Kamalimmat / hirveimmät kokemukset masennuslääkkeistä ?

Mitä varten ne on uusittava?

Menin maniaan, omatunto hävisi, tein järkyttäviä tekoja kuten petin, ei tuntunut missään, muutuin väkivaltaiseksi ja itsetuhoiseksi. Luojan kiitos olen päässy eroon ko.lääkkeestä. Mies ei uskonut ikinä että lääke teki musta tommosen. Ite tiedän että lääke muutti mua, en ikinä olis muuten pettäny miestä, EN IKINÄ!!! Ja vielä se että nukuin putkeen noin 12-15 tuntia AINA.

[quote author="Vierailija" time="13.03.2014 klo 01:28"]

Mitä varten ne on uusittava?

[/quote]

ei auta. 

Up

Masennuin, ja menin todella huonoon kuntoon. Eräänä iltana sitten olin soittanut äidille ja haukkunut vanhempiani pystyyn koska pakottavat minua elämään ja vaativat minua jaksamaan vaikka haluan vain kuolla. Olin ollut niin sekava että tulivat luokseni ja soittivat ambulanssin. Osastolla minulle määrättiin Cipramilia, mutta se vain pahensi oloa. Lähettivät kotiin lääkkeiden kanssa, lääkäri totesi että "normaalit sivuvaikutukset" kun valitin että ahdistus vain pahenee. Kahden viikon päästä olinkin teholla.
Tämän jälkeen sama lääkäri määräsi minulle Seroquelia, kun valitin että minulle tulee huono olo hän päätti että se johtuu vain siitä että annostus ei ole riittävä, ja lisäsi annostusta. Loppujen lopuksi makoilin zombiena äitin sohvalla, sammalsin sekavia ja yöllä kusin alleni kun en päässyt ylös vessaan. En sitten niihin pillereihin koskenut enää.... 
Liuta lääkkeitä kokeiltu, onneksi mikään muu ei ole yhtä pahoja sivuvaikutuksia aiheuttanut, vaikkei niistä ole iloakaan ollut, kunnes löytyi sopiva. 

Eräs lääke taisi väsyttää niin paljon että oli vaikea käydä koulua... mutta oireet loppuivat parissa päivässä kun lopetin käytön, että eipä se niin kamalaa ollut. Kokeilemisen arvoista ehdottomasti.

Älytöntä tällainen pelkojen ruokkiminen keskustelupalstoilla, kun niistä on kokonaisuutena paljon enemmän hyötyä kuin haittaa. Ja kaikkea kannattaa kokeilla kun siinä tilassa ollaan.

Puolisolle aloitettiin yhden lääkkeen kokeilu, taisivat vaihtaa silloin kun edellisessäkin oli jotain ongelmia. Aloin tosissani pelätä milloin tulee turpaan, rauhallinen, huolehtiva ja harkitseva mies muuttui äkkipikaiseksi ja hermostui räjähdysmäisesti täysin yllättäen. Onneksi lopetti lääkkeet kun sanoin miten hän on muuttunut, sen verran löytyi vielä vanhaa tuttua ja turvallista persoonaa että oli varmaan ainoa kerta kun ei suuttunut niiden lääkkeiden aloittamisen jälkeen.

Jos mies oli vaikka keittiössä en uskaltanut mennä näköetäisyydelle, hänellä saattoi lähteä tavara lentämään kädestä, ja jos se tavara sattui olemaan joku teräase niin mielummin piti sen seinän välissä. Elämäni hirvein aika tuo kuukausi. Onneksi lopetti ja muuttui muutamassa päivässä takaisin rauhalliseksi, myöhemmin löytyi toimivampi lääke, siinä tosin alkuun tuli lähimuistin kanssa ongelmia joten minun piti muistuttaa miestä kaikesta vaikka oli kalenterissa ja kännykässä kaikki ylhäällä. Meni ohi ja elämä rauhottui.

Onko sinulla joku joka voi seurata sinua muututko negatiivisella tavalla? Näiden omien kokemusten pohjalta itse en uskaltaisi lähteä kokeilemaan ilman että joku luotettava henkilö tarkkailisi minua =/

Mulla nuorempana kun olin masentunut tuli oikea kamala lääkekierre. Ensin lähdettiin SSRI:stä, ei auttanut. Vaihdettiin merkkiä. Aina jokaista piti kokeilla vähintään kuukausi, koska "on normaalia että alussa olo vain pahenee". Mikään kokeiltu lääke ei vaan tuonut apua masennukseen. Sitten sain vähän erityyppisiä lääkkeitä, ei apua. Kaikista noista oli myös erittäin ikäviä sivuvaikutuksia. 

Lopulta minulle määrätiin skitsofrenian hoitoon tarkoitettua Ketipinoria, joka ei sekään auttanut masennukseen, mutta teki täysin apaattiseksi ja välinpitämättömäksi. Tavallaan henkinen tuska siis väheni, mutta olin vielä toimintakyvyttömämpi kuin ennen. Lisäksi jouduin Ketipinorin lisäksi syömään niitä vanhoja lääkkeitäni, koska vieroitusoireiden takia en pystynyt lopettamaan niitä, ja lääkäri suositteli vaan jatkamaan "mielellään loppuiän". Minulla on puhelimessa kuva lääkekombosta jota lopulta söin: Ketipinor, Venlaflaxin,Mirtazapin Ratiopharm sekä Rivatril.Olin tosiaan sekaisin kuin mikä, toimintakyvytön, ja kärsin vaikeista sivuoireista joista vastenmielisin oli kielen pakkoliikkeet Ketipinorin takia :(

Lääkäri oli jo sitä mieltä että eläkepäätöstä minulle pitäisi hankkia ja nostaa vaan Ketipinorin annosta lisää, mutta minä päätin että EI ENÄÄ. Olin yrittänyt lopettaa noita lääkkeitä yksi kerrallaan ennenkin vähitellen, mtuta ei onnistunut, tuli liian kamala olo. Nyt minä päätin että heitän kaikki kerralla mäkeen ja juon viinaa vieroitusoireisiin jotta kestän. Ja niin tein. Kuukauden olin putkeen kännissä ja oudossa olossa, mutta pääsinpä niistä helvetin lääkkeistä. Ja IKINÄ en enää koske yhteenkään psyykenlääkkeeseen, jos on pakko, poistun elämästä sitten oman käden kautta ennen kuin ryhdyn tuohon rumbaan enää.

Nro 9 lisää vielä, että masennus alkoi lähes heti helpottaa kun lopetin lääkkeet tuon vieroituskauden jälkeen, ja palasin töihinkin. Noin vuoden päästä sanoisin etten enää olltu lainkaan masentunut. Jännää, että paranin juuri kun lopetin lääkkeet, vaikka olin viitisen vuotta niitä mömmöjä syönyt. Itse uskon, että ne lääkkeet pitivät minut masentuneena, pitkittivät tilaani.

Sain manian masennuslääkkeistä, olin kuin olisin jossain ekstaasi tai amfetamiinihuuruissa. Vaikka lopetin lääkkeiden syömisen nopeasti, niin tuo mania tuntui jäävän päälle. Onneksi ei mennyt liian voimakkaaksi (ts. olisin tuhlannut rahani, pannut kaikkea mikä liikkuu jne.) Toisella kerralla kanssa outoja sähköisiä tunteita mitkä meni kehon läpi ja välillä heräsi yöllä noihin "sähäreihin". En syönyt pitkään kumpaakaan lääkettä, vaan päätin olla ilman, kun jatkuvasti ihan pihalla.

Mut noi oli mietoja tapauksia, ku joskus määrättiin psykoosinestolääkettä mm. ketipinoria. Sillä loppuu kyllä harhat ja kaikki muukin, paitsi zombeilu. Vuorokaudessa tuli nukuttua n. 16-20h ja lopun ajan syötyä ja tuijotettua seinään tai taivaasen, riippuen paikasta. No eipä ainakaan kyennyt olemaan kovin vaaraksi itselleen tai muille, kun ei ollut oikein minkäänlaista toimintakykyä. Päädyin kanssa sille linjalle, ettei mitään nappeja millä sekoittaa päätä, olkoon laillisia lääkärin määräämiä tai mitään muuta. Ja alkoholin käytönkin päätin jättää vähemmälle. Parempaan päin mennään kokoajan, vaikka psykologi sanoi, ettei näe, että mä koskaan paranisin "hulluudestani", koska en suostu syömään lääkkeitä. Mut mun polkuni ei ole sinun polkusi, vaikka ne joskus jossain risteäisikin. Monelta kuullut, että lääkärit sanovat juurikin tuota, että sun tulee syödä näitä loppuelämäsi PISTE. Eikä mitään selityksiä miksei niitä voisi vähentää/lopettaa. No kaikki ei suostu uskomaan olevansa "parantumattomasti sairaita" :D

Kamalia tarinoita. 

Sain mania päälle, tein kaikenlaista typerää ja tein hirveät velat. Olin aivan sekaisin, millään ei ollut mitään väliä.

Mania iski, kun masennuslääkeannostani nostettiin. Tuhlasin rahaa, pyörittelin miehiä, nukuin muutaman tunnin vuorokaudessa ja olin jatkuvasti menossa. Olin tuolloin 25v ja käyttäydyin kuin 15-vuotias teini. Eräs mies antoi pakit ja hänelle soittelin lukuisia puheluita ja viestejä illassa, aina kun olin kavereiden kanssa iltaa viettämässä(nautin alkoholia, mutta en ollut niin humalassa, että vain sen piikkiin voisi laittaa), tuona jaksona siis useamman kerran viikossa.

Eniten häpeän tuota viimeistä. Jos joku hyvä puoli, niin maniajaksolla sain opiskeluja vietyä vauhdikkaasti eteenpäin.

Muiden fyysisten haittavaikutusten vuoksi vähensin annosta entiseen ja "tulin järkiini".

Maniaoireita itsessään tunnistaneiden kohdalla olisi syytä poisulkea kaksisuuntaisen mielialahäiriön mahdollisuus. Masennuslääkkeiden käyttö ilman mielialaa tasaavia lääkkeitä kun saattaa oireistoa laukaista.

Minun pahimmat kokemukset ovat käsien tärinä ja levoton olo 2 ensimmäisen viikon aikana ja sittemmin orgasmivaikeudet. Ai niin, ja hiuksia lähti alussa paljon.

Haittavaikutukset ensimmäisen viikon-kahden aikana ovat tavallisia, hyödyt tulevat vasta muutaman viikon kuluttua.

jos haitat ovat merkittäviä tai lääke ei hyödytä, tulee lääke vaihtaa.

Joku saa samasta lääkkeestä toivotun avun, joku ei hyödy laisinkaan ja joutuu kärsimään haittavaikutuksista. Etukäteen niitä ei voi ennustaa. On varsin tavallista että kokeillaan 4-5 lääkettä ennenkuin oikea löytyy.

Serotoniinilisä pelasti minut itsemurhalta. Sain paljon fyysistä vireyttä ja olen itse sanonut lääkärille, että voisin syödä tätä loppuelämäni ajan, lääkkeestä on ollut niin paljon pelkkää hyötyä. Lääkäri tosin sanoi, ettei mun tarvitse sitä loppuelämän ajan syödä. Olen syönyt samaa serotoniinivalmistetta jo kuuden vuoden ajan. Ja saanut samalla keskusteluapua.

Täytyy muistaa ettei lääke saa olla ainoa hoito, vaikkakin se oikein valittuna tärkeä osa hoitoa usein onkin.

söin sepram 40mg pari kolme vuotta ja sinä aikana oli orgasmivaikeuksia ja 25-vuotiaana mulla ei enää ottanu edes eteen. Lopetin ne lääkkeet ja sen jälkeen erektio lähti paranemaan, mutta lopettamisen jälkeen oon kärsinyt liian nopeasta siemensyöksystä: oon kirjaimellisesti lauennut reisille joitain kertoja... nyt siis ikää 28.

Ja kaikki tosiaan toimi normaalisti ennen noita vitun lääkkeitä. Sit päälle vielä outo väkivaltaisuus ja aggressio humalassa lääkkeidenkäytön aikana, vaikken pysty rationalisoimaan selvinpäin itselleni syytä vahingoittaa kärpästäkään...

Eka lääke, jota minulle kokeiltiin, sai minut syömään kuin.. no, hullu. Lääkäri ei olisi millään halunnut vaihtaa sitä mihinkään muuhun, koska eihän painonnousulla ole väliä... Vaihto onnistui vasta kun lääkäri vaihtui. Sen jälkeen oli joukko lääkkeitä, jotka ehkä veivät vähän pois ruokahalua, mutta eivät muuten tuntuneet missään. Sitten alettiin lisätä noita psykoosilääkkeitä masennuslääkkeiden rinnalle, koska niiden pitäisi tehostaa masennuslääkeiden tehoa... eli nukuin tai hereillä olin täysi zombi, kun sivuoireet olivat pahimmillaan, tuntui siltä, että jopa silmien tai kasvojen pienten lihasten liikuttaminen oli jähmeää. En pystynyt poistumaan kotoa ihmisten ilmoille, koska pelkäsin näyttäväni mielisairaalta tai huumeita vetäneeltä.

Lopetin tuo psykoosilääkkeet lopulta omin päin kaikki, kun en enää jaksanut vain olla kotona ja sen lisäksi, että koko ajan ahdisti ja oli paha olla, ei edes kroppa toiminut ja pää oli sumussa. Auttoi ihan valtavasti kun aineiden vaikutus lähti pois ja aloin piristyä. Viimeinen masennuslääke, jota kokeilin, auttoi lopulta itse masennukseenkin. Aluksi aiheutti vain rajua pahoinvointia, jonka takia en kyllä olisi töissä pystynyt sen kanssa käymään. Pitemmän päälle aloin kuitenkin hikoilla kuin sika, sellaista inhottavan hajuista lääkehikeä. Ihan pienimmästäkin rasituksesta. Silloin päädyin lopettamaan senkin lääkkeen, ja kesti pari vuotta, että hikoiluongelma vähitellen hillitti. Aika iso pätkä elämästä ehti pyöriä lääkkeiden ja sivuvaikutusten ympärillä. Joku pieni pahoinvointi nyt vielä menisi, mutta ei lihava, hikoileva ihminen oiken pärjää työelämässä, puhumattakaan siitä, että olisi vielä vedetty täysin zombiksi noilla psykoosilääkkeillä.

Ja tästä voisi nyt päätellä, että olen täysin lääkevastainen, mutta jos oma diagnoosi on vain masennus, ja lääkkeet aiheuttavat hirveästi epämukavuutta ja pahaa oloa tai esim. sivuoireiden takia välttelee kotoa poistumista, niin kyllä sitä kokonaiselämänlaatuakin pitäisi miettiä. Tietysti huomioiden sitten sen, että jos ei käytä lääkettä, niin etsii muita tapoja pitää huolta itsestään.