Ensirakkaus yhä ajatuksissa

^

Tottakai mietin ensirakkauttani. Niinkun kaikkea muutakin, jota olen kokenut. Ei siinä ole mitään pahaa.

Mietin todella paljon. Luin jonkun tutkimuksen jossa sanottiin, että jos on kokenut todella vahvan ensirakkauden, ei enä pysty niin suuriin tunteisiin. Mulle on käynyt juuri näin. Mietin 15 vuoden takaista ensirakkauttani, jonka olen tavannut 20 vuotta sitten. Ja mietin vieläkin olisiko pitänyt valita toisin. Jätin tuon ensirakkauteni silloin 15 vuotta sitten ja menin nykyisen mieheni kanssa kihloihin ja naimisiin.

Mutta unohtaa en ole voinut koskaan. En ole koskaan tuntenut niin vahvasti ketään muuta kohtaan, enkä tule tuntemaankaan.

Oli jotenkin kauheaa kuunnella, kun eräs sukulaisnainen kertoi ensirakkaudestaan ja kuinka miettii vieläkin silloisia valintojaan ja tämä sukulaiseni on 60-vuotias!!!

Ymmärrän sua ap niin hyvin!!

On minullakin ensirakkaus usein mielessä. Enkä näe, että siitä pitäisi tehdä jokin ongelma. Se ihminen tulee aina olemaan minun sydämessäni, koska oli hyvä minulle ja on minulle aina rakas. Ei tuo tarkoita, että haikailisin hänen peräänsä. Olen vain kiitollinen, että saimme olla yhdessä, sillä sitä kautta kumpikin kehittyi parisuhdeihmisenä, oppi tuntemaan itseäänkin paremmin. Nyt olemme olleet kumpikin vuosikauden onnellisesti naimisissa, eikä minulla ole tarvetta kieltää menneisyyttäni. Todella hyvillä mielin ajattelen ensirakkauttani silloin, kun se mieleeni tulee.

Osa kasvamista. Aina välillä ihminen saattaa miettiä mitä elämä olisi jos olisikin noin tai ei olisikaan tapahtunut tätä. Ota se osana oppimisena.

Ei tuossa mitään kummallista ole, meistä kaikki ajattelee joskus elämässä olleita ihmisiä, miehesi tekee niin, eksäsi tekee niin, naapurisi yms. Ajatukset ja haaveet ei ole pahasta. Ja minusta ihan parasta antia ihmissuhteista on että ne juurikin piristää päivää, on hyviä muistoja joita ajatella ja niiden hyvien kokemuksien kautta voi valaa uskoa huonona hetkenä että elämässä on hyviäkin asioita ja niitä tulee monessa muodossa.

Ja miten joskus oli jonkun kanssa hyvä juttu, se kaatui johonkin ja voit muistaa nyt niitä hyviä asioita, nauti siitä. Se on meinaan eri asia olla jumissa jonkun kanssa kun ei olekaan helppoa ja mukavaa, ei sitäkään elämä ole. Tuo nelosen vastaus on perinteinen "tylsää vastaus". Eli elämä on periaatteessa ok, vertaan sitä hiukan ylipainoisen ihmisen elämään kun sillä menee osa elämästä pilalle ajatellessa miten on läski ja sitä kautta ruma -aikaa menee 20 vuotta ja katsoo valokuvaa itsestään ja näkeekin kuvassa ihan mukavan näköisen tytön! Sama se on "periaatteessa ok" suhteessa. Taaksepäin nähtynä näkee miten suhde on toiminut ja tasaisen turvallinen. Mitä niin parempaa siinä on että suhteessa pitää olla vahvat tunteet? Hetken rakastumisen huuma, varsinkin ensirakkaus on suurta. Ei se määrittele sitä parhaimmaksi suhteeksi.

Miksi te olette huonoissa suhteissa? Nelonen? Tottakai on mahdollista löytää hyvä rakkaus ja parisuhde. Tunteen vahvuudet on SINUSSA, sinä niistä olet vastuussa ja sinä tunnet eri vahvuuksia.

[quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 08:59"]

Osa kasvamista. Aina välillä ihminen saattaa miettiä mitä elämä olisi jos olisikin noin tai ei olisikaan tapahtunut tätä. Ota se osana oppimisena.

Ei tuossa mitään kummallista ole, meistä kaikki ajattelee joskus elämässä olleita ihmisiä, miehesi tekee niin, eksäsi tekee niin, naapurisi yms. Ajatukset ja haaveet ei ole pahasta. Ja minusta ihan parasta antia ihmissuhteista on että ne juurikin piristää päivää, on hyviä muistoja joita ajatella ja niiden hyvien kokemuksien kautta voi valaa uskoa huonona hetkenä että elämässä on hyviäkin asioita ja niitä tulee monessa muodossa.

Ja miten joskus oli jonkun kanssa hyvä juttu, se kaatui johonkin ja voit muistaa nyt niitä hyviä asioita, nauti siitä. Se on meinaan eri asia olla jumissa jonkun kanssa kun ei olekaan helppoa ja mukavaa, ei sitäkään elämä ole. Tuo nelosen vastaus on perinteinen "tylsää vastaus". Eli elämä on periaatteessa ok, vertaan sitä hiukan ylipainoisen ihmisen elämään kun sillä menee osa elämästä pilalle ajatellessa miten on läski ja sitä kautta ruma -aikaa menee 20 vuotta ja katsoo valokuvaa itsestään ja näkeekin kuvassa ihan mukavan näköisen tytön! Sama se on "periaatteessa ok" suhteessa. Taaksepäin nähtynä näkee miten suhde on toiminut ja tasaisen turvallinen. Mitä niin parempaa siinä on että suhteessa pitää olla vahvat tunteet? Hetken rakastumisen huuma, varsinkin ensirakkaus on suurta. Ei se määrittele sitä parhaimmaksi suhteeksi.

Miksi te olette huonoissa suhteissa? Nelonen? Tottakai on mahdollista löytää hyvä rakkaus ja parisuhde. Tunteen vahvuudet on SINUSSA, sinä niistä olet vastuussa ja sinä tunnet eri vahvuuksia.

[/quote]

Niin, kun asiat olisivatkin näin yksinkertaisia ja mustavalkoisia. Olen ihan onnellinen ja tyytyväinen nykyisessä liitossani. Irrottauduin aikoinaan väkisin tästä ensirakkaudesta ja päätin olla nykyisen mieheni kanssa. Olen tiedostanut koko tämän 15 vuotta etten pysty häntä unohtamaan. Jollain tasolla olen tottunut siihen, että hän seuraa mun sydämessäni loppuun saakka, eli mun on pitänyt vain hyväksyä tämä asia.

Mutta eniten ärsyttää se etten olen ensirakkauteni jälkeen pystynyt niin suuriin tunteisiin, enkä tule koskaan pystymäänkään. Se oli jotain niin suurta tunnetta, että se jäi sydämeeni ikuisiksi ajoiksi. Ja ärsytyksen lomassa sitä miettii välillä, että olisiko pitänyt valita tämä ensirakkaus, jotta ei tarvitsisi 20 vuoden jälkeen tälläisiä miettiä :/

Mutta nykyinen mieheni on syytön kaikkeen, en edes tuntenut häntä ennen ensirakkauttani.

Minusta ihmisten elämä vain on tuollaista. Tuo on yleisinhimillistä ja normaalia, eikä sitä tarvitse nähdä ongelmana. Oman exäni naamasta näen joka kerta häneen törmätessäni, että hän ei ole päässyt minusta yli; se loistaa kaikesta hänen käyttäytymisestäänkin. Olin hänelle se ensimmäinen. Itselleni hän ei ollut lähellekään ensimmäinen, mutta omaa ensirakkauttanikaan en koskaan muistele. En tiedä johtuuko se siitä, että aviomieheni on niin selkeästi minulle se paras suhde mitä on koskaan ollut.

Täällä monet kirjoittaa kuinka normaalia on kaivata ensirakkauttaan ja miettiä häntä. Mutta samalla he kirjoittavat etteivät itse enää kaipaa eivätkä ottaisi ensirakkauttaan takaisin. Eli eivät ymmärrä miltä se oikeasti tuntuu, kun se ihminen ei lähde sydämestä vaikka vuosikymmenet kuluu. Ehkä asiat todellakin olisi pitänyt mennä toisin näiden kohdalla, jotka oikeasti kaipaavat!

Minä olen onnellisesti naimisissa mielestäni maailman parhaan miehen kanssa, ollut jo kohta parikymmentä vuotta. En toivoisi, että asiat olisivat toisin. Meillä on myös ihan parhaat lapset ja elämä kaikinpuolin mallillaan. SILTI ensirakkauteni, jonka koin ollessani yläasteella(!!), on edelleen lähes päivittäin ajatuksissani. Välillä kuuntelen vanhoja yhteisiä biisejämme ja sydämestä raastaa aivan valtavasti. Näen hänestä unia. Mietin, missä hän mahtaa nykyään olla jne.

Tunnen itseni niin hölmöksi tästä, mutta helpottavaa huomata, etten olekaan ainoa :)

Onpa mukava huomata että tosiaan muitakin on! Ystäväpiiristäni kukaan ei ole sanonut kokevansa vastaavia tunteita, joten olen pitänyt itseäni ainoana ja tämän vuoksi ehkä nähnytkin asian "ongelmana", tai vähintäänkin pitänyt sitä outona ja tietyllä tapaa vääränä.

Olen yhä toisinaan yhteyksissä ensirakkauteni sisaren kanssa, varsinkin nämä hetket hänen kanssaan tuovat muistoja mieleen.

Tämän exän kanssa suhde ei edes ollut kovin ruusuinen, ero oli ennustettavissa jo pitkään, mutta siitä ainakin olen iloinen etten murehdi menneitä ikävyyksiä vaan ajattelen häntä hyvällä. Kieltämättä kutkuttaisi tavata monen vuoden jälkeen ja tietää, miten toisella menee, mutta tämä jää nyt vain "haaveeksi".

Kiitos kaikille vertaistuesta! :) -ap

[quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 11:52"]

Minä olen onnellisesti naimisissa mielestäni maailman parhaan miehen kanssa, ollut jo kohta parikymmentä vuotta. En toivoisi, että asiat olisivat toisin. Meillä on myös ihan parhaat lapset ja elämä kaikinpuolin mallillaan. SILTI ensirakkauteni, jonka koin ollessani yläasteella(!!), on edelleen lähes päivittäin ajatuksissani. Välillä kuuntelen vanhoja yhteisiä biisejämme ja sydämestä raastaa aivan valtavasti. Näen hänestä unia. Mietin, missä hän mahtaa nykyään olla jne.

Tunnen itseni niin hölmöksi tästä, mutta helpottavaa huomata, etten olekaan ainoa :)

[/quote]

Itsellänikin on jokseenkin sama tilanne. mietin ensirakkautta usein ja näen unia. mietin, että ehkä tämä on osittain myös nuoruudenkaipuuta vaikka vanha en ole vieläkään. kun jonkun ihmisen on joskus tuntenut niin hyvin, että silmien liikkeistä edelleen näkee asioita. Toki tunnen oman mieheni vielä paremmin, kuin ensirakkauden. ja omaa miestäni rakastan vielä enemmän kuin ensirakkautta, mutta se on erilaista.

Omaa oloani helpottaa se, että silloin kun itse halusin ensirakkauteni takaisin hän seurusteli muiden tyttöjen kanssa. Kaipasin häntä monta vuotta takaisin. sitten itse aloin seurustella ja hän alkoi vonkaamaan minua takaisin. Sittenmmin minä menin naimisiin ja hän edelleen etsii tätä "elämänsä tyttöä".

Ensirakkauteni palasi mieleeni jälleen kerran tänäsyksynä (2014) niin voimakkaasti että koko kehoni reagoi niin että painoni on pudonnut peräti 5 kiloa. Elikkä tämän meneillään olevan tunnemyrskyn aikana en ole pystynyt syömään juuri mitään. ´´Ja siinäpä vasta verraton painonpudotus-kikka, kun hankit sydän suruja, niin kilosi karisee kuhisten.´´ No en todellakaan suosittele, koska kaikkeen muuhun keskittyminen on mennyt ihan pipariksi. Mikähän hemmetti siinä oikein on, kun välillä menee jopa useita vuosia, ettei ensirakkaus juurikaan käy mielessäni, mutta sitten ikäänkuin jotenkin salakavalasti se vaan rupeaa taas mieltäni rassaamaan. Olen lukenut että joillakin tämä sama ilmiö saattaa kestää, viikon, tai kaksi. Itselläni on meneillään nyt peräti 3 viikko, ja väliin on helpompaa ja välillä taas tosi vaikeaa. 

On ihan luonnollista että useimmat meistä jossain vaiheessa muistelevat erittäin kaihoisasti ensirakkauttaan. Johtuneeko se sitten siitä, koska sehän on ikäänkuin ´´keskenjäänyt romanssi´´, jota sitten myöhemmissä elämänvaiheissa vertaillaan seuraaviin suhteisiin. Jos nuo uudet suhteet menevätkin sitten täysin mönkään, niin sitä suurempi on tuo kaipuu sinne ensirakkauteen. Olen saanut sen käsityksen, että useimmat ´´haikailijat´´ ovat nimenomaan naisia, mutta tämä asia taitaakin olla niin, että myös miehet ´´haikailevat´´ ihan samaan tapaan. Kun lukee näitä sivustoja, niin tulee entistäkin vakuuttuneemmaksi siitä, että useimmille juuri ensirakkaus on se, ´´elämän suurin juttu.´´ Elikkä ihmiseen on ikäänkuin ´´pakattuna nuo suuret tunteet, jotka voi kerran vain käyttää, ja sen jälkeen onkin sitten laimeampaa.´´ Koska tämä kyseinen aihe näyttääpi liittyvän myös naimisissa oleviin, niin kyllähän ensirakkaus on sentään tosi kova juttu! Myös itsestäni olen huomannut sen, että kun tämä kyseinen ´´tauti´´ (kaipuu) iskee, niin se saattaapi aiheuttaa peräti fyysisen ongelman: elikkä silloin iskee jokin käsittämätön saamattomuuden tunne, eikä jaksaisi oikein mihinkään keskittyä, koska tuntuu että koko keho on täysin voimaton. Luin jostain, että jotkut ovat joutuneet turvautumaan jopa lääkärin apuun, ja sitä kautta saaneet helpotusta, kun ovat näin saaneet purkautua jollekin tämän kyseisen aiheen vuoksi. terv. Paljonkohan meitä onkaan..?