Osaisikohan joku auttaa minua?
Asiani koskee puolitoista kuukautta vanhaa esikoistani. Minä ja hiljalleen sukulaisetkin ovat kummissaan, kun poika ei ota katsekontaktia. Ei siis kiinnostu edessään olevista kasvoista ja silmistä. Katsoo ohi, pään yläpuolelle tai kääntää päätään voimakkaasti sivulle.
Alan jo epäillä kehityshäiriötä... :(
Myöskään puheelle/äänille ei käännä päätään (ei kai vielä pidäkään).
Olenko turhaan huolissani, vai?
Kommentit (6)
Katsekotaktia ei alkanut syntya vaikka ikaa tuli lisaa. Vahan yli vuoden ikaisena menimme lastenneurologin vastaanotolle (asumme ulkomailla, ei neuvolajarjestelmaa) ja neurologi sano, etta voi viitata autismiin, mutta etta lapsi on viela liian nuori diagnoosiin. Nyt ikaa on lahes kaksi vuotta ja kontakti parantunut, joskaan ei vielakaan normaali. Muita vahvoja autismioioreita ei ole, joten neurologi jatkaa seurantaa puolen vuoden valein. Ohjeeksi saimme leikkia paljon vuorovaikutusta vahvistavia leikkeja.
Tsemppia sinulle! Tiedan miten raskasta se on aidille ja koko perheelle.
Hei Luuk@!
Meillä oli pojan kanssa pienenä sama juttu, suorastaan vältteli katsekontaktia läheltä. Käänsi pään aina sivuun tai ei vain suostunut katsomaan meitä päin. Tuossa 2kk iässä alkoi saada katsekontaktin kauempaa, kun vauva makoili esim. hoitopöydällä tai istui toisen sylissä. Samalla alkoi myös itse aktiivisesti ottamaan kontaktia. Tilanne alkoi kuitenkin selkeästi parantua vasta, kun vauva oli noin puolivuotias. Edelleen (poika nyt 10kk) lähikatsekontakti tuntuu silti joskus olevan jotenkin vaikeaa. En kuitenkaan ole asiasta enää kauhean huolissani.
Kävimme lääkärissäkin pojan ollessa 2kk. Hän tutki näön, testasi katsekontaktia ja vastaili epämääräisesti autismihuolikysymyksiini (luonnollisesti mistään autismijutuista ei voikaan sanoa vielä pitkään aikaan mitään). Hän ei ollut asiasta kovin huolissaan.
Hermoilin myös ääntä kohti kääntymisestä. Se alkoi pojalla muistaakseni vasta joskus 4kk iässä. Usein käsittääkseni tulee tuo " taito" aiemmin, mutta harvoin varmaan vielä 1½kk iässä.
Tiedän, että kun on asiasta alkanut huolestua, niin ei rauhoita kuulla fraasia " odottele, vauvasi on niin pieni vielä" . Itseäni se ei ainakaan vakuuttanut ollenkaan :( Mutta näin 10kk kokemuksella voi jo sanoa, että kyllä se ihan oikeasti niin on, et 1½kk vauva on vielä niiiin pieni. En sinuna olisi asiasta nyt ollenkaan huolissani enkä miettisi koko juttua. Toki kannattaa aktiivisesti hakea vauvaan k-kontaktia ja leikkiä noita vuorovaikutusjuttuja. Meillä sai k-kontaktin parhaiten niin, että vauva istui sylissä selkä poviamme vasten nojaten.
Meillä on pojalla vielä pieniä juttuja, joita seuraan edellään. Mitä nyt olen asiaan netissä tutustunut, niin tuo katsekontaktin heikkous tuntuu kuitenkin olevan yllättävän yleinen " vaiva" , varsinkin pojilla.
Hyvää talvenjatkoa sinulle!
E-lapsen äitinä en olisi huolissani. Jos huolestuttaa, vie lastenlääkärille vauvasi, niin saat nukkua yösi rauhassa.
Kiitos Vierailija06!
On ihan tavattoman huojentavaa kuulla, että kaikki on todennäköisesti hyvin... Sinun tekstisi rauhoitti kovasti ja lisäksi käytin pojan neuvolassa... :) Harjoitellaan katsomista ja äiti laskekoon jalat maan pinnalle ja rauhoittukoon vähän *puhuu itsekseen*.
Lääkärikin muistutti, että kaikki lapset ovat yksilöitä ja kehittyvät ajallaan. Sairaanhoitajana tämä ammattitauti vain vaivaa. Vaikka tiesin jo opiskeluajoilta, että kukaan ei ole yhtä epävarma äiti kuin sh, niin piti kuitenkin alkaa näkemään olemattomia ja pelkäämään koko ajan pahinta... Jospa tämä kuitenkin tästä hiljalleen... ;)
Hei,
en ole lukenut tätä palstaa varmaankaan puoleen vuoteen, sillä aina kamalimmat vaihtoehdot jäävät päässäni elämään ja kummittelemaan. On kuitenkin pakko vastata sinulle, koska tarinasi kuullostaa tutulta.
Itse aloin pelätä poikani olevan autisti juuri 1,5 kk:n iässä. Puhuin asiasta neuvolassa ja siellä suurin piirtein naurettiin minulle. En silti rauhoittunut. Poikani ollessa 4 kk kävimme lastenlääkärillä Mehiläisessä, mutta sielläkin vastattiin, että lapsi on vielä aivan liian pieni tutkittavaksi ja hän otti riittävästi kontaktia lääkäriin (juuri hoitopöydällä oli helpointa). Täytyy sanoa, että asia masensi minua tosi palon; hoidin lasta päivät pitkät, ja hän ei halunnut katsoa äitiä silmiin! Lueskelin nettiä ja pahoitin vain entistä enemmän mieltäni.
Poikani ollessa 11 kk sain neuvolasta lähetteen pienten lasten psykiatriselle osastolle, jossa lastani tutkittiin. Poikaani ei pidetä autistisena, tosin hieman sen tapaista vetäytymistä havaittiin, myös kehitysviive oli tuolloin 3 kk. Kuulossa ja näössä ei ollut mitään vikaa. Olemme käyneet koko syksyn kerran viikossa theraplay-hoidossa (saimme lähetteen), jossa pyritään vahvistamaan vuorovaikutustaitoja ja pitämään lapsen mielenkiintoa yllä mahd. kauan erilaisin leikein (saippuakuplien poksuttelua, rasvaamista, hernepussin heittelyä ym). Olin toki tehnyt muskarista rasvailuun kaikkea kotona itsekin, mutta tuo terapia ja aika ovat auttaneet kontaktiongelmiin niin paljon, että poikaamme on tätä nykyä jo suht helppo saada kontakti. Lähietäisyys on edelleen vaikeaa, mutta sekin on jo parantunut.
Nähtäväksi jää, mitä meillä vastassa vielä on, mutta yritän selittää, että katseen välttely ei ole välttämättä autismia. Itsekin tunnen äidin (poika nyt 2v.), jonka lapsi käänsi aina katseensa pois kasvot nähdessään, mutta " vaiva" jäi pois pojan ollessa 6 kk. Tämä äiti oli kärsinyt synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja tullut hoitaneeksi lasta hieman mekaanisesti. Kun äiti kuntoutui, poikakin terhakoitui. Eli monelaisesta syystä voi katsekontakti viivästyä, mutta yritä rauhoittua ja odotella! Kokeilkaa vauvahierontaa ja rasvausta. Niitä suositellaan vauvojen vuorovaikutusleikkiin aina. Meidän poika ainakin nautti.
Jos mielesi tuntuu asiasta raskaalta, hae apua itsellesi. Minä tein niin.