Masennustestin tuloksena lievä masennus

Joo eihän noissa kyselyissa olisi kuin todennäköisesti puolella Suomen aikuisväestöstä lievä masennus, jos sopivana päivänä täyttäisi sen.

"Pitäisikö sitä jotenkin hoitaa? Olo on kyllä kurja. En halua enkä aio puhua asiasta ulkopuolisille."

- Mitenpä sitä sitten hoitaisit?

Lenkkeile, tee kaikkea kivaa, se piristää. Ja mieli ei välttämättä aina odotusaikanan niin auvoinen. Mutta jos jatkuu tai pahenee, hae apua. Muuten olet todella itsekäs, sillä jos masennut, viaton lapsesi kärsii siitä!

[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 10:46"]

"Pitäisikö sitä jotenkin hoitaa? Olo on kyllä kurja. En halua enkä aio puhua asiasta ulkopuolisille."

- Mitenpä sitä sitten hoitaisit?

Lenkkeile, tee kaikkea kivaa, se piristää. Ja mieli ei välttämättä aina odotusaikanan niin auvoinen. Mutta jos jatkuu tai pahenee, hae apua. Muuten olet todella itsekäs, sillä jos masennut, viaton lapsesi kärsii siitä!

[/quote]

Kirjoita mietteitäsi vanhanaikaiseen päiväkirjaan. Jo se auttaa pilkkomaan asioita pienemmäksi ja jäsentämään ajatuksia. Kirjoita mikä huolestuttaa, mikä on voimavara, mistä haaveilet.

Tunnetko mielen aarrekartta -tekniikan? Siitäkin voi olla hyötyä.

[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 10:51"]Kirjoita mietteitäsi vanhanaikaiseen päiväkirjaan. Jo se auttaa pilkkomaan asioita pienemmäksi ja jäsentämään ajatuksia. Kirjoita mikä huolestuttaa, mikä on voimavara, mistä haaveilet.

Tunnetko mielen aarrekartta -tekniikan? Siitäkin voi olla hyötyä.

[/quote]

Ei auta mun tapauksessa, olen monesti kokeillut. Kirjoitan asiat vielä negatiivisemmin ilmaistuna kuin oikeasti ajattelen, eli vain lisään pahaa oloani kirjoittamalla. Kaikki aarrekarttakikat sun muut ovat mielestäni hirveää paskaa. Lenkkeily ja liikunta auttaisi, mutta loppusuoralla olevan raskauden kanssa ei kovilla tehoilla onnistu. Pyöräilemään lähdetään kohta perheen kanssa.

Ap

Eipä siinä sitten muu auta kuin lusikoida sitä paskaa, kun ei apu kelpaa ja suhtaudut ehdotuksiinkin kuin hatulliseen paskaa.

Lyhytaikainen alakulo menee ihan normaalin elämän piikkiin. Seuraa tilannetta, laita vaikka kalenteriin joku merkintä joka päivä, plussaa/miinusta, hymynaama/neutraali/alassuin jne että pysyt tilanteen tasalla.

Tee asioita, mistä saat iloa. Suunnittele vaikka tulevaa, esim. tulevan kesän iloisia tapahtumia, mistä nyt pidätkään.

Onko sinulla muita raskaana olevia kavereita? Ja vaikkei raskaana olevia olisikaan, panosta pieniin irtiottoihin arjesta ystävien seurassa. 

Parin viikon päästä arvioi tilanne uudelleen. Toivottavasti huomaat, että olosi on parantunut ja tämänhetkinen tunteesi on ihan normaalia mielialanvaihtelua.

Tsemppiä sinulle!

Samanlainen mieliala on ollut mulla usein ennenkin , koskaan tilanne ei vain ole mennyt niin huonoksi, että olisin saanut mitään hoitoa. Olen käynyt psykilogilla pariin ootteesee muutaman kerran. Ystäviä ei juuri ole ja koen sosialisoinnin nyt lähinnä rasitteena. En ole kenenkään paras ystävä. Kadehdin muita ja säälin itseäni. Ei huvita suunnitella mitään, koska yritän vain elää nyt mahdollisimman halvalla, jotta voisin lykätä töihinpaluuta hoitovapaalta, jolla ei silti ole varaa olla kuin muutama kuukausi.

Kiitos kuitenkin vinkeistä, ihan hyviä ne ovat olleet ja eiköhän mielialani joskus taas kohene, kun on niin ennenkin tapahtunut. Tämä raskausaika on kyllä ollut poikkeuksellisen masentava, ainakin osaksijohtunee hormoneista ja tärkeän liikuntaharrastuksen jäämisestä .

Ap

[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 10:46"]

"Pitäisikö sitä jotenkin hoitaa? Olo on kyllä kurja. En halua enkä aio puhua asiasta ulkopuolisille."

- Mitenpä sitä sitten hoitaisit?

Lenkkeile, tee kaikkea kivaa, se piristää. Ja mieli ei välttämättä aina odotusaikanan niin auvoinen. Mutta jos jatkuu tai pahenee, hae apua. Muuten olet todella itsekäs, sillä jos masennut, viaton lapsesi kärsii siitä!

[/quote]
Olenko minä nyt ainoa, joka koki tämän kommentin hyvin ikävänä? Etenkin tämä "Muuten olet todella itsekäs, sillä jos masennut, viaton lapsesi kärsii siitä!" Itsensä hoitaminen ja avun hakeminen on jees, mutta tuon "itsekkyyden" olisi voinut jättää sanomatta. Masennus on sairaus, ei itsekkyyden mittari, eikä se paljon lupia kysele jos se on iskeäkseen.

Keskustele neuvolassa asiasta. Riskinä tuossa varmaan on se, että synnytyksen jälkeen lyö päälle synnytyksen jälkeinen masennus, joten kannattaa kyllä hoitaa. Lääkitä ei tietenkään voi. Neuvolassako testi tehtiin? Mitä ohjeita antoivat? Pelkkä testaaminen ei hyödytä mitään, jos se ei johda toimenpiteisiin.

Itse luilen, että sairastin raskausaikana lievää masennusta. Synnytyksen jälkeen tuli synnytyksen jälkeinen masennus, jota ei diagnosoitu eikä hoidettu (tähän liittyi myös lapsen tuolloin vielä diagnosoimaton sairaus, joka vaikeutti vauva-arkea sekä oma vaikea synnytys, jonka jälkeen olin fyysisesti huonokuntoinen). Asiat pahenivat kunnes meinasi tulla avioero ja diagnosoitiin keskivaikea masennus. Sain lääkettä ja keskusteluapua. Asiat alkoivat selvitä.

On hyvä, että nykyään raskausaikana tehdään masennustestejä, omana raskausaikanani näin ei ollut. Mutta kyllähän jotain toimenpiteitäkin pitäisi siitä seurata, jos jotain huomataan.

[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 10:36"]Joo eihän noissa kyselyissa olisi kuin todennäköisesti puolella Suomen aikuisväestöstä lievä masennus, jos sopivana päivänä täyttäisi sen.

[/quote]

Et taida asiasta juurikaan tietää.

[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 12:15"]

Samanlainen mieliala on ollut mulla usein ennenkin , koskaan tilanne ei vain ole mennyt niin huonoksi, että olisin saanut mitään hoitoa. Olen käynyt psykilogilla pariin ootteesee muutaman kerran. Ystäviä ei juuri ole ja koen sosialisoinnin nyt lähinnä rasitteena. En ole kenenkään paras ystävä. Kadehdin muita ja säälin itseäni. Ei huvita suunnitella mitään, koska yritän vain elää nyt mahdollisimman halvalla, jotta voisin lykätä töihinpaluuta hoitovapaalta, jolla ei silti ole varaa olla kuin muutama kuukausi.

Kiitos kuitenkin vinkeistä, ihan hyviä ne ovat olleet ja eiköhän mielialani joskus taas kohene, kun on niin ennenkin tapahtunut. Tämä raskausaika on kyllä ollut poikkeuksellisen masentava, ainakin osaksijohtunee hormoneista ja tärkeän liikuntaharrastuksen jäämisestä .

Ap

[/quote]
Minusta olisi hyvä, että itsehoidon lisäksi haet jonkinlaista apua myös vaikkapa psykologilta. Voihan kyse olla masennuksen sijaan ihan alakulostakin, mutta toisaalta raskaus ja lapsen syntymä voivat kyllä viedä tilanteen pahempaankin. 

Ja silläkin riskillä, että tuntuu hölmöltä mennä "pikku vaivan" takia psykologille. Parempi mennä nyt kuin sitten, kun seinät kaatuvat päälle. Tsemppiä ja onnea raskauteesi. :)

Mulla ei ole järin kummoisia kokemuksia psykologikäynneistä.. Neuvolassa tilanne huomattiin viime vuoden puolella yhdellä käynnillä, sen jälkeen olo on juuri käyntipäivinä ollut parempi... Testin tein äsken ihan omin päin, kun jokulinkkasi sen tänne . Jos ei tilanne huononee, se varmasti huomataan taas neuvolassa... Synnytyskin on ihan kohta.

Ap

[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 12:35"][quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 10:36"]Joo eihän noissa kyselyissa olisi kuin todennäköisesti puolella Suomen aikuisväestöstä lievä masennus, jos sopivana päivänä täyttäisi sen.

[/quote]

Et taida asiasta juurikaan tietää.

[/quote]

Samaa mietin. Miksi kommentoida jos ei edes tiedä miten tuo testi tehdään?

Minua kyllä vähän huolettaa, jos jäät nyt oireinesi ilman mitään tukea. Synnytyskin tulossa ja sitten niitä voimia tarvitaan. Neuvoloissa ei ilmeisesti oikein ole vielä osaamista hoitaa näitä juttuja kunnolla. Ota nyt vielä asia th:n kanssa esiin. Jos vaikka pääsisiy psykiatriselle sairaanhoitajalle juttelemaan. Varmistuisi, että tilannetta ainakin seurataan. Et kertonut monesko lapsi on tulossa. Jos eka, niin oireilu saattaa liittyä tulossa olevaan isoon elämänmuutokseen. Jos lapsia on ennestään, hekin tarvitsevat sinua uuden perheenjäsenen synnyttyä. Joka tapauksessa omasta jaksamisesta on syytä pitää huolta. Mieluummin hyvissä ajoin. En usko, että sinulla on mitään isompaa hätää, mutta esim. pienestä keskusteluavusta voisi olla hyötyä, niin tilanne ei pääsekään pahenemaan. Minusta on jo iso asia, että itse olet tajunnut, että kaikki ei ehkä ole ihan kunnossa. Se on se ensimmäinen askel. Omia tuntemuksia ei kuitenkaan kannata ohittaa.