua lasta, tämä ehkäisykeino ei sovi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, luetko enää tätä ketjua? Itsellä samoja mietintöjä ja olisi ollut kiva jatkaa keskustelua.
Alue: Aihe vapaa
Jospa kävisit juttelemassa jollekin ammatti-ihmiselle ajatuksistasi. Ja kaipa se olisi hyvä miehenkin kanssa nostaa kissa pöydälle.. Että ette vain ajelehtisi ja antaisi ajan tehdä päätöstä teidän puolesta. itsellä biologia päätti että meidän lapsi jäi ainokaiseksi, mitä suren lähes päivittäin ennemminkin lapseni kannalta nykyisin enemmän kuin itseni.