Lue keskustelun säännöt.
Tahaton lapsettomuus (mies ei halua lasta)
13.01.2014 |
Mitä tekisitte tilanteessani? Olen kolmekymppinen nainen, mies suunnilleen saman ikäinen. Meillä ei lapsia vaikka yhdessä ollaan oltu jo vuosia. Miehellä edellisestä suhteesta poika joka on jo 10- vuotias. Lapsista ollaan puhuttu jokunen vuosi sitten ja mies sanoi että yksi lapsi olisi ihan tervetullut, mutta ei ihan vielä. Nyt kuitenkin on yhtäkkiä muuttanut mielensä ettei haluakaan enää koskaan lapsia, yksi riittää. Itse olen aina halunnut perheen ja mies tietää tämän. Suhde rakoilee nyt muunmuassa tästä syystä ja muistakin, olen jotenkin ihan umpikujassa, mitä teen. Ostimme pari vuotta sitten talonkin, joten olen kokoajan ollut siinä luulossa, että alamme tässä kolmenkympin kieppeillä yrittämään lasta kuten alunperin sovittiin. Mies ei halua erota, mutta ei lastakaan. Itse taas tuntuu, että ero on ainoa oikea ratkaisu, sillä katkeroidunko myöhemmin, jos jään suhteeseen, johon ei lasta tule miehen päätöksen takia? Voi olla ettei sopivaa kumppania löydy, jonka kanssa saisin perheen, mutta silti, jos jään roikkumaan tähän, mitä tapahtuu kun 10 vuoden päästä tajuan, että se juna meni jo kohdallani. Tarvitsisin ulkopuolisia näkemyksiä ja onko jollain kenties samanlainen tilanne ollut?
Kommentit (23)
Tutulta kuulostaa. Meillä vaan sillä erotuksella että ikää on jo lähemmäs 35. Yhdessä on oltu kauan, lapsista on puhuttu mutta kumpikaan ei ole aiemmin halunnut. Nyt olen itse alkanut ajattelemaan että ehkä sitä voisi kuitenkin yrittää, välttämättähän ei raskaus onnistu ja syitä voi olla monia, mutta että pitkän yhdessäolon jälkeen se nyt ei olisi katastrofi jos me yhdessä saataisiin yksi lapsi. Eli itsekin olen vähän kahden vaiheilla, mutta viimeiset hetket alkavat olla käsillä koska itse en tästä enää nuorru. Mieshän voi sitten yrittää vaikka viisikymppisenä "toisella kierroksella"... Pelkään itsekin katkeroitumista. Meillä on hyvä suhde, yhteistä omaisuutta myös ja mies ei missään nimessä halua erota. Silti tuntuu että luottamus kärsii - miksi hän ei haluakaan kanssani "ihan kaikkea", eli mahdollisesti sitä yhteistä jälkikasvua? Omaa rakkautemme hedelmää... Ihmettelen ja tunnen asiasta surua. En siis halua väkisin yrittää (esim. raskaita hoitoja tms jos raskaus ei lähtisikään käyntiin itsestään), haluaisin vain että mies antaisi asialle mahdollisuuden. Nyt tuntuu että lapsi olisi suurinpiirtein pahinta mitä voisi tapahtua miehelle.
Mies on miettinyt omaa ja minun jaksamista jos jälkikasvua tulisi. Meillä on lähipiirissä paljon pikkulapsiperheitä, ja suoraan sanottuna eihän se heidän elämänsä kovinkaan ruusuiselta näytä suurimman osan ajasta. Aika rankkaa ja puuduttavaa elämää, me olemme vapaita elämään kuten tahdomme. Selvästi myös monien pariskuntien välit ovat tosi kireät pienten lasten perheissä. Se surettaa, ja saa myös miettimään että haluaisinko ehdoin tahdoin omasta elämästäni tuollaista.
En osaa siis vastausta antaa, tässä vain omia ajatuksiani asiasta. Vaikea tilanne. Olen miettinyt, että olisihan täysin mahdollista että mies haluaisi palavasti lapsia ja kun itse olen vähän kahden vaiheilla niin mitäs sitten... Mieshän mahdollisesti tahtoisi jättää minut saadakseen yrittää lasta jonkun toisen kanssa. Toki olisi myös mahdollista että jommassakummassa olisi ihan fyysinen vika eikä sitä lasta vaan tulisi. Mitenkäs siinä tilanteessa? Taasko pitäisi jättää että saisi yrittää sitä lasta sitten jonkun muun kanssa?? Aikamoista. Eli asioilla on monta puolta kun niitä tarkemmin miettii.
Täällä palstalla yleisin kommentti tuntuu olevan "jätä se äijä, tee lapsi vaikka yksin". Minä en kuitenkaan näe että lapsen saaminen olisi joku perusoikeus. Lapsia tulee tai sitten niitä ei tule. Tottakai sitä vastaan voi taistella erilaisilla keinoilla, mutta onko se sitten sen arvoista? Kuinka kukaan meistä voi ajatella että ne omat geenit ovat niin arvokkaita että niitä pitäisi päästä jatkamaan? Maapallo on niin kuormitettu jo muutenkin. Itse myös pelkään ajatusta raskaudesta ja sen mukanaan tuomista vaivoista, oma terveyteni on muutenkin heikko. Tällaisilla ajatuksilla tänään. Toivottavasti saat muiltakin kommentteja asiaan, kaunista kevättalvea sinulle :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jätä jätkä.
Muuten katkeroidut loppuelämäksesi ukkoa kohtaan, jos et lasta saa. Varmasti löytyy mies, joka haluaa perheen juuri sinun kanssasi.
olen ollut vähän vastaavassa elämäntilanteessa, ap. Erosimme, kun elämänarvot oli niin erilaiset. Toinen halusi vain uraa ja matkustelua, toinen perheen.
olen ikionnellinen, että lähdin, vaikka 30 vuotiaana aloittelinkin elämää yksin. Meni pari vuotta ja löysin kivan kumppanin. kannusta sua olemaan rehellinen itsellesi ja tunteillesi.
Ei sitä kukaan muu voi päättää kuin sinä itse...
Minä itse aikoinani jätin parisuhteen kun toinen ei lasta halunnut vaikka kaikki muu olikin ihan kunnossa
Itse valitsisin parisuhteen ennen (hypoteettista) lasta. Lapsen hankinta ei ole mitenkään välttämätöntä onnellisen elämän kannalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.01.2014 klo 17:03"]
Itse valitsisin parisuhteen ennen (hypoteettista) lasta. Lapsen hankinta ei ole mitenkään välttämätöntä onnellisen elämän kannalta.
[/quote]
Päinvastoin. Jos haluaa oman lapsen niin suhde omaan lapseen on aina ainutlaatuinen, parisuhteeseenhan kelpaa monikin. Ei sillä miehellä ole niin suurta väliä kunhan on hyvä isä ja perheenpää.
Mitä ihmeellisen huikeaa ne lapsettomat miehet sitten tekevät että kannattaa luopua lapsihaaveista niiden vuoksi? Ikinä en ole vielä ihmeellistä miestä tavannut vaikka ikääkin jo on...
[quote author="Vierailija" time="13.01.2014 klo 17:03"]
Itse valitsisin parisuhteen ennen (hypoteettista) lasta. Lapsen hankinta ei ole mitenkään välttämätöntä onnellisen elämän kannalta.
[/quote]
Toisaalta taas eihän se parisuhdekaan välttämättä kestä. Tai sitten mies tulee 10 vuoden päästä toisiin aatoksiin ja hankkii lapsen nuoremman naisen kanssa. Minusta ei siis asiaa kannata miettiä sitä kautta, että mies vai lapsi, vaan että kuinka paljon itse haluaa lasta ja voiko olla katkeroitumatta siinä mahdollisessa tilanteessa että 10 vuoden päästä mies häipyy tekemään lapsia jonkun toisen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.01.2014 klo 16:28"]
Tutulta kuulostaa. Meillä vaan sillä erotuksella että ikää on jo lähemmäs 35. Yhdessä on oltu kauan, lapsista on puhuttu mutta kumpikaan ei ole aiemmin halunnut. Nyt olen itse alkanut ajattelemaan että ehkä sitä voisi kuitenkin yrittää, välttämättähän ei raskaus onnistu ja syitä voi olla monia, mutta että pitkän yhdessäolon jälkeen se nyt ei olisi katastrofi jos me yhdessä saataisiin yksi lapsi. Eli itsekin olen vähän kahden vaiheilla, mutta viimeiset hetket alkavat olla käsillä koska itse en tästä enää nuorru. Mieshän voi sitten yrittää vaikka viisikymppisenä "toisella kierroksella"... Pelkään itsekin katkeroitumista. Meillä on hyvä suhde, yhteistä omaisuutta myös ja mies ei missään nimessä halua erota. Silti tuntuu että luottamus kärsii - miksi hän ei haluakaan kanssani "ihan kaikkea", eli mahdollisesti sitä yhteistä jälkikasvua? Omaa rakkautemme hedelmää... Ihmettelen ja tunnen asiasta surua. En siis halua väkisin yrittää (esim. raskaita hoitoja tms jos raskaus ei lähtisikään käyntiin itsestään), haluaisin vain että mies antaisi asialle mahdollisuuden. Nyt tuntuu että lapsi olisi suurinpiirtein pahinta mitä voisi tapahtua miehelle.
[/quote]Siis te ette kumpikaan ole halunnut lapsia, ja nyt kun sinä yhtäkkiä haluat, niin syyllistät miestä siitä ettei hän halua "rakkautenne hedelmää". Melko epäreilua sinulta.
Kyseessä ei ole tahaton lapsettomuus vaan miehen puolelta tahallinen lapsettomuus sinun kanssasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä, ettei mies enää halua sitoutua elämään teidän yhteistä elämää sinun kanssasi. Vaan haluaa elää omaa elämäänsä (ehkä) sinun kanssasi. Ilman sinuakin siis, jos tietää, että asia on sinulle kynnyskysymys. On silloin helpompi aiheuttaa sellainen tilanne tavalla tai toisella, jonka vuoksi toisen on helpompi lähteä, eikä tarvitse itse tehdä ratkaisua. Ratkaisu se tosin on sovittujen suunnitelmien yksipuoleinen muuttaminenkin. Mietipä siis, mitä haluat, miehen kanssa tai miehestä huolimatta. Arvostaako hän sinua vielä? Arvostaako sinun toiveitasi, haaveitasi, mielipiteitäsi, tunteitasi ja niiden ilmaisemista? Haluaako rakkaallensa sitä hyvää elämää, josta rakkaansakin nauttii, toivoo ja voi hyvin? Tuleeko vastaan? Ei ihan kuulosta siltä.
Jos itse haluat lapsia, niin tulet varmasti katkeroitumaan. Vaatimaan mieheltä jossakin muussa kohtuuttomia, muistamaan mitä hän on sinulta estänyt jokaisen harmin yhteydessä. Ja mitä mies silloin sanoo? Että hänhän kertoi, ettei halua lasta, ja jatkoit silti yhdessä...
Voi voi, riippuu niin parista. Meillä on 3 lasta joista yhtään ei olisi mies halunnut. Mun puolelta lasten teko oli ilmoitusasia, sanoi lopettavani ehkäisyn. Mies huolehtikoon jos ei halua lapsia. Kolmannen jälkeen riitti mullekin.
Kahdessa tuttavaperheessä on toisin. Toinen pari erosi kun nainen halusi lapsia ja mies ei. Nainen löysi uuden kumppanin, mutta lapsia ei ole heillekään kuulunut, tästä on ehkä 3 v.
Toisessa tuttavaperheessä nainen tyytyi tilanteeseen, jatkoi miehen kanssa ja kaiketi pääsi asian yli. Hoitelee tuttavaperheiden (kuten meidän) lapsia mielellään mutta on kyllä alkoholisoitunut jossain määrin. En kuitenkaan usko, että lapsettomuuden tähden.
Jokainen pari tekee ratkaisunsa, paha sitä on muita mennä neuvomaan. Voihan olla, että et koskaan lapsia edes saisi, kenenkään muunkaan kanssa. Raaskitko siis luopua miehestäsi? Mun äijä olisi saanut mennä, sen verran kova oli lapsenkaipuu. Taisi sen itsekin tietää ja otti mieluummin minut ja lapset kuin olisi jäänyt ilman minua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.01.2014 klo 18:21"]
Kuulostaa siltä, ettei mies enää halua sitoutua elämään teidän yhteistä elämää sinun kanssasi.
[/quote]
Eli esimerkiksi minä en halua sitoutua puolisooni, koska en halua lapsia? Onpa loukkaavasti sanottu.
3 ilmaisi itseään ehkä hieman huonosti, anteeksi. Siis tarkoitin, että emme kumpikaan ole aiemmin EHDOTTOMASTI halunneet lasta. Siis asiasta on ollut puhetta että MAHDOLLISESTI EHKÄ JOSKUS tulevaisuudessa. Mutta mitään vauvakuumetta tai selkeätä ajatusta "minulla on joskus lapsia" ei meistä kummallakaan aiemmin ole ollut. Itse ajattelen että koska olemme olleet pitkään yhdessä ja kokeneet kaikenlaista, olisi lapsen saaminen yhdessä yksi lisä yhteisten kokemustemme ja yhdessä elämämme elämän jatkumossa. Ei siis sellainen pakkomielle (mitä se todella monelle tuntuu olevan, anteeksi vain, en halua loukata mutta vauvakuume ja pakottava TARVE synnyttää ja saada lapsi on minulle täysin vieras tunne), ainoastaan ajatus että rakastan tuota ihmistä ja haluaisin nähdä miltä näyttäisi pikkuinen joka olisi saanut meistä kahdesta alkunsa. Voiko joku kenties tavoittaa tämän ajatuksen? Eli siis sitä valtavaa lapsenkaipuuta (tai miten kukakin sitä nimittää ei varsinaisesti ole), vain ajatus siitä että tämäkin asia voisi olla osa yhteistä elämäämme. Tunteet ja ajatukset vain ovat muuttuneet matkan varrella kun suhde on syventynyt ja yhteistä elettyä elämää on alkanut olla takana enemmänkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä onkin miehille hyvä syy laittaa piuhat poikki kaikessa hiljaisuudessa... saa sitten rauhassa yrittää lasta eikä liitto rakoile paitsi jos tärppää sittenkin ;) .
[quote author="Vierailija" time="13.01.2014 klo 18:21"]
Kuulostaa siltä, ettei mies enää halua sitoutua elämään teidän yhteistä elämää sinun kanssasi. Vaan haluaa elää omaa elämäänsä (ehkä) sinun kanssasi. Ilman sinuakin siis, jos tietää, että asia on sinulle kynnyskysymys. On silloin helpompi aiheuttaa sellainen tilanne tavalla tai toisella, jonka vuoksi toisen on helpompi lähteä, eikä tarvitse itse tehdä ratkaisua. Ratkaisu se tosin on sovittujen suunnitelmien yksipuoleinen muuttaminenkin. Mietipä siis, mitä haluat, miehen kanssa tai miehestä huolimatta. Arvostaako hän sinua vielä? Arvostaako sinun toiveitasi, haaveitasi, mielipiteitäsi, tunteitasi ja niiden ilmaisemista? Haluaako rakkaallensa sitä hyvää elämää, josta rakkaansakin nauttii, toivoo ja voi hyvin? Tuleeko vastaan? Ei ihan kuulosta siltä.
Jos itse haluat lapsia, niin tulet varmasti katkeroitumaan. Vaatimaan mieheltä jossakin muussa kohtuuttomia, muistamaan mitä hän on sinulta estänyt jokaisen harmin yhteydessä. Ja mitä mies silloin sanoo? Että hänhän kertoi, ettei halua lasta, ja jatkoit silti yhdessä...
[/quote]
Kiitos kaikille vastauksistanne, tämä avasi paljon itsellenikin tätä tilannetta kun ikään kuin sitä nyt ulkopuolisena katsoo. Ja tosiaan nyt tuo tekstini näyttää omassa silmässänikin siltä, että mies ei todellakaan halua parasta ja hyvää minulle, ei kiinnosta unelmani ja haaveeni lapsesta, ei edes suostu keskustelemaan asiasta vaan on nyt päätöksensä tehnyt. Ja minun kuulema pitää tehdä päätös erosta, koska hän ei halua erota mutta jos minä haluan niin sitten erotaan. mitään kompromissiratkaisua ei voi tehdä.
Miehelle riittää tämä nykyinen elämä, biletys ja kaljan juonti viikonloppuisin (joka toinen viikonloppu, sillä poikansa on meillä joka toinen viikonloppu) ja työssäkäynti arkisin. Itse halusin elämältä enemmän, eli juuri sitä perhettä, mutta matto vedettiin jalkojen alta. Asia olisi eri jos alusta saakka mies olisi sanonut ettei lapsia halua. Nyt on sitten omakotitalo ja muutenkin puitteet kunnossa ja sitten näin :( Kylläpä ahdistaa ja tuntuu huijatulta olo. Ikääkin tulee kokoajan lisää ja sekin ahdistaa. Vaikka en lapsia koskaan saisi, niin alkaa koko ajan tuntumaan vaan enemmän siltä, että haluan hänestä eron. Juuri siksi, että pelkään sitä katkeroitumista, koska hänen takiaan en olisi saanut edes mahdollisuutta yrittää lasta. Eri asia olisikin se, ettei lasta voisi yrityksistä huolimatta saada. Välillä taas tuntuu että hänen kanssaan on niin mukavaakin ja en haluaisi erota ja aloittaa omaa elämää alusta. Kauhea tilanne mutta kiva kuulla että jotkut ovat tästä selvinneet ja hyvin käynyt.
Jos haluat perheen, sinun erottava, ei kai siinä ole muuta ratkaisua. Hyvä, että asia tuli edes nyt, ennen kuin 'biokello' hälyttää jo pahasti.
Omalta kohdaltani sovittiin vaimon kanssa naimisiin mennessä yrittävämme vähintään kolmea (hän tiesi, että haluaisin neljää). Ja kun odotta toista lastemme ilmoitti lapsiluvun olevan täynnä :( Nyt, kun olemme kasvattaneet nuo kaksi kunnialla, olenkin alkanut katselemaan, josko vielä löytyisi naista joka haluaisi perhettä perustaa.
Löytyykö?
[quote author="Vierailija" time="13.01.2014 klo 18:28"]
Voi voi, riippuu niin parista. Meillä on 3 lasta joista yhtään ei olisi mies halunnut. Mun puolelta lasten teko oli ilmoitusasia, sanoi lopettavani ehkäisyn. Mies huolehtikoon jos ei halua lapsia. Kolmannen jälkeen riitti mullekin.
Kahdessa tuttavaperheessä on toisin. Toinen pari erosi kun nainen halusi lapsia ja mies ei. Nainen löysi uuden kumppanin, mutta lapsia ei ole heillekään kuulunut, tästä on ehkä 3 v.
Toisessa tuttavaperheessä nainen tyytyi tilanteeseen, jatkoi miehen kanssa ja kaiketi pääsi asian yli. Hoitelee tuttavaperheiden (kuten meidän) lapsia mielellään mutta on kyllä alkoholisoitunut jossain määrin. En kuitenkaan usko, että lapsettomuuden tähden.
Jokainen pari tekee ratkaisunsa, paha sitä on muita mennä neuvomaan. Voihan olla, että et koskaan lapsia edes saisi, kenenkään muunkaan kanssa. Raaskitko siis luopua miehestäsi? Mun äijä olisi saanut mennä, sen verran kova oli lapsenkaipuu. Taisi sen itsekin tietää ja otti mieluummin minut ja lapset kuin olisi jäänyt ilman minua.
[/quote]
Eli käytännössä mies joutui taipumaan tahtoosi vastoin omaa haluaan. Edestäsi löydät, ei miehet tällaista unohda vaikka nyt näyttäisikin kaikki olevan hyvin.
mulla sama tilanne, paitsi että itse olen mies. vaimo päätti näin ja nyt mietin mitä teen.
Miksi ihmeessä kaikki olisivat samanlaisia, joku haluaa lapsen tai minta joku ei yhtään. Se on jokaisen oma valinta ja sitä on kunnioitettava. Joistain myös on hyviksi vanhemmiksi joistain ei.
Kytkintä vaan nostamaan.