Lue keskustelun säännöt.
Ystävä katosi mammamaahan :o(
13.02.2006 |
Onko kelleen käynyt samoin;
ystäväni sai lapsen ja on muuttunut sen jälkeen ihan toiseksi ihmiseksi! Enää ei osaa puhua mistään muusta kun lapsista ja vieläpä valittamalla, ei koskaan mikään oo hyvin.
Ekan vauvan jälkeen hän vannoi että toista lasta ei ainakaan 5 vuoteen- no kuinka ollakaan pikkukakkonen syntyi alle 2 vuotta esikoisesta, koska miehellä oli vauvakuume!
Nyt on sitten tuplasyy valittaa koko ajan- vauva itkee, esikoinen mustis, molemmat kipeenä ja sata korvatulehdusta jne,...
Ei oikein jaksaisi kuunnella enää- mihin katosi se ihminen- upposi äidin marttyrikaavun alle, vai?
Itellänikin on lapsi mutta osaan puhua muustakin ja kaipaisin joskus sellaisia tapaamisia ystävän kanssa että lapset ei olisi mukana. Sellaisia ei ole ollut kaverin esikoisen syntymän jälkeen- ei kuulemma voi jättää lapsia isälle/muualle hoitoon eikä ehdi.
Jos jotain tapaamisia on sovittu niin poikkeuksetta kaveri ne peruu viime tingassa vedoten milloin mihinkin lastenhoidollisiin syihin(vrt korvatulehdukset...)
Ite oon sitä mieltä että jos halua löytyy niin löytyy aikaakin ja mahdollisuus.
Onko minun siis tulkittava asia niin että kaveriani ei kiinnosta enää ystävyys- hän on mieluummin " pelkästään" äiti?
Onko kenenkään muun ystävyyssuhde tukehtunut äitiyden alle?
Me olimme ennen sydänystäviä, jopa asuimme yhdessä ja ei kulunut koskaan vuorokauttakaan ettemme olisi vähintään puhelinyhteydessä olleet.....
Kommentit (13)
Kuulostaa vähän masennukselta? Pitäisiköhän saada apua... Toivottavasti tilanne selviää. T: 2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oikein tiedä mikä hänellä on, mutta kaikki puheenaiheet kääntyy aina lapsiin tai synnytyksen tms.
Ehkä olen vaan itsekäs kun en haluaisi ystävästä luopuakaan mutta hän ei ole enää se sama ihminen! Tuleeko se ystäväni joskus takaisin?
Aina hän sanoo että olisi ihana nähdä ilman lapsia ja tehdä jotain yhdessä mutta vaikka järjestäisin kaiken niin se ei koskaan toteudu- minusta tuntuu että hän tekee sen tarkoituksella, on juuttunut tähän marttyyrin rooliin.
On niin helppo sanoa aina; " Mun mies ei koskaan hoida lapsia, mulla ei ole omaa aikaa! (huokaus)"
niin voi todellakin olla kyse masennuksesta. Äitini jankutti minulle monta vuotta etten ole sama ihminen kuin ennen, mutta luulin vain muuttuneeni, kunnes burn out/ masennus diagnosoitiin ja sain lääkkeet. Kolmessa viikossa huomasin itsekin, että en ollut aikoihin ollut oma itseni. Kyllä tuntui hyvältä palata taas normaaliksi! T: 2
..mutta kuinka markkinoida tämä ajatus hänelle?
Munhan pitää nykyään tehdä melkein ajanvaraus viikkoa etukäteen jotta pääsisin hänen kanssaan edes puhelimeen?!!
Kahden kesken ei muutenkaan oikein pääse juttelemaan kun jos me tavataan niin mukana on hänen 2,5 vuotiaansa, mun 2-vuotias sekä hänen kaksikuinen vauva.
Eli juttelut on sitä tasoa että vertaillaan lapsia ja kielletään kaksivuotiaita vuorotellen.
Jospa hän ei haluakaan apua/muutosta tilanteeseen? Olen miettinyt että palveleeko tämä tilanne hänelle jotain tarvetta tms?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Ekan vauvan jälkeen hän vannoi että toista lasta ei ainakaan 5 vuoteen- no kuinka ollakaan pikkukakkonen syntyi alle 2 vuotta esikoisesta, koska miehellä oli vauvakuume!
Ollaan kavereiden kanssa osattu jutella muistakin asioista kuin lapsista. Edes esikoisen saaneet ystäväni, eivät käyttäydy noin. Tottakai tulee juteltua lapsista, mutta myös miehistä, telkkariohjelmista, rahasta, vaatteista ym.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
onko se vika sitten minussa -pitäisikö vaan hyväksyä että meidän " ystävyys" on nykyään tällaista ja yrittää jaksaa vaan kuunnella valitusta johon ei loppua tule vaikka tarjoaisin mitä apua/tukea/kuuntelua jne?
Ja aina on mukana se loppukaneetti " ois hei tosi kiva nähä, mutta....."
Tai joidenkin muiden ystävien? Tai sitten vain yrittää jauhaa lastenhoidon lomassa, miten huolestunut olet... Toivottavasti ystävä tulee kuntoon. nyt menen nukkumaan T:2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elamassa on eri kausia ja ystavasi elaa nyt mammakautta, han ei enaa ole mitaan muuta kuin aiti... Sinuna etsisin ystavia jostain muualta, vaikka luopuminen olisikin vaikeaa. Ala katkeroidu ystavallesi, vaan koita saada ystavantarpeesi taytettya jonkun muun kanssa joka on enemman samalla aaltopituudella. Ehka taas lahennytte kun ystavasi lapset kasvavat.
ettei minua tunnisteta. Täällä käy useita mammaystäviäni aivan varmasti ja jos puhun yhtäänkään arkaluontoisesta asiasta, muutan itse ainakin nuo tunnistetiedot. Eli puhun vaikka 3 vuotiaasta tytöstä, jos omani olisi 2 vuotias poika. Tai puhun 1 lapsesta, kun todellisuudessa on 2 lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi on muitakin ystäviä enkä todellakaan halua roikkua kenessä-
kään. Näin se ystävyys saattaa kadota, vaikka niin läheisiä oltiinkin.
Arvaapa olenko yrittänyt?
Tuloksena oli;" ootä vähän, Maija itkee- voinko soittaa sulle kohta takas?" Sit kolmen päivän päästä puhelimessa; ai niin oliks sulla jotain asiaa, sori en oo kerenny soittaa kun Maijalla on korvatulehdus ja se vaan huutaa ja mies on kokoajan töissä ja voi että kun olisin tienny etukäteen niin ei oltais toista lasta tehty........