Lue keskustelun säännöt.
Tunnetko katkeria vanhempia?
26.01.2014 |
Kuuluuko tuttavapiiriisi miehiä tai naisia, jotka vaikuttavat tyytymättömiltä siihen, miten paljosta ovat joutuneet luopumaan lasten vuoksi? Oma anoppini on sellainen. Hänellä on kolme lasta, joista nuorin on kehitysvammainen. Eipä mene yhtään sukujuhlaa, etteikö hän koettaisi sivulauseissa syyllistää minua ja miestä siitä, ettemme ole vielä hankkineet lapsia. Hänestä me olemme ilmeisesti jotakin velkaa, ja kyllä meidänkin pitäisi kokea "millaista se on". Ei tule hyvä olo tämän ihmisen lähellä!
Miten teillä?
Kommentit (9)
Lapset ovat kyllä tietynlainen vankila. Aika vähän puhutaan siitä, miten lapset voivat tulla oman onnellisuuden tielle. lastenhan pitäisi ainakin äitimyytin mukaan olla juuri se juttu, josta nainen ammentaa onnellisuutensa. Asia ei vain oikeasti ole sillä lailla.. Paljon jää haaveita toteutumatta lasten hankkimisen takia.
Puhun ehkä osittain itsestäni. Prosessoin vielä tätä asiaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen ja hyvinkin! Olen sellaisen ihmisen lapsi. Jatkuvasti äitini puhuu jostakin pahaa ja tekee omia johtopäätöksiä asioista. Esimerkiksi, kun hän ei pidä eräästä äidistä yhtään, niin hän haukkuu tämän lasta tyhmäksi ja nauraa kuinka hänestä ei voi päänsä muodon takia koskaan tulla mitään. Ihan piristävää välillä pistää äiti hiljaiseksi, kun hyökkään sanallisesti hänen typeriä juttujaan vastaan :)
Osittain olen itse katkeroitunut äiti. Kenellekään en asiasta puhu ja lapsiani rakastan yli kaiken. Mutta taustalla kolkuttelee unelmaelämä, jossa asun itsekseni ihanassa kt-asunnossa vapaana kaikista velvotteista.
Lapset eivät halua muuttaa, joten asumme syrjässä, ok-talossa ja mulla karmaiseva työmatka ja talon työt siihen päälle. Muutaman vuoden joudun odottelemaan, josko lapset lukioiän lähestyessä kiinnostuisivat muuttamaan Helsinkiin.
Mies haluaisi kolmannen lapsen, minä en. Olen nyt 30v ja lapset 10 & 9.
On eräs tuttu. Koulutettu, hyvässä ammatissa oleva nainen, joka teki lapsen yksin vieraan miehen kanssa. Oli siis naimisissa, mutta ero tuli, kun sai toisen miehen lapsen. On hyvin katkera ja vihaa varsinkin perheitä. Joskus tuntuu, että vihaa lastaankin.
No minä olen. En niinkään lapsista, rakastan heitä, mutta olen katkera, millaiseksi elåmä minut muutti, kun jäin yh:ksi ja jouduin yhden asunnon loukkuun, pitkä juttu Mutta koen, etten lasten kanssa saa tehtyä itselle sellaista elämää, missä olisin onnellinen. Haluiaisin muuttaa hevon kuuseen täältä suomesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma äitini. On sanonut suoraan minulle, että ei olisi kyllä pitänyt enää silloin alkaa lapsia tekemään (sai minut ollessaan 39v, ei muita lapsia).
Aina jos kuulee jonkun sukulaisen tai tutun raskaudesta, alkaa nauramaan ivallisesti että "Siinäpä oppii sekin millaista se on. Ei tuu olemaan helppoa, vaikka se varmaan niin kuvittelee!" Onnittele ei koskaan ketään lapsista.
Millainen ihminen nimeä puolitutun katkeraksi tuntematta tätä kunnolla ja kertoo tästä keskustelupalstalla?
Millainen ihminen nimeää ystävänsä katkeraksi ja kertoo tästä keskustelupalstalla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä. Toki rakastan lastani ja tyttö on mulle tärkeintä maailmassa, mutta liian paljosta olen joutunut luopumaan. Ennenkaikkea vapaudesta.
Pomoni. En voi sanoa paljoakaan, koska pelkään tunnistamista. Mutta hänen juttunsa eivät ole millään tavalla sopivia työpaikalle. Ja pakko on kuunnella, kun on pieni firma, ei mitään HR:ää ja tämä on aika tärkeä duuni minulle.