Lue keskustelun säännöt.
Onko teillä koskaan sellainen olo, että ihan oikeasti tulette hulluksi?
24.01.2014 |
Kuvitteleeko silloin vain, itsekeskeisyyksissään tai panikoidessaan vaikean tilanteen edessä? Voiko mistään tietää, milloin ihan oikeasti olisi ammattiauttajalle tarvetta?
Töissä tänään tuli sellainen tilanne, joka lamautti minut ihan täysin. Tuntui, että tulen hulluksi, mietin että menisin pöydän alle istumaan, että se helpottaisi oloa, mutta sitten ajattelin että se olisi hullua. Kotimatkan mietin, mitä tapahtuisi jos kuolisin. Mutta en yhtään tiedä, teenkö vain itse nuo ajatukset, koska pelkään ja haluan paeta, jopa niin että mielisairaus tuntuisi hyvältä tekosyyltä.
Kommentit (21)
Kyllä, monesti. Mulla on sellasia pelkoja joita en ihan kelle tahansa ääneen sano tai mut leimataan hulluksi välittömästi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No tutulta kuulostaa. Ei kukaan uskoisi minusta, jos kertoisin. Mä luulen, että teen noi hulluusajatukset jotenkin itse, kun tarkkailen liikaa itseäni. Mulla on tuollaisia hulluksituloajatuksia tosi usein. En oikein tiedä miksi, ihan normaali mä muiden mielestä varmaan olen. Oisko kyse jostain pakkomielteisestä ajatuksenkulusta, mene ja tiedä. Saan kyllä itseni aina täysin koottua, kun keskitän ajatukset johonkin muualle.
Luuletko kolmonen, että olet hullu vai lietsot itseäsi olemaan hullu? Minulla oli oikeasti ihan vastustamaton halu mennä sinne pöydän alle, turvaan ja pois näkyvistä. Samalla mietin, että se on hullua. Ja kolmantena kerroksena mietin, että tunnenko oikeasti halua mennä pöydän alle vai kuvittelenko vain sellaista, jotta saisin itselleni hyvän tekosyyn paeta töistä.
Kuulostaa hullulta, mutta ehkä olen vain laiska pelkuri. ap
Jep nelonen, minäkin voin pakottaa itseni vastaamaan puhelimeen ihan normaalisti tai tekemään töitä kuin ei mitään, vaikka hetki aiemmin olisin ollut miettimässä pöydän alle menemistä. Tosi omituista, ihan kuin minulla olisi päässä monet aivot, jotka kaikki ajattelee samaa asiaa eri tavalla. ap
Tuttua. Outoa on juuri tuo, että hetkeä aiemmin on ollut ihan varma, että luisuu johonkin psykoosiin. Sitten kun asiakas tulee tai puhelin soi, niin alkaakin puhua ihan järkeviä juttuja ja toimia täysin normaalisti. En tiedä mistä on kyse, mutta lohduttaudun sillä, että "oikea" hullu harvoin tietää olevansa hullu. Ja kyllä mä varmaan olisin joutunut suljetulle jo ajat sitten, jos siihen oikeasti olisi ollut tarvetta. -4-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lääkäri sanoi minulle kerran, että niin kauan kun itse pelkää sitä, että tulee hulluksi, niin silloin ei vielä pelkoa :) Sit kun pimahtaa, niin ei sitä itse tajua.
Eli hulluksi tulemistaan ei voisi aavistaa etukäteen eikä niin ollen hakea apuakaan ennakkoon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On joskus. Tulee sellaista epätodellisuuden tunnetta.
Aidosti hullut eivät tajunne itse hulluuttaan, niin se helpottaa.
Mutta eikö se ennakoi kuitenkin ennen kuin psykoosi pamahtaa päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On tullut. Vauvani yllättävän kuoleman jälkeen oli epätodellinen olo ja minulla oli kuulo- ja näköharhoja, joista tiesin, etteivät ne voineet olla todellisia (kuulin vauvani itkua, näin muka hänet kotona ja sellaista). Oireet menivät vähitellen itsekseen pois, vähitellen niitä tuli harvemmin ja kokonaan ne loppuivat noin vähän yli vuoden kohdalla. En kertonut niistä millekään ammattiauttajalle, koska pelkäsin, että lapset huostaanotetaan jos kerron tuollaista. Noita harhoja lukuunottamatta olin mielestäni tervejärkinen.
Et ole varmaankaan hullu etkä edes hulluksi tulossa. Mutta varmasti olet uupunut ja ehkä tarvitset helpotusta henkiseen kuormaasi. Miten olisi esim. työterveyshoitaja? Varaa aika ja kerro tuntemuksistasi. Yhdessä pääset purkamisen alkuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On kyllä silloin tällöin tullut joo, ja sen kautta oma mielenterveys on tavallaan kuitenkin vain vahvistunut. Kun selviää vaikka mistä pahasta olosta jotenkin yhtenä kappaleena, on tietyllä tavalla sen jälkeen vähän pöllämystynyt hetken verran ja sitten osittain kuin... uudesti syntynyt. Mulla tosin lähti verenpaineet nousuun ja mielikin siinä masentui, mutta ne nyt on ihan hanskattavissa kuitenkin.
Ei ole ollenkaan sellaista tunnetta että hulluksi tulisi. On tapahtunut ikäviäkin asioita ja en ole käynyt nk ammattiauttajalla. Parasta lääkettä itse funtsia ja ajan kanssa selvitellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hulluksi tulemisen pelko tai tunne siitä voi olla yksi paniikkikohtauksen oire samoin kuin epätodellinen olo. Se minulle tuli ekana mieleen ap:n kuvauksesta. Suosittelen jotain pienen kynnyksen ammattiauttajaa, tekee hyvää keskustella noista oloista. Työterveyteen yhteyttä!
Tuolla "oikeasti hullu ei tajua olevansa hullu" -mantralla ei aina voi lohduttautua vaikka joihinkin sairauksiin se päteekin. (Joihinkin skitsofreniatyyppisiin psykooseihin liittyy erittäin voimakas sairaudentunnottomuus.) Olen joskus päässyt osastohoitoon ja tasan tarkkaan tajunnut olevani sekaisin kuin seinäkello.
Oma vakava, voimakkaasti väsyttävä sairaus yhdessä parisuhdekriisin ja työttömyyden kanssa saivat ekan kerran kokemaan tuontyyppisiä ajatuksia ja tunteita. Toisen kerran ne palasivat, kun edellisten lisäksi sattui vielä läheisen kuolema, josta tuli voimakkaat syyllisyydentunteet.
En kuitenkaan ole varsinaisesti pelännyt tulevani hulluksi, sillä sairastuminen olisi ollut toisaalta ikään kuin vapahdus kaikista muista asioista. Lisäksi olen vierestä seurannut ihmisen psyykkistä sairastumista ja sitä ei tosiaan itse silloin enää osaa pelätä, vaan sairaudentunnottomuus iskee täysillä päälle. Tein myös pieniä testejä, joista voi päätellä oliko kognitioni vielä kunnossa.
Äärimmäinen stressi, johtui se mistä tahansa, voi aiheuttaa "ajatushäiriöitä", joiksi itse näitä tuntemuksia kutsun.
En pelkää, ehkäpä se sitten onkin niin että siksi olen tullut hulluksi. Ja kyllähän se niin on että olen täysin sekopää ja eläkkeelläkin, ja kyllähän mä tajuan etteivät useimmat näe asioita/toimi kuten minä, vaikka yritänkin kieltää, vähätellä ja perustella toimintaani.
Kyllä, kun liikaa ahdistusta kasautuu, tulee hulluksi. Näin kävi minulle. Voi, jos edes kriisichat olisi auki viikonloppuisin. Pahalta tuntuu kun apua ei saa mistään.
Vierailija kirjoitti:
On tullut. Vauvani yllättävän kuoleman jälkeen oli epätodellinen olo ja minulla oli kuulo- ja näköharhoja, joista tiesin, etteivät ne voineet olla todellisia (kuulin vauvani itkua, näin muka hänet kotona ja sellaista). Oireet menivät vähitellen itsekseen pois, vähitellen niitä tuli harvemmin ja kokonaan ne loppuivat noin vähän yli vuoden kohdalla. En kertonut niistä millekään ammattiauttajalle, koska pelkäsin, että lapset huostaanotetaan jos kerron tuollaista. Noita harhoja lukuunottamatta olin mielestäni tervejärkinen.
Olithan sinä koska tajusit äänet ja näkemäsi harhoiksi, että ne eivät ole todellisia.
Hih hih.. pöydän alle istumaan. Anteeksi, ei saisi nauraa mutta oishan se aika hassua. Mulla ei töissä ole oloa että tulisin hulluksi, viisi vuotiaan kiukuttelu ja uhma tekee kyllä välillä tiukkaa niissä tilanteissa, kun lapsi ei toimi ja on kiire.
Mutta kannattaa ottaa loparit heti, jos tuollainen olo tulee töistä! Olet selvästi tosi uupunut, kannattaisi höllätä.