Analysoikaa, mikä meni pieleen 70-80-lukulaisten

Kasvatustapojen muuttuminen, naisen aseman muuttuminen ja sen myötä ylikorostuneet painopisteet naiseudessa? Koekaniinisukupolvi kasvatusasioissa?

Nyt osataan ehkä paremmin välttää tiettyjä sudenkuoppia jotka tuolloin tuntuivat ihan järkeviltä.

Taustalla on altistuminen ensin Dingolle ja sitten vielä Salatuille elämille ja Spice Girlsille. Ei sellaisesta selviä ehjänä kuin vahvimmat.

En tunnista itsestäni tai lähipiiristäni mitään kuvatun kaltaista. Mielestäni ainakin moni meistä 80-luvun lapsista kasvoi vahvoiksi 90-luvun lamasta johtuen. Monella on ollut kotona lama-ajan tuomia ongelmia, työttömyyttä, konkursseja, alkoholismia, mutta ne ovat toisaalta ainakin meitä kasvattaneet vahvemmiksi, kuin vaikkapa 60-70-luvuilla syntyneitä. Monella on kyllä jäänyt jonkinlainen alitajuinen pelko "maailman sulamisesta ympäriltä"; ja siihen reagoidaan eri tavoin. Joku on suuntautunut ei-aineellisten elämysten piiriin, toinen taas haluaa elää ja nauttia kiivaasti nykyhetkestä, kolmas harrastaa marttailua ja prepparismia.

En kyllä tunnista 80-luvun lapsissa "pullamössöyttä" kuin korkeintaan muutamissa ihmisissä, jotka ovat kasvaneet ehkä yliturvallisessa ympäristössä vanhempien paapomana.

Yleisessä ilmapiirissä mua ainakin hämmensi miesten ja naisten tasa-arvoisuudesta kohkaaminen ja lopulta sen ymmärtäminen, että se ei ollutkaan totta. Jotenkin kuvittelin että mulla on samanlaiset mahdollisuudet "mihin vain" kuin miehillä tai "parempien perheiden" vesoilla. Sitten kun opiskeluiässä tajusi että eihän se näin ole, pettyi omiin harhaisiin kuvitelmiinsa. 

Suuri osa 70-80 lukujen lapsista on joutunut pärjäämään yksikseen liian aikaisin ja joutunut juurikin ylisuuriin päiväkotiryhmiin liian aikaisin.

Sitten on tämä naisen aseman muuttuminen. Sehän on muuttunut totaalisesti.

Olen huomannut saman mutta itse rajoittaisin sen koskemaan vuosina 1980-1989 syntyneisiin.

Jokin kusi. Ja pahasti. Varsinkin naisten kanssa. Hiukan vanhempien kanssa tulen erinomaisesti toimeen, samoin alle noin 25-vuotiaat on fiksuja, mutta todella harvalla 80-luvulla syntyneellä on kaikki inkkarit kanootissa.

Isovanhempi-ikäiset saivat itse 1-2 lasta, vaikka heidän lapsuuden perheessään oli vähintäänkin puolet enemmän. Heillä oli sisarustensa tuki lastenkasvatuksessa. He tottuivat siihen, että tehdään töitä ja laitetaan lapset päivähoitoon vauva-ikäisinä.  Harvalla on käsitystä kotivanhemmuudesta! Lomilla lapsia hoidettiin yhdessä sisarusten kanssa vuorotellen tai lykättiin isovanhemmille hoitoon. Lapset jätettiin selviämään enemmän yksinkin. Joka tapuksessa he pitivät omaa lomaa ilman lapsia. Isovanhempina he ovat mieltyneet helppoon elämään. Ovat mielestään tehneet oman osuutensa lastenkasvatuksessa, vaikka kokemus on niukempaa em syistä.

70-80 lukulaisten ongelmia ovat siis oma päiväkotilapsuus, tottuneisuus siihen, että lastenkasvatusvastuuta jakoi koko suku ja pettyneisyys siihen, että omien lasten isovanhemmat ja varsinkin lapsettomat tädit ja sedät eivät kiinnostu lapsista, eli sama vastuunjako ei toteudu omien lasten kohdalla. Suurin vastuu lapsista on tottakai vanhemmilla, mutta nyt heiltä puuttuu mahdollisuus hengähtää ja levätä.

Isovanhempi-ikäiset ovat suunnitelleet vanhuutensa eläkkeidensä ja yhteiskunnan varaan. 70-80 luvulla syntyneet ovat pettyneitä tunnekylmiin vanhempiinsa, joille työ ja raha onkin ollut kaiken mittarina. Etäisyydet ovat kasvaneet maantieteellisestikin. Joko maalta kaupunkiin töihin muuton seurauksena tai ihan tarkoituksellakin. Isovanhemmat pakenevat asumaan kauemmaksi lapsenlapsiastaan. Vanhemmat vievät lapsiaan tapaamaan heitä, kun isovanhemmat eivät tule lasten luo. Vanhemmat rasittuvat. Lapset kärsivät. Eläkeläiset ilakoivat keskenään. 

[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 15:08"]

Suuri osa 70-80 lukujen lapsista on joutunut pärjäämään yksikseen liian aikaisin ja joutunut juurikin ylisuuriin päiväkotiryhmiin liian aikaisin.

Sitten on tämä naisen aseman muuttuminen. Sehän on muuttunut totaalisesti.

[/quote]

Nimenomaan. Lasten ja nuoten pahoinvointi on alkanut suunnilleen samaan aikaan, kun ammattikasvatuksen malli valtasi alaa. Ammattikasvattajat osaavat kasvattaa lapset paremmin kun yksikään kotiäiti. Tasa-arvo ei ollut enää valinnan vapautta vaan naisia pakotettiin kohti feministä tasa-arvoa, kun kotiäitiyttä alettiin ajamaan alas.

Ja naisista alettiin puhumaan nimenomaan naisena, ei ihmisenä joka sattuu vaan olemaan sukupuoleltaan nainen.

Olen syntynyt 70-luvun lopussa, joten olen varmaan puolueellinen, mutta minusta kyllä keskimäärin ihmiset ovat tulleet "terveemmiksi" sukupolvi sukupolvelta. Esim. kyllä mun sukupolven vanhemmat (eli n. 1940-1960 syntyneet) vaikuttavat (edelleen keskimäärin) olleen paljon lämpimämpiä ja hellempiä omia lapsiaan kohtaan kuin heidän vanhempansa (eli 1910-1930 syntyneet).

Lasten pahoinvointi on muuten vähentynyt lineaarisesti ajan myötä. Pieni joukko lapsia voi erittäin huonosti, mutta keskimäärin hyvinvointi on lisääntynyt.

Oletko varma että kyse on siitä koska on syntynyt? Vai siitä että sattuu olemaan nyt noin 30-35-vuotias, eli sen ikäinen, että monet asiat voi ahdistaa, on pakonomaista suorittamista jne...? Tottakai jälkeenpäin viisi-kuusikymppiset voi muistella olleensa kolme-nelikymppisiniä rentoja ja mukavia, ja kaikki sujui hvyin, mutta ehkä kaikilla on tuossa vaiheessa kiireistä lapsiperhe-elämää, perustetaan perhettä ja kasvatetaan lapsia, yritetään edetä uralla, ehkä ostetaan asuntoa ja on vielä taloushuolia jne jne. ja muutenkin elämä ei ole millään lailla varmaa tai vakiintunutta. Tai sitten jos ei ole perhettä, niin vietetään pitkittynyttä nuoruutta, ahdistutaan siitä ettei tiedetä mitä tehdä aikuisena, haluaisi elää vielä huoletonta elämää mutta ura- ym. velvollisuudet painaa tai sitten haluttaisiin perustaa perhe mutta kumppania ei löydy tms.

Ovatko siis 70-80-luvun vaihteen naiset aina olleet tuollaisia kuin olet kuvannut? Vai koska se on alkanut? Aika vaikea verrata eri-ikäisiä ihmisiä keskenään, ja vaikka tekisi vertailuja samanikäisistä niin koska eletään erilaisessa maailmassa ja eri aikoina niin vaikeaa se edelleenkin on.

Ihmisillä on liikaa aikaa itselleen, elämä on aineellisesti liian helppoa. Ja koska lapset eivät joutuneet enää tekemään perheen eteen töitä, siis kotitöitä, he tunsivat jo pienenä itsensä hyödyttömiksi lelujensa kanssa. Minä syytän leikkikeittiöitä ja imureita.

Suuret ikäluokat olivat valittaja-syyllistäjä-vanhempia, jotka hekumoivat omilla raatamisillaan ja vähättelivät omien lastensa taakkaa. Oikeasti eivät jaksaneet edes itse kasvattaa lapsiaan vaan siirsivät vastuun suoraan yhteiskunnalle. Suuret ikäluokat ovat hirveitä valittajia, sekä miehet että naiset. Ja valittavat edelleen vaikka aikoinaan ahnehtivat itselleen suurimmat edut ja nousivat johtaja-asemiin pelkillä ammattitutkinnoilla.

Äitini käytännössä hylkäsi minut työnsä takia, isä oli henkisesti ja fyysisesti väkivaltainen. Siihen nähden olen pärjännyt loistavasti. Synnyin 1972.

[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 15:08"]Suuri osa 70-80 lukujen lapsista on joutunut pärjäämään yksikseen liian aikaisin ja joutunut juurikin ylisuuriin päiväkotiryhmiin liian aikaisin.

Sitten on tämä naisen aseman muuttuminen. Sehän on muuttunut totaalisesti.

[/quote]Ihan sontaa. Lapset rakastavat haasteita ja pärjäämistä. Paljon tervepäisempiä 70-luvun avainkaulalapset ovat kuin pumpuliin kiedotut nykylapset joille opetetaan jo vauvasta että kaikki on vaarallista.

Minä olen syntynyt -74, siskot -80 ja -91, veli -85. Minä valmistuin 90-luvun pahimman laman aikana suoraan kortistoon, enkä ole saanut koskaan kunnon työpaikkaa. Vanhempi pikkusisko ei ole ollut päivääkään työttömänä, myös veli löysi onnekkaasti työpaikan valmistumisen jälkeen, ja on pysynyt siinä työssä vaikka ei siitä tykkää. Nuorempi pikkusisko on merkonomiksi valmistumisen jälkeen tehnyt työharjoitteluja, ja nyt on palkkatuella töissä. Kaikilla sisaruksillani on omistusasunnot. 

Vain vanhemmalla siskolla on lapsia, nuorempi sisko ei ole edes seurustellut koskaan tietääkseni.

Vanhempi sisko on eronnut, ja uuden miehen kanssa saanut vauvan ja ostivat juuri omakotitalon. Hän opiskelee samalla uutta alaa, kun kyllästyi kaupan alaan. Hänellä ei ole mitään sen suurempia kriisejä ollut itsensä kanssa, raskasta oli kun oli kaksi pientä lasta ja mies aina töissä. Ero meni riitelemättä aika kivuttomasti.

En tunnista meissä kenessäkään ap:n kuvailemia ominaisuuksia. Meillä oli normaali kasvatus, ihan maalaisjärjellä mentiin, samoin ollaan itsekin omat lapset kasvatettu, ei mitään ylimääräistä hössötystä ja häsläystä, ei myöskään liikaa tiukkoja sääntöjä. Rahaa ei ollut paljon, mutta tarpeeksi, ulkomailla ei matkusteltu, vanhemmilla oli iso velkataakka, mutta siitäkin selviytyivät.

Eiköhän se ole tämä yltiöpäinen materiaähky, joka on saatavilla aina. Kaikki tarpeet tulevat välittömästi toteutetuiksi, eikä ruuan eikä muiden hyödykkeiden eteen joudu sen kummemmin ponnistelemaan. Pieni kurjuus voisi jalostaa ihmistä, vaikka en sellaista kenenkään kohdalle toivokaan.

[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 20:17"]

Eiköhän se ole tämä yltiöpäinen materiaähky, joka on saatavilla aina. Kaikki tarpeet tulevat välittömästi toteutetuiksi, eikä ruuan eikä muiden hyödykkeiden eteen joudu sen kummemmin ponnistelemaan. Pieni kurjuus voisi jalostaa ihmistä, vaikka en sellaista kenenkään kohdalle toivokaan.

[/quote]

eka lauseeni oli huonosti muotoiltu. Siis kaikki materia on aina saatavilla.

ed

[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 15:04"]

Yleisessä ilmapiirissä mua ainakin hämmensi miesten ja naisten tasa-arvoisuudesta kohkaaminen ja lopulta sen ymmärtäminen, että se ei ollutkaan totta. Jotenkin kuvittelin että mulla on samanlaiset mahdollisuudet "mihin vain" kuin miehillä tai "parempien perheiden" vesoilla. Sitten kun opiskeluiässä tajusi että eihän se näin ole, pettyi omiin harhaisiin kuvitelmiinsa. 

[/quote]

Tuli mieleen tämä http://www.huffingtonpost.com/wait-but-why/generation-y-unhappy_b_3930620.html

[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 20:17"]

Eiköhän se ole tämä yltiöpäinen materiaähky, joka on saatavilla aina. Kaikki tarpeet tulevat välittömästi toteutetuiksi, eikä ruuan eikä muiden hyödykkeiden eteen joudu sen kummemmin ponnistelemaan. Pieni kurjuus voisi jalostaa ihmistä, vaikka en sellaista kenenkään kohdalle toivokaan.

[/quote]

Kerrotko vielä miten se jalostaa, kun et OMAKOHTAISESTI ole ilmeisesti kurjuutta kokenut?

Olen 70-luvun alussa syntynyt, kasvanut maaseudun syrjäkylällä ihan oikeassa, todellisessa köyhyydessä ja kurjuudessa. Mielenterveysongelmainen isä kärsi omien vanhempiensa sotatraumoja joita joutui kuuntelemaan lapsuutensa ja juopotteli. Kännissä hakkasi äitiä. Äiti elätti perheen pienipalkkaisena duunarina, oli masentunut, etäinen, toivoi ääneen että kasvaisimme nopeasti aikuisiksi. Veljestä tuli juoppo jo yläasteikäisenä. En koskaan matkustellut, en saanut mitään helpolla, aloitin kesätyöt 12-vuotiaana ja siitä eteenpäin tienasin omat rahani joilla ostin mm. kouluvaatteeni, kaiken. Minulla ei ollut mitään harrastuksia, enkä koskaan päässyt edes luokkaretkille mukaan.

Opiskeluaikana minulla diagnosoitiin ahdistuneisuus ja masennus. Olen työssä ylisuorittaja mutta tavoitteissani alisuoriutunut, en luota itseeni. Nelikymppinen sinkku, lapseton, nuorena pari kertaa seurustellut lyhyesti. Sosiaalisesti vetäytyvä. Hyvin jalostettu.

Nr.4 on tainnut tarkkaan kuunnella eilisen uutiset, joissa kerrottiin, kuinka lama-ajan teinit ovat usein (ei tietenkään aina), kasvaneet sietämään ja pärjäämään epävarmoissa oloissa.