Paniikkihäiriöiset, löytyykö syy aina lapsuudesta?

seuraa ahdistuneisuuskohtauksesta. Taitaa olla syy lapsuudessa.

Musta ne vain kuulostaa siltä, että jostain syystä pelkää omia reaktioitaan. Ts esim jos isälläni alkaa pulssi hakata ja hän menee tulipunaiseksi, hän pelästyy aivan kauheasti ja pelkää, että jotain on vialla.



Jos mulle käy sama juttu, hymähdän, istun alas, lasken kymmeneen ja mietin onko oikeaa syytä pelätä. En ole koskaan luullut, että kuolen siihen paikkaan, koska tiedän ettei siihen kuolla. Samoin jos tietoisesti alkaa hengittää rauhallisesti ja rauhallisemmin, pulssi laskee.



Tietysti mulle tulee pelkotiloja, se nyt on ihan selvää, mutta toisin kuin isäni, en suhtaudu niihin " epänormaaleina, sisäsyntyisinä reaktioina, joille en itse voi mitään" .



Ei kannata yrittää estää pelkoa, mutta kannattaa opetella rauhoittumiskeino.

Aikuisiällä sitten sitäkin enemmän sellaista mikä saattaa vaikuttaa.



Toiset psykiatrit ovat ainakin kovasti sitä mieltä, että syyt on lapsuudessa. Niin monta kertaa asiasta väännetty kättä erään psykiatrin kanssa, että jouduin lopettamaan hänellä käynnit koska tapaamiset menivät vain sellaiseksi jankkaamiseksi, että täytyy siellä lapsuudessa jotain olla ollut =/



Jokatapauksessa voimia sinulle!

Lapsuudessakin kyllä pahaa, mutta nyt onnellisessa elämänvaiheessa kohtaukset ovat poissa, eli varmaan kuitenkn paniikkihäiriön puhkeamiselle täytyy olla jokin laukaiseva tekijä (?)

Yksi vastoinkäyminen kun tuli lisää, niin siitä se alkoi. Sitten, kun elämä alkoi helpottamaan, paniikkikohtauksetkin loppuivat. Muutama kyllä tuli raskaus aikana, mutta saatoivat johtua hormoneista. Minukka paniikkihäiriö on ollut niin lievä että olen pärjännyt vain parilla lääkärikäynnillä. Kertaakaan ei kyllä tullut puheeksi, että olisivat johtuneet lapsuudesta.

mutta olen ollut aina herkempi reagoimaan iloihin ja suruihin. Minulla on aina ollut myös erittäin vilkas mielikuvitus, joten ei ihme, että vanhempana erään suuren säikähdyksen jälkeen mulla puhkes paniikkihäiriö. Ny7t kymmenen vuotta myöhemmin lähes olematon (10mg Optiparia päivässä)lääkitys.

oisko sekin vaikuttanu???



6 (?)

Onhan se saattanut vaikuttaa. Paniikkihäiriö on hyvin yleinen alkoholisteilla. Samoin jos on mennyt polttelemaan höpöheinää saattaa kohtaus tulla viikonkin päästä. (Ja sanovat sitä vaarattomaksi)

Tosin äidilläni oli tosi paha paniikkihäiriö ollessani lapsi, joten mulla varmaan vaikuttavat nuo perintötekijät aika tavalla.



Veljeni taas on kärsinyt koko aikuisikänsä masennuksesta ja sosiaalisten tilanteiden pelosta.

Mulla oli turvallinen lapsuus (ehkä liiankin turvattu?) ja ensimmäisten vastoinkäymisten myötä aikuisena sairastuin paniikkihäiriöön 25-vuotiaana. Paranin siitä lääkkeiden avulla ja " kouluttamalla" itseäni henkisesti vahvemmaksi. Nyt seitsemän vuotta myöhemmin en ole viimeiseen viiteen vuoteen saanut yhtäkään varsinaista kohtausta. Lääkitystä käytin 1,5 vuotta silloin aikoinaan. Tämä kirja oli minun paranemisessa avainasemassa:

Bourne, E: Vapaaksi ahdistuksesta : työkirja paniikista ja peloista kärsiville



Minulla tärkein taustatekijä on hyvin vahva altistus perimässä. Äitini, tätini, yksi serkuistani, äidinisäni, yksi isotätini ja isovaarini ovat kärsineet tai kärsivät samasta vaivasta, kaikki samaa sukuhaaraa siis. Entisaikoina vaariani ja isovaariani vaan pidettiin erikoisen heikkohermoisina ihmisinä.

Mulla sen laukasi joskus nuorempana ahdistava suhde. Ja nyt se ilmenee aina kovan stressin yhteydessä. Esim. jos en ole saanut muutamiin päiviin kunnolla nukuttua, se iskee päälle. Tai jos joku asia vaivaa kovasti, niin se tulee.

Mulla tosin se tulee harvemmin(?) viimeksi oli tänään, mutta sitä edellisen kerran kesällä. Ja ennen sitä parikolme vuotta sitten.

mutta mulla saattaa kestää se parikolmekin päivää, siten aaltoilevasti, että ensin on hyvä olo ja sitten taas paha jne..

eli minulla helposti alkaa ajatus kiertää omien olojen ja mahdollisten sairauksien ympärillä ja jos on liikaa paineita, olen pari kertaa saanut paniikkikohtausta muistuttavan kohtauksen.



Itse olen luonteeltani herkkä ja vaadin hirveästi itseltäni. Minulta on myös odotettu esim. hyvää koulumenestystä ja kaunista käytöstä tilanteessa kuin tilanteessa. Isäni on ahdistusherkkä ihminen. Varmaan sieltä tulee perintötekijöitäkin ja lisäksi olen nähnyt lapsuudessani, miten joka asiasta kehitetään kauhea show ja jos joku menee pieleen, niin se on suurin piirtein maailmanloppu. Itsekin pelkään epäonnistumista ja hallinnan menettämistä. Tästä oletan paniikkiolojenkin johtuvan. Kyllä minullakin periaatteessa oli ihan turvallinen lapsuus ja kunnollinen koti. Sain vain kotoa (ikään kuin " rivien välistä" ) sellaisen viestin, että maailma on vaarallinen paikka ja elämänhallinta voi mennä pienestäkin virheestä.

ja ristiriitaiset olosuhteet.Isä ja äiti aivan erilaiset ihmiset,riitaa oli harva se päivä.Lisänä vielä että olen aina ollut herkkä ja mielikuvitusrikas.

Ja kyllä,runsas alkoholin käyttö voi muuttaa aivojen kemiaa radikaalisti

ja olla osasyynä paniikkihäiriön kehittymiseen.Herää kyllä sitten kysymys miksi alkujaan on ollut tarve juoda paljon..piilevä masennus,ahdistus jota ei tiedosta..?

siitä selviää minkälaisille luonteille iskee kaikenlaisia häiriötiloja. Olette liian tunnollisia ja huolehtivia.

Siis luit ihan oikein tuon kirjan nimen. Siinä käsitellään asiaa tuossa ongelmassa, mutta kirjoittajan mukaan perussyy on sama.

paniikkihäiriö on kemiallinen epätasapainotila. Siinä ei paljoa kymmeneenlaskemiset auta! Tavalliseen ahdistuneisuuteen useinkin minunkin kohdallani, mutta patologisessa paniikkihäiriössä on kyse jostain muusta. Uskon jonkin edellä vastanneen tavoin, että perintötekijöillä on suuri vaikutus. Itse olen todella onnellisen lapsuuden elänyt " puolihullu" ;-)

Eikä lapsuuskaan ihan kohdallaan ole.