Vuosi ulkomailla, paljonko säästäisit rahaa?
Ollaan miehen kanssa ajateltu lähteä vuodeksi ulkomaille kun lapset muuttavat ommilleen. Tähän on siis useampi vuosi vielä. Paljonkohan rahaa pitäis olla koossa vuotta varten, ajateltiin jotain Berliiniä tmv. Eurooppalaista kaupunkia.
Riittäiskö 50 000e? 2 henkeä, 1 vuosi, asunto voi olla vaikka yksiö, asuntolainaa kotimaasta ei ole, töitä tuskin saatais sieltä uudesta maasta.
Kommentit (8)
En muuta osaa sanoa kuin että Saksa ja varsinkin Berliini on kohtuu kalliita paikkoja lähteä elelemään pelkillä säästöillä. Miksei joku halpa Aasian tai Etelä-Amerikan maa?
Meinasin ensin vastata siihen, että paljonko vuodessa voi ulkomailla tyoskennellessä keräta rahaa säästoon. Sopivalla koulutuksella ja kohdevalinnalla sitä kertyy helpohkosti 6 numeroinen luku euroja vuodessa.
Berliiniin voisi lähteä vaikka parin tonnin pohjakassalla ja elellä siellä tyottomyysturvalla toita etsiessä.
Otetaan vuorotteluvapaat/ opintovapaat tmv., ei ajateltu irtisanoutua. Ei haluta mitään kuumaa eksottista maata, vaan ihan peruseurooppalaista kaupunkimeininkiä.
ap
Eli siis vuokraatte asunnon ja menette sinne samaan paikkaan elelemään?
Tietenkin tämä on kovin riippuvaista kaupungin hintatasosta. Jos menette vaikka sinne Berliiniin, joka on halpa kaupunki, vuokraatte asunnon 600€/kk ja teillä on kuukaudelle käyttörahaa 1200€ (joka on siellä todella kivasti). Sitten maksatte puhelinlaskua sun muuta pikkumenoa, niin pärjäisitte loistavasti 25-30t vuoden.
Riippuu tosi paljon missä olette, alueen hintataso asumisen hinta, mikä asumismuoto ja teidän kulutustottumukset. Itse jos menisin niin haluaisin matkustella tosi paljon lähialueilla, koska se on helpompaa ja halvempaa kuin Suomesta käsin.
Olemme tehneet vähän vastaavan irtioton. Lähdimme käytännössä ilman tavaroita ja yllättävän paljon meni rahaa siihen että hankki kaiken tarvittavan kotiin. Jokainen teippirulla ja visipilä piti hankkia ja kaikesta tuli yhteensä aika paljon kun mitään ei ollut. Jos asuu valmiiksi kalustetussa niin tietysti säästää jonkun verran.
Me ollaan tällä hetkellä lasten (4) kanssa ulkomailla. Lapset paikallisessa koulussa, joss aopetus englanninkielellä. Me olemme myös opinto/vuorotteluvapaalla. Asuntomme Suomessa on vuokrattuna. Meillä ei ollut isoja säästöjä Noin 10 000€ oli ylimääräistä, mutta siitä maksettiin heti vuokravakuudet, ekan kuun vuokrat, koulupuvut ja muita hankintoja, joita pakosti tarvittiin. Olllaan pärjätty tosi hyvin, koska eläminen täällä paljon halvempaa. Ikävä kyllä paluu Suomeen pian edessä, ehkä 5v päästä uudelleen uudelle vuorotteluvapaalle :) suosittelen lämpimästä, avartaa kaikkien elämänkatsomusta.
Nostetaanpa jos muilla vastaavia kokemuksia