Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsi ei koskaan tuo onnea lapsettomuudesta kärsivälle naiselle
29.01.2014 |
Lapsi ja odotus ei tuo onnea lapsettomalle naiselle. Lapsi voi olla se asia, mitä se nainen miehensä kanssa eniten haluaa, mutta se ei poista koskaan kipua. Ei vaikka saisi toisen, kolmannen jne. terveen lapsen tavalla tai toisella.
Lapsettoman raskaus on tuskaa. Jokaisen vessakäynnin yhteydessä sitä vaan odottaa verta ja pettymystä, kaikki alkaa taas alusta.
Kun keskenmenon pelko hälvenee, alkaa pelko siitä että ei kaikki voi mennä hyvin. Kohtukuolema, tai sitten se on tietysti vakavasti sairas.
Kun omat lapsensa saa syliin kerta toisensa jälkeen, niin syli on täysi mutta olo on tyhjä. Äiti-lapsi kiintymyssuhde puuttuu, koska kaikki on ollut niin haurasta ja käsiin hajoavaa. Ei uskalla luottaa, ei uskalla nauttia. Oma lapsi tuntuu vieraalta.
Adoptiolapsen kanssa on sterssi siitä että olenko minä sittenkään niin hyvä? Olenko kyllin hyvä, että minä ansaitsen antaa kodin paljon kokeneelle ja kärsineelle lapselle? Kuka tukee jos epäonnistun? Mitkä ovat lapseni tarpeet tulevaisuudessa? Voidaanko tämä ihana lapsi ottaa minulta pois? Ja näin kasvaa taas kuilu äidin ja lapsen välillä. Kytätään, mutta mistään ei saa tukea.
Lapsi ei tuo onnea, vaan onnen tuo lapsettomuuden käsittely. Jos saat lapsen ja sivuutat sillä lapsettomuuden tunteet, on se paha kierre. Ja vaikka lapsettomuuden käsittelisi, niin se on aina tässä ja sinulla on pitkä matka tasapainoiseksi vanhemmaksi. Sitä voi vaan toivoa että pystyy olemaan se paras mahdollinen äiti biologisille ja adoptiolapsille.
Kommentit (20)
Ihan samalla tavalla humalaiselle onnea ei tuo viina vaan sen asian käsittely, millaista on olla ilman viinaa!
Lapsettomuudesta kärsineet ovat huomattavasti parempia äitejä kuin ne, jotka ovat saaneet vahinkolapsen. Sitä kun vahinkolapsen äidin pitäisi istua alas miettimään, olisiko abortti sittenkin tuonut onnen eli pitää käsitellä se, että sai jotain, mitä ei ollenkaan halunnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niimpä, lapsi ei poista lapsettomuuden tunteita. Pystyy olemaan parempi vanhempi, kun puhuu ja käsittelee lapsettomuuden läpi.
[quote author="Vierailija" time="29.01.2014 klo 20:59"]
Ihan samalla tavalla humalaiselle onnea ei tuo viina vaan sen asian käsittely, millaista on olla ilman viinaa!
Lapsettomuudesta kärsineet ovat huomattavasti parempia äitejä kuin ne, jotka ovat saaneet vahinkolapsen. Sitä kun vahinkolapsen äidin pitäisi istua alas miettimään, olisiko abortti sittenkin tuonut onnen eli pitää käsitellä se, että sai jotain, mitä ei ollenkaan halunnut.
[/quote]
Tuohon viimeiseen, niin eivät aina ole. Joillekin lapsettomille naisille tulee kieltämisvaihe jo raskauden aikana. Kielletään raskaus ja kaikki onnelliset ajatukset, koska se on itsensä suojaamista. Kun lapsi sitten syntyy, niin lapsi tuntuukin vieraalta ja voi tulla jopa ajatuksia perääntymisestä. Ihmismieli suojautuu kaikelta, mikä voisi tehdä liian kipeää.
No enpä tiedä. Tuo on tietysti hyvin yksilöllinen juttu. Omalla kohdallani, kun sain syliin ensimmäisen synnyttämäni elävän lapsen, lapsettomuusmurheet katosivat eivätkä ole takaisin tulleet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Roskaa. Lapsettomuus on se ongelma, ja ongelma on voitettu kun lapsi on olemassa. Lapseton nääs lakkaa olemasta lapseton, kun saa lapsen.
Minä sain vauvan vuosien lapsettomuuden jälkeen ja voi että olen onnellinen. Tottakai raskausaikana tuli murehdittua meneekö kaikki hyvin, mutta kyllä meni. Nyt on ihanaa seurata pienen kasvamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä lapsi toi minulle onnen vuosien lapsettomuushoitojen jälkeen. Ei ole ollut syli tyhjä sen jälkeen. Olen ap:n kanssa täysin eri mieltä asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikäli saa lapsen niin eihän silloin ole ko ongelmaa.
[quote author="Vierailija" time="29.01.2014 klo 21:16"]
Roskaa. Lapsettomuus on se ongelma, ja ongelma on voitettu kun lapsi on olemassa. Lapseton nääs lakkaa olemasta lapseton, kun saa lapsen.
[/quote]
eronnutkaan ei ole enää eronnut kun menee uusiin naimisiin. Jos ed suhdetta ei ole käsitelty saattaa tulla vaikeaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en ole miettinyt lapsettomuusaikoja ja -hoitoja kertaakaan sen jälkeen, kun sain lapsen, enkä raskausaikana pelännyt keskenmenoa. Lapsettomuutta meillä kesti pari vuotta.
Kiitos AP! En olisi tullut ajatelleeksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle lapseni ovat tuoneet onnen ja molemmista raskauksistani nautin täysillä. Ajattelin, ettei niin surkea tuuri voi olla, että vuosien hoitojen jälkeen kokisin keskenmenonkin vielä. Enkä kokenutkaan.
Kyllä lapseton on lapsen saatuaankin tietoinen siitä, että lapsi olisi voinut olla tulemattakin. Lapsettomuuden tunne elää siten. Onni lapsesta on sitäkin suurempaa!
Ap kärjistää tavattomasti. Ei se nyt ihan niin mene, ettei kykene olemaan läsnä lapselleen tai nauttimaan lapsestaan. Mutta lapsettomuuden tunne ja identiteetti ei katoa lapsen myötä. Jotkut pystyvät hurahtamaan siihen äitiyden maailmaan niin täysillä, että kipuilu tulee vuosia myöhemmin, mutta varmaan iso osa (tai ainakin minä) huomaan lapsettoman identiteettini arjessa vähän väliä. Se on se reagointi muiden raskausuutiseen. Tulee mielettömän surullinen olo ennen kuin tajuaa, että hei, minulla on lapsi. Nykyään taas olen ehkä epätavallisen kiinnostunut muiden raskauksista. Elän niissä mukana ja kyselen ja pohdin ja mietin varmaan aivan epätavallisen paljon. Ei ole enää surua, kun olen sitä työstänyt oikein olan takaa mutta on sellainen outo mielenkiinto, jota en pidä normaalina.
Myös ajatus lapsiluvusta on täysin sekaisin. Kun en ole lapsilukuani saanut itse päättää, mitein koko ajan lisälapsia, vaikka en tiedä, olisinko ollut valmis hankkimaan niin monta kuin nyt haaveilen, jos en olisi kokenut lapsettomuutta.
Mutta kyllähän minä nyt herranen aika olen ollut onnellinen lapsistani. Esikoisen saanti oli ja on elämäni upein kokemus. Oli se rankkaakin ja tunnistan jopa niitä tunteita, että aikaa voisi kääntää takaisin, kun en olekaan varma, että olisin se paras mahdollinen äiti, mutta eiköhän näitä ajatuksia tule väsyneenä muillekin kuin vain lapsettomuuden kokeneille. En vellonut näissä ajatuksissa, sellainen ajatus putkahti muutaman kerran keskellä yötä mieleen enkä koe niistä edes syyllisyyttä. Saahan sitä väsyneenä liioitella!
Minun ja lapsen suhde on myös läheinen. Nautin siitä suunnattomasti enkä pelännyt enää lapsen menettämistä samalla tavalla kuin raskaana ollessani. Raskaudestakin jopa nautin päinvastoin ilmeisesti kuin monet lapsettomat. Oli voittajafiilis, kun edes sain kokea sen raskauden ja olin jo siitä ihan mielettömän kiitollinen. Toki tietysti halusin sen lapsen, mutta elin aika hyvin päivä kerrallaan ja onnistuin olemaan hermoilematta, vaikka en aina niitä liikkeitä tuntenutkaan.
Minusta ei tullut ylivaroivainen eikä ylihemmotteleva äiti. Äitiydestä olen nauttinut, vaikka lapsettomuuden suru jossain taustalla värjötteleekin. Käsittelen sitä aina pala kerrallaan, ja olen päässyt pitkälle näiden vuosien aikana.
Väitän, että tärkein syy siihen, että se ei ole mikään iso musta möykky takaraivossa on se, että olen alusta saakka suhtautunut siihen myönteisesti ja kokenut, että sen kuuluukin olla osa minua, jotta voin kehittyä ihmisenä eteenpäin. Se, että olen saavuttanut tavoitteeni, ei pyyhkäise vuosien surua pois. Jos aviomieheni kuolee ja löydän vuosien jälkeen uuden, en varmasti silti ajattele, ettei minun enää tarvitse miettiä kuollutta miestäni, koska nythän minulla on uusi.
[quote author="Vierailija" time="29.01.2014 klo 21:35"]
Minulle lapseni ovat tuoneet onnen ja molemmista raskauksistani nautin täysillä. Ajattelin, ettei niin surkea tuuri voi olla, että vuosien hoitojen jälkeen kokisin keskenmenonkin vielä. Enkä kokenutkaan.
[/quote]
Ha, tuuri voi olla hyvinkin huono, mulle tuli vuosien hoitojen jälkeen ekana keskenmeno ja tokana kohtukuolema. Sitten tuli vielä se onnellinenkin raskauden lopputulos. Ehdin sitä ennen kyllä jo pohdiskella syntyneeni luvattoman epäonnisten tähtien alla, mutta muutin sitten mielipiteeni :)
Ihan uskomatonta roskaa tuon yhden vastaus, että lapsettomuudesta kärsinyt nainen olisi parempi äiti, kuin vahinkolapsen saanut. Yleensä en näistä jutuista välitä, mutta nyt kuohahti. Ja ei, ei kolahtanut. Vaan haluan kertoa teille lapsettomuudesta kärsiville ja epäempaattisille ihmisille, että kun tulin ehkäisystä huolimatta raskaaksi 26-vuotiaana, juuri uudelle paikkakunnalle muuttaneena ja uuden työn aloittaneena, oli tilanne totta kai shokki.
Mutta ajatukseen tottui pian, ja pienestä alkioista tuli rakkain ja tärkein asia maailmassa. Pelkäsin minäkin, että jotain voi mennä pieleen, jouduin käsittelemään jotain omia lapsuuden juttuja kun esikoistani odotin, mutta kun sain hänet syliini ensimmäisen kerran, koin niin valtavaa rakkauden tunnetta että siitä ei tiedä mitään ne, jotka eivät ole sitä kokeneet.
Myös minulla on läheinen suhde lapseeni, ja kuopukseen myös joka oli jo ihan tehty lapsi. Minä olen kiitollinen minulle sattuneesta vahingosta, mutta en voisi kuvitellakaan ajattelevani, että olisin sen takia huonompi äiti, että en kärsinyt ennen raskaaksi tuloa ja ennen äitiyttä mistään.
Ja uskon muuten, että se on myös luonnekysymys miten lapsettomuuteen tai vahinkoraskauteen suhtautuu. Katkeroituvat persoonat katkeroiituisivat sitten jostain muusta, jos ei lapsettomuus olisi osunut kohdalle.
Ihan uskomatonta roskaa tuon yhden vastaus, että lapsettomuudesta kärsinyt nainen olisi parempi äiti, kuin vahinkolapsen saanut. Yleensä en näistä jutuista välitä, mutta nyt kuohahti. Ja ei, ei kolahtanut. Vaan haluan kertoa teille lapsettomuudesta kärsiville ja epäempaattisille ihmisille, että kun tulin ehkäisystä huolimatta raskaaksi 26-vuotiaana, juuri uudelle paikkakunnalle muuttaneena ja uuden työn aloittaneena, oli tilanne totta kai shokki.
Mutta ajatukseen tottui pian, ja pienestä alkioista tuli rakkain ja tärkein asia maailmassa. Pelkäsin minäkin, että jotain voi mennä pieleen, jouduin käsittelemään jotain omia lapsuuden juttuja kun esikoistani odotin, mutta kun sain hänet syliini ensimmäisen kerran, koin niin valtavaa rakkauden tunnetta että siitä ei tiedä mitään ne, jotka eivät ole sitä kokeneet.
Myös minulla on läheinen suhde lapseeni, ja kuopukseen myös joka oli jo ihan tehty lapsi. Minä olen kiitollinen minulle sattuneesta vahingosta, mutta en voisi kuvitellakaan ajattelevani, että olisin sen takia huonompi äiti, että en kärsinyt ennen raskaaksi tuloa ja ennen äitiyttä mistään.
Ja uskon muuten, että se on myös luonnekysymys miten lapsettomuuteen tai vahinkoraskauteen suhtautuu. Katkeroituvat persoonat katkeroiituisivat sitten jostain muusta, jos ei lapsettomuus olisi osunut kohdalle.
Alue: Aihe vapaa
up