Onko teillä 17-19 v, jolla kaikki ei ole mennyt ihan putkeen?
Tuntuu, että kaikilla muilla on fiksuja ja tavoitteellisia teinejä. Meiltäkin löytyy sellainen, mutta löytyy myös toinen, jolla kaikki ei ole mennyt ihan putkeen. Amikseen pääsi nipin napin, mutta nyt paljon poissaoloja, koska ei kiinnosta. Kavereiden kanssa hyppisi kylillä aamusta aamuun ja ihan yksinkertaiset asiat, kuten säännöllinen syöminen on haussa. Tuntuu, että ihan hukassa ihan perusasiat, vaikka niitä on vuosia jauhettu. Hirveä huoli siitä mitä tästä lapsesta tulee.
Kommentit (4)
Omassa tuttavaperheessä on nyt jo 19-vuotias nuori, jolla meni monta vuotta todella huonosti. Nyt on kuitenkin jo opiskelemassa ja on päässyt ihan hyvin kiinni elämään. Tuon ikäisissä on tosi paljon eroja, jotkut "kypsyy" myöhemmin kuin toiset, toivottavasti teilläkin vielä iloksi muuttuu!
Meillä on lapset vielä alle kouluikäisiä, mutta olin itse tuollainen haahuilija. Kympin tyttö lukioon asti, mutta siellä alkoi alamäki. Lintsasin melkein puolet lukiosta, mutta pääsin kuitenkin lopulta neljässä vuodessa läpi keskinkertaisilla papereilla. Unirytmi oli ihan hakusessa, samoin syömisen kanssa ongelmia jne. Eli tutulta kuulostaa :( Minulla tämän aiheutti masennus ja kroonisen sairauden puhkeaminen. Olin niin hankala, että vanhemmilta loppui jaksaminen eivätkä oikein osanneet tukea. Onneksi pääsin nuorisopsykiatriselle hoitoon ja monen vuoden terapiaan, josta oli todella paljon apua. Nykyään olen ihan tavallinen akateeminen perheenäiti, vaikkakin joskus tuntuu että masennuksen jälkeen stressinsietokyky on ehkä aavistuksen normi-ihmistä huonompi.
Tsemppiä teille! Kannattaa selvittää, ettei taustalla ole mitään sairautta tai masennusta, ja olla vain läsnä niin paljon kuin voi ja jaksaa. Itse olisin ainakin toivonut enemmän huomiota vanhemmilta, vaikka ulospäin esitin kaikkea muuta.
Suvussa 23-vuotias tyttö, joka työkyvyttömyyseläkkeellä masennuksesta eikä saanut edes lukiota loppuun. Oli kyllä aikaisemmin hyvä oppilas. Asuu tuetusti ja välillä tuntuu, että on vain laiska, jonka pitäisi ottaa vain itseään niskasta kiinni ja lopettaa tuilla eläminen, mutta ehkä se sitten on liian vaikeaa...
On on. Mikään ei mennyt putkeen. Aloitti kolme koulua mutta ei viihtynyt, oli peliriippuvainen mutta intissä sitten viihtyikin. Nyt asuu tuetussa asunnossa ja käy työpajalla 6h päivässä, sanoi että ehkä hakee yhteishaussa kouluun. On 21v ja en ole edelleenkään menettänyt toivoani.