Lue keskustelun säännöt.
Lapset ja herkut
29.03.2014 |
Mietin tässä juuri muutama päivä sitten herkkuja ja vanhempien erilaista suhtautumista siihen, miten ja milloin herkkuja lapset saavat. Mä ajattelin ennen lapsen syntymää, että pihtaan lapselta herkkuja niin pitkään kuin mahdollista, mutta sitten, kun asia tuli ajankohtaiseksi, en nähnytkään sitä tarpeelliseksi.
Meillä on aika usein jotain pientä jälkiruuaksi, ja lapsen (nyt 2,5 v.) suhde makeaan on aika neutraali. Hän ei aina edes halua jälkiruokaa, kun sitä on tarjolla. Lapsi myös harvemmin keksii kärttää mitään hyväskää.
Muunkin ruuan suhteen ollaan oltu sallivia. Jos tekee mieli ranskalaisia, lapsikin saa niitä. Lapsi syö toistaiseksi ihan kaikkea, mitä eteen tuodaan.
Miten teillä on ajateltu tämä herkkuasia? Asiallista keskustelua, pyydän!
Kommentit (7)
Mulla ei oikeastaan ole teoriaa! Varmasti herkkujen maistuminen on myös yksilöllinen ominaisuus. Mutta joo, yritetään luoda lapselle neutraali suhde ruokaan, myös makeaan. Esim. lasta ei houkutella syömään varsinaista ruokaa sillä, että sen jälkeen on jälkiruokaa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ei ole karkkipäivää, ja lapsilla on kaapissa karkkia, mutta eivät juurikaan koske niihin. Kerran tai pari viikossa saattavat ottaa jälkiruuakseen yhdet karkit. Olen ajatellut että emme tee herkuista mitään kiellettyä hedelmää, jolloin uskon että niiden syöminen pysyy hyvin aisoissa eikä tarvitse jatkuvasti olla kieltämässä. Näyttää toimivan, lapset nyt 7 ja 10
Meidän lapsi on 1 v 3 kk. Ollaan toistaiseksi menty, kuten suunniteltiin alun perinkin, eli herkkuja saa, kun muutkin syö ja suunnitellaan viikko niin, ettei herkkuja tule 1-2 krt enempää. Yleensä käydään viikonloppuna kahvilassa tai tehdään jotain itse. Karkit, limut, sipsit ja teolliset "herkut" ei oikein maistu meille vanhemmille, niitä tulee kaikilla meistä olemaan harvoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä syön itse joka päivä herkkuja, esikoinen oli sellainen että ei piitannut siitä mitä syön, mutta nuorimmaiset jotka syntyivät keskosina ovat olleet aina kuin pienet linnunpojat suu auki odottamassa jos minä syön jotain, ovat kyllä herkkujen perään. Pojat ovat nyt 5v, ja onneksi ei ole reikiä tullut hampaisiin vaikka saavat mehuakin aina kun haluavat. Paino-ongelmaa lapsilla ei ole, vaikka itselläni on. En antaisi lasteni lihoa, siinä menee raja. Muutenkin olen ajatellut että pitäisi lopettaa herkkujen ostelu sekä itselle että lapsille, omassa päässähän se vika on.
Ja joo, tiedän myös esimerkin siitä kun lapsille ei anneta makeaa, serkkuni elivät sillä tavalla, ja sitten kun vieraita tuli, niin nämä lapset kävivät kuin hyeenat pöydän kimppuun, sokerinpalatkin hävisivät, itse yököttää ajatuskin sokeripalan syömisestä paljaaltaan, se poliosokeripala aikoinaan teki todella tiukkaa.
Pantattiin, on herkkuhullu nyt. Joten meidän tilanne ainakin tukee teoriaasi.