Miksi vauva 3 kk jännittää koko kehonsa?
Eli vauva vetää ikään kuin itsensä niin pitkäksi kuin pystyy, ja jännittää kädet ilmaan suoraan eteensä tai sivuille. Omituisen näköistä. Ei kuitenkaan tee tätä kivusta eikä siis esim huuda tai itke, pikemminkin venyttelee. Pidättelee hengitystään samalla ja muuttuu ihan punaiseksi, mikä tietenkin on myös hieman hassun näköistä.
Outoako?
Kommentit (4)
Tai sen että mitä tapahtuu kun työntää sormet kurkkuun. Meidän kuopukselta meni siihen yli vuosi, mutta illalla sitten vaihdettiin pariin kertaan yöpuku ja kerran lakanat. Onneksi ei ole tänään vielä sitä tehnyt. Toivottavasti meni ohi.
Jäykistely voi liittyä epilepsiaan. Mainitse asiasta neuvolassa, ja tutustu toki vauvan epilepsian oireisiin varmistuaksesi, vastaako vauvasi käytös kuvausta ja ilmeenekö muita oireita.
Jäykäksi itsensä vetäminen voi myös liittyä johonkin kehitykselliseen pulmaan. Mainitsisin asiasta neuvolassa. Toki voi olla ja varmasti onkin jokin harmiton juttu.
Kakkaaminen on aika kokonaisvaltaista toimintaa tuossa iässä. Samoin pissaaminen. Sitten se kolmas yleisin syy. On oppinut tempun. Odotas kun se vauveli ymmärtää, että jalasta voi repiä myös sukan irti. Siinä sitä riemua vasta riittääkin.