Kotona kasvaneista pullamössöjä?

Kaverini oli lapsena ja oikeastaan vielä teininäkin luonteeltaan melko ujo, vaikka kävikin päiväkodissa. Jossain vaiheessa hänestä lähti suurin ujous pois ja nykyään hänellä kulkee elämä oikein mukavasti eteenpäin.

Kävin itse päiväkodissa myös ja olin tosi sosiaalinen, kuten olin ollut syntymästäni saakka. Ennen päiväkotiin menoakin juttelin kuulemma lähes kenelle vain. Musta kuitenkin tuli ujo, ihan elämäntilanteiden takia. Olin tottunut ryhmässä oloon enkä jännittänyt kouluunmenoa erityisesti, mutta koulukiusaaminen muutti luonnettani ja minusta tuli tuollainen ujo "pullamössö". Nykyään tosin sekin asia on korjaantunut, koska perusluonteeni vain on se sosiaalinen ja sitä on vaikea lopullisesti muuttaa. Pointti on kuitenkin se, että lapsen perusluonne vaikuttaa asioihin hyvin paljon. Jos lapsi ei käy päiväkodissa, se ei tee hänestä ujoa ainakaan siinä tapauksessa, että hänellä on muuten ympärillä ihmisiä, joiden kanssa harjoitella sosiaalisia taitoja. Minulla ei oikeastaan ollut silloin kouluiässä juurikaan muita kuin luokkakaverit, jotka siis kiusasivat, joten en vapaa-ajalla voinut pitää yllä sosiaalisia taitojani. Tällä kaverillani taas on isohko perhe ja paljon sukulaisia.

Sanoisin siis, ettei päiväkotia tarvitse tullakseen rohkeaksi tmv, kunhan on muuten sosiaalisia kontakteja, vaikka sukulaisia tai kerhokavereita.

Jos ajatellaan ihmisen halua kokeilla uutta, kohdata uusia haasteita ym. "rohkeaa ja ektroverttiä", niin synnynnäinen temperamentti vaikuttaa todella paljon. Kannattaisi tehdä parasta siitä, mitä on saanut, eikä hakata päätä seinään, ja pyrkiä yksisilmäisesti kohti yhtä tiettyä ihannetta. Olen itse luonteeltani sellainen, etten edes haluaisi höyrypäisenä naama kestohymyssä suhata lentokoneella ympäri maailmaa ja puhua trendikkäitä (jos tällaisia nyt juuri onkaan?), enkä ymmärrä, että "menestymiselle" olisi vain tietyt mittarit (raha ja se, mitä muut sinusta ajattelevat). Ehkä olen monien mielestä luuseri, itse päivä päivältä tyytyväisempi. Ja juu, olin kotihoidettu, mutta meillä taas oli kotona hoitolapsia, mutta enpä tiedä, miten se temperamenttiin olisi vaikuttanut.

Mutta toinen juttu, mikä temperamentin lisäksi vaikuttaa, onkin sitten se, miten siihen temperamenttiin suhtaudutaan. Jos lapsi on esim. varovainen ja hitaasti lämpenevä ja muuta epätrendikästä, ja aikuiset viesittävät lapselle, että tämä on vääränlainen, lapsesta tulee entistä arempi. Mutta jos aikuiset viestittävät, että lapsi on hyvä, ja rauhassa ja käsi kädessä tutustutaan "pelottavaan maailmaan", lapsi oppii ihan omilla vahvuuksillaan selviytymään siellä maailmassa. Eli vaikka temperamenttieroja tulisi kunnioittaa, tulisi myös OIKEALLA TAVALLA kasvattaa tähän ympäröivään maailmaan. Itse olin koulussa todella ujo ja arka, enkä ajattele, että se oli synnynnäistä temperamenttia, se oli ongelma. Olisin tarvinnut siihen apua, mutta en saanut. Itsetuntoa olen kerännyt pala palalta vuosien myötä.

Mutta ap:n kysymykseen: kummassakohan paikassa lapsi saa rauhassa kerätä onnistumisen kokemuksia ja tulla hyväksytyksi hitaasti lämpenevänä: päiväkodin ylisuuressa ja meluisassa ryhmässä, vai kotona lähimpien kesken (mihin yleensä liittyy kerhoilua sun muita ihmiskontakteja)? Mutta tämäkin on vain yleistys: hyvä päiväkoti on parempi taas kuin huono koti.

Kirjoitin tässä vain niistä syrjään vetäytyvistä lapsista, mutta itselläni toinen (kotihoidettu) lapsi on paljon rohkeampi ja sosiaalisempi, muttei hänkään ole kärsinyt läheistensä seurasta, vaan eskarista on tullut myönteistä palautetta.

En ymmärrä tätä julmuutta, jolla lapsia ajatellaan: pitää olla väkisin sitä ja tätä, maailma on paha, vain kovat pärjää, ei me tälle mitään voida, voi voi, raa'asti vaan tehdään mitä on pakko, ei olla luusereita. Omaksuin itse tämän kyynisen maailmankuvan nuorena inhottavassa ympäristössä, ja vanhemmiten olen yllättynyt iloisesti. Maailma on kiva paikka, ja täällä voi "pärjätä" monella tavalla. Omien lasteni kerho-, eskari- ja koulukokemukset ovat osoittaneet, että ohjaajissa on tosi kivoja, LÄMMÖLLÄ lapsista ajattelevia, jotka oikeasti uskovat eri lasten erilaisiin vahvuuksiin. Jos olisin lukenut av:stä näitä tällaisia aloituksia ennen lasten saamista, en varmaan olisi uskaltanut yrittääkään.

Ei tule. Minulla ja veljilläni oli onni kasvaa kotona. Kukaan meistä ei ole pätkääkään "pullamössö". Kaikki olemme hankkineet hyvän koulutuksen, veljet ovat myös kovin eteenpäinpyrkiviä urallaan, toinen akateemisella uralla ja toinen yritysmaailmassa - itse olen taas sellainen että tykkään tehdä perushommaa, josta ei ole liikaa "vaivaa" palkan vastineeksi. Minulle työ on vain työtä, keino ansaita raha siihen elämiseen. 

Omat lapseni myös hoisin kouluikään asti kotona ,koska miehen palkka mahdollisti tällaisen ratkaisun. Ujoja, arkoja tai nössyköitä ei ole kumpikaan. Ehkä hieman "pikkuvanhempia" olivat koulun alussa kuin useimmat, koska olivat enemmän olleet aikuis- kuin lapsiseurassa, mutta en näe tätä huonona asiana mitenkään. Molemmilla on tietysti omat temperamenttinsa, ja temperamentithan on nykytiedon mukaan synnynnäisiä. Poika on rauhallisempi ja sisäänpäinkääntyneempi, tyttö tulta ja tappuraa ja hyvin sosiaalinen. Kumpikin on tähän mennessä pärjännyt niin koulussa kuin muuten elämässään hyvin (ikää 12 ja 14 vuotta nyt).

up

Ap vissiin kasvatettiin katuojassa

Aloitus oli niin asenteellinen ja loukkaava, etten viitsi kertoa omaa mielipidettäni ja kokemustani. Jos ihan oikeasti hakee asiallista keskustelua, se kannattaa myös aloittaa asiallisesti.

Minuakin hoidettiin kotona ja aikamoinen maailmanmatkaaja musta on tullut. En siis allekirjoittaisi ap:n kuvitelmaa. Olen myös aina hanakasti muuttanut paikkakunnalta toiselle ja tarttunut erilaisiin työpaikkoihin, sillä haluan nähdä ja kokea paljon eri juttuja. Moni kaveri asuu yhä samassa kotikaupungissa kuin mistä olen lähtöisin.

[quote author="Vierailija" time="26.03.2014 klo 21:11"]

[quote author="Vierailija" time="26.03.2014 klo 21:07"]Minut kasvatettiin kotona - tuloksena jatkuvasti ulkomailla erilaisissa konferensseissa ravaava tohtori. Naapurin tyttö meni päiväkotiin (siihen aikaan se oli lastentarha) ja siitä tuli Robin Hoodin kassa.

[/quote]

Jokaiseen siis jokaisesseen ketjuun jossa joku väite, ilmestyy heti joku jolla täyin päinvastainen omakohtainen kokemus..

[/quote]

Niinhän se keskustelu etenee.

Ap esitti oman omakohtaisen kokemuksensa ja henkilökohtaisen näkemyksensä.

Seuraava kertoi sitten oman kokemuksensa.

Vai olisiko pitänyt heti tilastotietoa tutkimuksia osoittaa?

Minut kasvatettiin kotona - tuloksena jatkuvasti ulkomailla erilaisissa konferensseissa ravaava tohtori. Naapurin tyttö meni päiväkotiin (siihen aikaan se oli lastentarha) ja siitä tuli Robin Hoodin kassa.

Päivähoidossa lapsi reipastuu ja oppii sosiaalisia taitoja. Kotona kasvanut saattaa jäädä araksi.

Plääh, tosi huono. Yritäpä keksiä parempi.

[quote author="Vierailija" time="26.03.2014 klo 21:07"]Minut kasvatettiin kotona - tuloksena jatkuvasti ulkomailla erilaisissa konferensseissa ravaava tohtori. Naapurin tyttö meni päiväkotiin (siihen aikaan se oli lastentarha) ja siitä tuli Robin Hoodin kassa.

[/quote]

Jokaiseen siis jokaisesseen ketjuun jossa joku väite, ilmestyy heti joku jolla täyin päinvastainen omakohtainen kokemus..

[quote author="Vierailija" time="26.03.2014 klo 21:09"]

Plääh, tosi huono. Yritäpä keksiä parempi.

[/quote]

No, minkäs keskustelun sinä sitten haluat? Ihan vinkiksi, että voit palstalla ihan vapaasti avata oman keskustelun haluamastasi aiheesta. Minä haluan keskustelua tästä aiheesta, siksi tämän avasin.

No kyllähän se näin on, että se missä ihminen viettää ikävuodet 1-5 määrittävät hänen elämänsä loput 80 vuotta. 

Oikeasti; voi herranjumala sun kanssa ap.

Itse kävin perhepäivähoidossa. Jälkeenpäin olen miettinyt, että päiväkoti olisi saattanut olla kaikkein paras ratkaisu. Olisi oppinut verkostoitumistaitoja isossa ryhmässä jo pienenä. Totuin kyllä olemaan pikkuryhmässä, mutta suuret ryhmät jännittivät myöhemmin elämässä.

Hah, että oikein asiallisesti halusit tästä asiasta keskustella, ilman huuteluja, ja sitten päätit käyttää heti otsikoinnissa sanaa "pullamössö". Ei taida tämä asiallinen keskustelu olla ihan näitä sun vahvimpia puolia.

[quote author="Vierailija" time="26.03.2014 klo 21:14"]

No kyllähän se näin on, että se missä ihminen viettää ikävuodet 1-5 määrittävät hänen elämänsä loput 80 vuotta. 

Oikeasti; voi herranjumala sun kanssa ap.

[/quote]

Tuo ikä on tärkeä kehityksen kannalta. Jos tottuu olemaan kotona lapsena, kaipaako aina kotiin tai sille omalle mukavuusalueelleen? Sitä pohdin. Mutta voi herrajumala sun kanssa, toivoin aloituksessa, että ei nälvintää tänne, vaan asiallista keskustelua. Ap

Lapsen temperamentti on synnynnäinen ominaisuus, jokainen lapsi on ainutlaatuinen, toiset ujompia ja toiset sosiaalisempia. Se miten ympäristö lasta kohtelee, on merkityksellistä. Syylliatetäänkö lasta hänen temperamenttipiirteidensä takia? Annetaanko esim.  ujon lapsen ymmärtää, että hän on huonompi kuin reipas isosiskonsa? Päiväkoti ei takaa hyvää kasvuympäristöä, ei myöskään kotihoito, joten yleistämään ei kannata ryhtyä. Vanhempia on moneen junaan, kuten myös ammattikasvattajia.

[quote author="Vierailija" time="26.03.2014 klo 21:18"]

Hah, että oikein asiallisesti halusit tästä asiasta keskustella, ilman huuteluja, ja sitten päätit käyttää heti otsikoinnissa sanaa "pullamössö". Ei taida tämä asiallinen keskustelu olla ihan näitä sun vahvimpia puolia.

[/quote]

Jep, en keksinyt paremmin kuvaavaa ytimekästä sanaa. Sanan "pullamössö" varmasti jokainen tunnistaa. Voisin tietty yrittää jotenkin muotoilla nätimmin... Sori. Eli ihminen, joka haluaa elämässään asiat vain pehmeinä ilman särmiä, ei halua ottaa suuria vastuita tai astua epämukavuusalueelleen, ja asioiden pitäisi olla haastteettomia ja helppoja... Jotenkin noin. Ap

[quote author="Vierailija" time="26.03.2014 klo 21:16"]

Itse kävin perhepäivähoidossa. Jälkeenpäin olen miettinyt, että päiväkoti olisi saattanut olla kaikkein paras ratkaisu. Olisi oppinut verkostoitumistaitoja isossa ryhmässä jo pienenä. Totuin kyllä olemaan pikkuryhmässä, mutta suuret ryhmät jännittivät myöhemmin elämässä.

[/quote]

En ole ollut ikinä hoidossa, en edes eskarissa, eikä minua ole ikinä pelottanut ryhmät eikä esiintyminen. Tulen hyvin toimeen ryhmissä ja monenlaisten ihmisten kanssa. Rakastan haasteita ja tylsistyn jos kaikki on liian helppoa (lähinnä jos on liian helppo työ tai liian löysä aikataulu).

Kuten jo joku aiemmin kirjoitti, että on erilaisia temperamentteja, erilaisia vanhempia ja erilaisia ammattikasvattajia. Ei mikään ole niin yksiselitteistä.