Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Räyhääminen on henkisesti sairaiden ihmisten tapa riidellä
08.02.2014 |
Ovatko muut täällä samaa mieltä, ettei aikuisten väliseen tai aikuisen ja lapsen väliseen kiistelyyn/riitelyyn saisi missään tapauksess käyttää räyhäämistä? Omasta lapsuudesta muistan äitini raivoamiset ehkä lapsuuteni syyllistävimpinä ja raskaimpina hetkinä, suoranaista henkistä väkivaltaa mielestäni. Muistan, kuinka koin lapsena huomattavasti kevyemmin murjottamisen ja jopa fyysiset rangaistukset, mutta raivoaminen sai minut todella ahdistuneeksi. Olen sitä mieltä, ettei räyhäämistä painostuskeinona tai riitelyssä käytä kuin henkisesti epätasapainoiset ihmiset, joilla on veriin asti imetty marttyyriasenne. Vahingoittaa lapsia ja tekee kodin ilmapiiristä helvettiä. Suomessa todella yleistä, itsekin tiedän alle nelikymppisiä naisia, jotka sumeilematta saattavat jopa päivittäin nalkuttaa ja räyhätä miehilleen ja jopa lapsilleen.. Onko täällä ketään, joka käyttää raivoamista kommunikaatiovälineenä? MIksi ja mitä ajattelette sillä saavuttavanne?
Kommentit (26)
[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 12:06"] Olisi varmaan tosi raskasta olla yhdessä, jos toinen olisi mököttäjä ja toinen räyhääjä ja sitten sen riidan lisäksi satuttaisi vielä se toisen riitelytapakin.
[/quote]
Juuri näin. En itse olisi mitään räyhääjämiestä itselleni koskaan ottanutkaan. Pidän siis sitä huutamista tosi outona ja kauheana. Kaverini sen sijaan tuntuu huutavan miehelleen (ja toisin päin) asiasta kuin asiasta. Minusta se on ihan kamalan kuuloista. Kaverini ei edes huomaa.
Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä jo yli 10 v. Mies ei ole huutanut minulle kertaakaan. Minä olen huutanut miehelle kerran. Mökötetty on aina välillä. Sitten toinen tulee kysymään mikä mättää ja riita sovitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Räyhäämisessäkin on lajeja. Pääsääntöisesti en ymmärrä, miksi tasapainoisen ihmisen pitää millään tavalla skitsota usein. En ymmärrä, miten ihmeessä niitä tunteita huutaa/murjottaa tulee kovinkaa usein. Joskus lapsille voi ärähtää, mutta miksi sen puolison kanssa tappelu on muka normaalia. Sehän on häiriötila suhteessa, jos pitää tapella ja ei kai sellaisia häiriötiloja voi jatkuvasti olla. Jotkut pariskunnat pitää ihan normaalina, että jopa viikottain kiljutaan toiselle. Aivan älytöntä, kuka sellaista elämää jaksaa. Itse olen nykyisessä parisuhteessa ollut 11 vuotta ja riidat mahtuu kahden käden sormiin. Meillä riita on hetken tuiskahdus, jossa saatetaan äkäillä tunti tai kaksi yhteensä sisältäen intensiivisemmän vänkäysvaiheen.
Toinen vielä ihmeellisempi asia on nämä ihmiset, jotka kuvittelevat voivansa riidan yhteydessä sanoa, mitä vaan. Minusta parisuhteessakin on käytöstavat ja sana on ammuttu nuoli. Ette te työkavereita tai kavereitakaan hauku ala-arvoisesti hermojen mentyä, miten te voitte tehdä puolisolle sen?
Ihmiset ovat erilaisia. Minua taas ahdisti paljon enemmmän puhumattomuus ja mököttäminen, kuin kunnon ilmaa puhdistava riita. Mutta, olenkin aina ollut sitä mieltä, että suuttua saa, ja anteeksi pitää sitten osata pyytää.
Jollekin temperamentille taas voi olla ihan kauhistus ja ahdistava kokemus raivostuminen.
Nelikymppiset miehet ovat siitä ihania, että he eivät sumeilematta nalkuta ja räyhää vaimoilleen ja lapsilleen. <3 Koskaan. <3
Vastahan täällä oli samanlainen avaus, jossa kerrottiin mykkäkoulun olevan jaadijaadijaa. Riitely ylipäätään on kypsymätöntä. Aikuiset voivat puhua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni puhuminen on yliarvostettua. Aikuiset ihmiset osaavat kommunikoida muutenkin kuin sanoin.
Mä kannatan tätä aloitusta. Mykkäkoulu on ihan ok pienissä määrin, mutta räyhääminen on pelottavaa ja vierasta minulle. Mä koen sen ehdottomasti ahdistavammaksi enkä sietäisi räyhäävää puolisoa (mököttää saa).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Persoonan pitää mielestäni saada kotona olla oma itsensä, riitelytapoja myöten. Toinen osapuoli voi myös ilmaista itse itseänsä ja kertoa omista tuntemuksistaan, persoonat joko sopivat yhteen tai eivät. Enemmän ihmettelen sellaista että kuvitellaan työpaikoilla olevan ok räyhätä ja käskyttää muita, tekosyynä vaan se, että mä nyt olen tälläinen tempparamenttinen luonne...
Tunnistin itseni ap:n äidistä. Mulla napsahtaa joskus. "Kuppi kaatuu" kunnolla ja silloin huudan ja raivoan. Henkinen väkivalta, sitäpä juuri. Turha haukkua mua, tiedän paskuuteni, kadun aihna kun sanon(huudan) pahasti. Pyydän anteeksi ja haluan korjata tilanteen. Näytän myös rakkautta vahvasti, päivittäin.
Voisitko ap kertoa mulle, mikä poistaisi ne ahdistuksen tunteet mitä sulla oli kun äitisi räyhäili. Jos mulla vaikka olisi mahdollisuus korjata lapseni mahdolliset traumat, jos se edes on mahdollista...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistin itseni ap:n äidistä. Mulla napsahtaa joskus. "Kuppi kaatuu" kunnolla ja silloin huudan ja raivoan. Henkinen väkivalta, sitäpä juuri. Turha haukkua mua, tiedän paskuuteni, kadun aihna kun sanon(huudan) pahasti. Pyydän anteeksi ja haluan korjata tilanteen. Näytän myös rakkautta vahvasti, päivittäin.
Voisitko ap kertoa mulle, mikä poistaisi ne ahdistuksen tunteet mitä sulla oli kun äitisi räyhäili. Jos mulla vaikka olisi mahdollisuus korjata lapseni mahdolliset traumat, jos se edes on mahdollista...
[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 11:35"]
Mä kannatan tätä aloitusta. Mykkäkoulu on ihan ok pienissä määrin, mutta räyhääminen on pelottavaa ja vierasta minulle. Mä koen sen ehdottomasti ahdistavammaksi enkä sietäisi räyhäävää puolisoa (mököttää saa).
[/quote]
Niinpä. Periaatteessa olen kyllä sitä mieltä että fiksujen aikuisten ihmisten pitäisi kyetä keskustelemaan asioista, mutta jos eivät kykene niin mököttäminen on selvästi "kevyemmän" tuntuinen riitelyn "menetelmä" kuin raivoaminen ja huutaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enpä tiedä mutta minua ahdistaa tuntemattomat ihmiset jotka tulee räyhäämään milloin mistäkin. esim. auton jättäminen väärään paikkaan. Pitää tietenkin sanoa, mutta kun huudetaan ja nimitellään. Lapsuudesta tulee sitten stressireaktio, tunne etten voi hengittää kun joku hyökkää yhtäkkiä huutamaan.
Samoiten töissä tämän tyylinen"eiii mitä vittua sä saatana tämän oot laittanu näin voi saatanan ämmä menee pilalle koko homma voi vittu!!Saat nyt kyllä korjata jäljet!" ja paiskomista..
[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 11:31"]
Mielestäni puhuminen on yliarvostettua. Aikuiset ihmiset osaavat kommunikoida muutenkin kuin sanoin.
[/quote]
Totta. Laitetaan nyrkit puhumaan niin ei tarvitse suun tehdä sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun puolesta taas saa huutaa ja räyhätä ihan mielin määrin. Mykkäkoulu taas sitten on niin totaalista alista ja henkistä väkivaltaa, että sitä en sulata.
Kun toiselle huutaa, niin se toinen on edes olemassa. Mykkäkoululla tekee selväksi sen, että se toinen ei ole enää edes puheen, ei huudon arvoinen, ei minkään arvoinen.
Todella ahdistavaa.
Mutta tää mun näkemys ja onneksi miehen myös. Olisi varmaan tosi raskasta olla yhdessä, jos toinen olisi mököttäjä ja toinen räyhääjä ja sitten sen riidan lisäksi satuttaisi vielä se toisen riitelytapakin.
[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 11:16"]
Onko täällä ketään, joka käyttää raivoamista kommunikaatiovälineenä? MIksi ja mitä ajattelette sillä saavuttavanne?
[/quote]
En käytä, mutta olen kasvanut perheessä, jossa möykättiin aivan hemmetisti oikeasti täysin yhdentekevistäkin asioista. Kyse ei ollut siitä, että perheen herkällä madamoisellella olisi oltava kaikki hyvin, vaan siitä, että perheen madame ei meinannut kestää sitä, että muut perheenjäsenet voivat hyvin. Kaikista hirvein rikos oli, jos joku yritti tehdä jotain positiivista ilman, että äiti oli siihen osallinen.
Väsytysvaikutus. Kun puoliso on saatettu sellaiseen elämäntilanteeseen, että oma korvaamattomuus on ainakin juridisesti tai elatuksellisesti turvattu, voidaan se oma orja nujertaa pysyvästi uupumuksen partaalle. Oikeastaan jälkikasvunkaan henkisellä hyvinvoinnilla ei välttämättä ole kovin paljoa väliä, sillä luuserihan on itse vastuussa omasta saamattomuudestaan. Voi voi!
Jos joku alkaa temppuilemaan, omat tehdyt virheet voidaan tyynesti kieltää. Väärin muistaminenkin on kovin yleistä.
Miehen passiivisuus ja totaalinen luistaminen kaikesta ei vielä välttämättä ole lasten kehitykselle hirveän vahingollista, mutta äidillisen kultivoinnin puute on. Häijysti käyttäytymään ryhtyneiden vajakkivanhempien lapsena kasvamisessa ehkä kaikkein ahdistavinta on kuitenkin se, että kaikki saatavilla olevat aikuiset ovat sellaisia. Tällöin vanhempien on kaiken muun lisäksi mahdollista puleerata omaa mahtavuuttaan sillä, että selittää lapsille kodin ulkopuolisen maailman olevan vielä karmeampi ja kehnompi.
No kyllä mä välillä räyhään. Annan tunteiden tulla ja näkyä. Lepyn kuitenkin aika nopeasti. Musta on loukkaavaa sanoa, että olisin jotenkin henkisesti sairas sen takia. Ehkä mun pitäisi oppia hillitsemään itseäni, mutta en totta vieköön mikään persoonallisuushäiriöinen ole! Oma isäni riitelee sulkeutumalla - voi mököttää viikonkin. Ei kuule, eikä reagoi ympärilleen. Läheisille tosi raskasta, kun ei yhtään tiedä mitä toisen päässä liikkuu. Mun mielestä se on paljon huonompi tapa hoitaa riitoja ja omia tunteitaan, kuin se että räyhäisi sen 30min ja sit se olis siinä.
[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 12:09"]
En käytä, mutta olen kasvanut perheessä, jossa möykättiin aivan hemmetisti oikeasti täysin yhdentekevistäkin asioista.
...
[/quote]
Esimerkiksi sitä, että tässä ketjussa mykkyyttä pidetään räyhäämistä ikävämpänä, pidän täysin käsittämättömänä. Jos joku olisi minulle lapsena noin sanonut, olisin alkanut itkemään. Olen täysin valmis viskelemään luonnehäiriödiagnoosia mokoman mielipiteen perusteella.
Mun mielestä tuollaiset ap:n kaltaiset ihmiset, jotka ovat aina tuomitsemassa ihmisen "henkisesti sairaiksi", vain sen takia etteivät kykene ymmärtämään ihmistä, ovat julmia. On niin helppoa sanoa, riidan keskellä toiselle _ihan rauhallisella äänellä_ "sä olet hullu, ei sun kanssa voi puhua", mutta ihan vinkkinä, se ei auta sitä riitatilannetta yhtään sen enempää kuin se räyhääminenkään. Päinvastoin vain provosoi räyhäriä ja ajaa häntä nurkkaan. Sen sijaan, että toinen "sivistyneesti nollataan sekopääksi" voisi olla rakantavampaa koittaa vaikka kuunnella sitä räyhääjää, rauhoitella, lievittää sitä paniikkia (mikä jokaisen räyhän taustalla on). En mitenkään halua puolustella äänekkäitä raivareita, mutta mua vituttaa ihmiset jotka luulevat käyttäytyvänsä sivistyneesti, mutta samalla harjoittavat henkistä väkivaltaa.
Mun on helppo suodattaa räyhäys toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Sen sijaan, jos äiti sanoi surullisena olevansa pettynyt muhun, se vaikutti huomattavasti enemmän.
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 12:09"]
[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 11:16"]
Onko täällä ketään, joka käyttää raivoamista kommunikaatiovälineenä? MIksi ja mitä ajattelette sillä saavuttavanne?
[/quote]
En käytä, mutta olen kasvanut perheessä, jossa möykättiin aivan hemmetisti oikeasti täysin yhdentekevistäkin asioista. Kyse ei ollut siitä, että perheen herkällä madamoisellella olisi oltava kaikki hyvin, vaan siitä, että perheen madame ei meinannut kestää sitä, että muut perheenjäsenet voivat hyvin. Kaikista hirvein rikos oli, jos joku yritti tehdä jotain positiivista ilman, että äiti oli siihen osallinen.
Väsytysvaikutus. Kun puoliso on saatettu sellaiseen elämäntilanteeseen, että oma korvaamattomuus on ainakin juridisesti tai elatuksellisesti turvattu, voidaan se oma orja nujertaa pysyvästi uupumuksen partaalle. Oikeastaan jälkikasvunkaan henkisellä hyvinvoinnilla ei välttämättä ole kovin paljoa väliä, sillä luuserihan on itse vastuussa omasta saamattomuudestaan. Voi voi!
Jos joku alkaa temppuilemaan, omat tehdyt virheet voidaan tyynesti kieltää. Väärin muistaminenkin on kovin yleistä.
Miehen passiivisuus ja totaalinen luistaminen kaikesta ei vielä välttämättä ole lasten kehitykselle hirveän vahingollista, mutta äidillisen kultivoinnin puute on. Häijysti käyttäytymään ryhtyneiden vajakkivanhempien lapsena kasvamisessa ehkä kaikkein ahdistavinta on kuitenkin se, että kaikki saatavilla olevat aikuiset ovat sellaisia. Tällöin vanhempien on kaiken muun lisäksi mahdollista puleerata omaa mahtavuuttaan sillä, että selittää lapsille kodin ulkopuolisen maailman olevan vielä karmeampi ja kehnompi.
[/quote]
Oletko veljeni?